Naisia, ainakin melkein

Olimme yhdessä samoilleet kolme viikkoa pitkin Lontoota, Cardiffia ja Eastbournea. Olimme nauraneet kivikkoisilla merenrannoilla, pomppineet vasten toisiamme hikisinä iltaisin klubeissa, lähinnä kiinnittääksemme brittipoikien katseita. Olimme yhdessä inhonneet ja rakastaneet Englantia, ja kolmen viikon päätyttyä Helsinki-Vantaalla vuodatimme suolaisia kyyneleitä toistemme olkapäille. 500km välimatkaa ja siinähän se. Kuitenkin lisäsin sinut messangeriini hyvin tietäen minkälaista ikävää tuottaa se, että tietää ettei ehkä enää koskaan tule näkemään uutta hyvää ystäväänsä. Keskustelimme lähes joka-iltaisesti. Olin aina yhtä pettynyt kun et tullutkaan. Kaikkina niinä iltoina pidin sinusta kerta kerran enemmän. Jaoin surullisia rakkaus-balladeja, lähes epätoivoisena ja tietoisena siitä, että todennäköisesti pidit minua vain hauskana seurana. Mutta minkäs itselleen voi. Ajattelin sinua viimeisenä ennen nukkumaanmenoa, ja ensimmäisenä herätessäni. Jopa suhteeni suhteelliseen petolliseen jääkiekkoilijaan loppui kehotuksestasi. Toivoin sinun huomaavan tämän kaiken, mutta ei.

Kun sitten ilmoitit tulevasi hiihtolomalla Lappii, Rukalle, jossa myös meidän mökkimme on, olin myyty. Suunnittelin pari kuukautta jokaista keskustelua, jokaista ilmettä, jokaista sanaa jonka halusin kanssasi jakaa.

Ja vihdoin hiihtoloma koitti. Niin monta iltaa, päivää, aamua ja viikkoa olin viettänyt innostuksessa, odotuksessa ja kiihkossa, että tärisin kun näin sinut taas rinneravintolassa. En voinut sanoa mitään, halusin vain koskettaa, halata suudella. Tyydyin kuitenkin nopeaan halaukseen jonka minulle soit. Muistutin itseäni, ehkä se olen vain minä joka tuntee näin. En halunnut kadottaa sinua, niinkuin olin monta ihmistä kadottanut jo elämästäni. Olin varovainen, hiljainen, apaattinen. Tiesin että en voinut saada sitä mitä halusin.

Joka kerta kun huulesi liikkuivat ja muodostivat, tuijotin vain niitä, palaen halusta suudella niitä, suudella kaulaasi, halata sinua. Mutta ehkä olisin ollut vain naurettava, säälittäväkin. Kuuntelin poissaolevana tarinoita baariseikkailuistasi, siemaillen kaakaotani ja välillä painuen rinteeseen purkamaan tahtotilojani. Laskin kuin Palander konsanaan, muodostin kaaria jotka kuvittelin ihollesi, niskaasi piirtäisin niitä vielä, joskus. Mutten vielä, en uskaltanut. Olihan sinusta tullut 18-vuotias tammikuussa. Minä olin vasta 16, nulikka siis.

Illalla pääsin kuin ihmeen kaupalla kanssasi baariin. Tiesin nykyisen tunnetilani ja alkoholin olevan huono yhdistelmä, mutta halusin turruttaa kaiken, himon, tunteet, kaiken. Katsoin katkerana kun tanssitit useampaakin miestä, toinen toistaan komeampia. Itse en halunnut tanssia, halusin vain katsella sinua, liikkeitäsi, mielestäni täydellistä vartaloasi. Kuvittelin itseni noiden miehien paikalle, hieromaan itseäni sinua vasten, puristelemaan pakaroitasi, sanomaan tuhmia sanoja. Mutta kuinka olisin voinut. Jatkoin vodkakola-putkeani kunnes olin selkeästi tarpeeksi kypsä kotiinlähtöä varten. Kerroin sinulle lähteväni ja selviäväni varmasti yksinkin mökillemme johon majoituimme. Ilmaisin myös että on ihan OK jos haluat lähtä viimeisimmän tanssipartnerisi kanssa jatkoille. Kieltäydyit, ja haimme takit narikasta. Otit minua kädestä kiinni, ja olisin niin kovasti halunnut sen olevan muutakin kuin ystävän taluttamassa toista kotiin.

