Olen työskennellyt eräässä ison firman ravintolassa kohta 2 vuotta, josta vuosi oli vuokrafirman kautta ja tämä kuluva kirjoilla.
Olin typerä varmaan silloin aikoinaan kun suostuin allekirjoittamaan itseni talon kirjoille, koska en liioin työpaikan ilmapiiristä ja muutenkaan välittänyt.
Ajattelin että onpahan palkka turvattu, kun oli jo monta vuotta opiskelun ohella ollut tuo tienaaminen niin ja näin...
Mulla täyttyy helmikuussa vuosi kirjoilla ja tottakai saisin sen mukaiset edut, kuten 4vkn hermoloman mitä kovasti odottelen.
Kuitenkin olen hakenut salaa töitä muualta, koska edelleen en viihdy nykyisessäni.
Nyt onkin sellainen tilanne että pienemmän yrityksen ravintola ostoskeskuksen työajoilla olisi valmis solmimaan kanssani työsopimuksen, mutta... nyt olen aivan hakoteilla.
En tiedä pitäisikö minun ottaa tämä uusi työ ja irtisanoa edellinen. En tiedä olisiko työilmapiiri toisessakaan paikassa niin hyvä että siellä viihtyisin. Kai voi sanoa että kyse on vaan rohkeudesta tehdä muutos.
Nykyisen työpaikan ilmapiiristä on ollut puhetta esimiesten kanssa ja omasta jaksamisestani. Sen eteen on tehty muutoksia, mutta edelleen tietyillä osa- alueilla on hyytävä tunnelma. Siitä en tiedä paranisiko tämä vaihtamalla...
Olen siis nuori ihminen, ja ajatukseni on ollut uudelleen kouluttautua amk:ssa tai ammattikoulussa, riippuen mitkä mahdollisuudet minulla on. Ajatus oli että ensi syksyyn haen ja senkin haluan pitää mielessä työpaikkaa miettiessä.
Plussat nykyisessä paikassani ovat:
Varma työpaikka, keväällä saatava raha bonus, täydet kesälomat ja jo tuttu työkuvio, ottavat mielellään opiskelun yhteydessäkin töihin, eli tukee sitä.
Miinuksena:
Ilmapiiri, johon ei voi saada pintaa syvemmälle muutosta. Työajat (auki vuoden jokaisena päivänä ja yö myöhään.) Raskas työtahti.
Uuden paikan oletetut plussat:
Kauppakeskuksen työajat, uusi työ ympäristö (ehkä parempi, en tiedä)täydet työtunnit ( nykyisessä 90h/3vk sopimus, mutta riittänyt on hyvin)
ja oletetut miinukset:
Koeaika ( ei voi koskaan tietää..), en tiedä yhtään vaihdanko parempaan, ei välttämättä olla yhtä suopeita opiskelu suunnitelmista noin lyhyen työ- olon jälkeen (en maininnut haastattelussa).
Kävin tekemässä koevuoron tänään uudessa paikassa ja fiilikset on edelleen kovin sekavat. Päivä oli hyvin neutraali minusta, ei se hullummalta tuntunut, mutta en juurikaan kokenut myöskään että tää on se mun juttu.
Sen lisäksi koe vuoro oli eri ravintolassa kuin minne minut sijoitettaisiin....
Järki ja tunteet taistelee vastaan, paitsi että tunteet ei osaa sanoa kummastakaan kyllä, että nykyiseen en haluaisi ja sen että haluan opiskelemaan. Järki käskee taas jäädä nykyiseen..
Ahkerat lukijat, kommentoikaa ja antakaa puolueettomia mielipiteitä! Niitä mä kaipaisin... Ja asiallisia kommentteja kiitos, jätän lellipentu, "liian hyvään tottunut" tai olisit onnellinen työpaikastasi- kommentit omaan arvoonsa.
Niin ja mun pitäisi huomiseen eli perjantaihin mennessä päättää :(

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.