Juuri ennen mutkaa josta mökillemme käännyttiin päätin tehdä lumienkelin. Hyppäsin lumeen selälleni, mutten saanut käsilläni mitään aikaiseksi. Sitäpaitsi lumi oli aika kovaa selkäni alla. Hyppäsit viereeni ja sanoit minulle "Ei niitä enkeleitä noin tehdä.", samalla tehden esimerkillisen sellaisen. Kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Vieressäni oli kaksi enkeliä, ja sinä niistä se kauniimpi. Ehkä se oli vodkakola, joka antoi uskalluksen, mutta käännyin päällesi ja painoin huuleni vasten sinun huuliasi. Ensin kevyemmin, sitten kovemmin. Et reagoinut mitenkään, itseasiassa jähmetyit ja lopetit hengittämisen. Nousin, ja lähdin kyyneleet valuen jatkamaan tallustamista. En viitsinyt katsoa taakseni.

Kun pääsin jo ovelle, ja aloin kaivamaan avaimia farkkujeni taskusta, nykäisit minua olkapäästä ja vedit kiinni itseesi. Nyt minä olin se jähmettyjä ja hengityksen lopettaja. Huulesi olivat ihanat, ja tunsin itseni typeräksi vain seisoskellessa siinä. Kiersin käteni ympärillesi ja vastasin huulillesi myöntävästi. Mikseivät huulesi ennen olleet tehneet halujaan näin selväksi.

Kun saimme oven kikatuksen kera auki, tuijotin sinua riisuessasi talvivaatteitasi yltäsi. Hymyilit minulle, ja säteilit pimeässä yössä. Tulit luokseni ja autoit takin pois päältäni, pistit käden lanteilleni ja johdatit makuuhuoneeseen.

Pelasimme kikattaen leikkiä nimeltä "sulta, multa, sulta, multa". Voitin pitkien kalsarien mitalla, mutta toisaalta kuka lopputuloksesta välittääkään.

Taas kiusallinen hiljaisuus, rohkenin tulla lähemmäksi sinua. Ihoni painautuu kuumana vasten sinun ihoasi. Ajattelen kuinka väärin oli, että niin moni mies oli niin paljon lähempänä sinua kuin minä. Ja seuraavaksi en ajattele mitään. Suutelemme kiihkeästi ja möyhimme tiemme lämpimän untuvapeiton alle. Kielemme leikkivät, omani himokaampana kuin koskaan. Niin kauan kaikki kehoni osat ovat tästä unelmoineet.

Koskettelen hellästi rintojasi, ne ovat sillä hetkellä kauneinta maailmassa. Tunnen kiihotuksesi, ja värähtelet allani, vieressäni päälläni. Haluan olla sinulle hyvä, en kiirehdi, vaikka kehoni kertoo haluavansa ihan jotakin muuta kuin helliä koskeuksia.

Kätesi hipaisee häpyäni, hetken. Värähdän. Katson sinua silmiin, ja huomaan virnistyksesi. Kosketat uudelleen, ja pian kosketukset muuttuvat yhtenäiseksi liikkeeksi. Sisällä, päällä, huulilla, rinnoilla. Kaikki soljuu kuin siinä ei olisi mitään väärää tai kummaa. Olen niin onnellinen että kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Annat minun saavuttaa huippuni, et vaadi mitään, mutta haluan sen saman sinulle tarjota. Samat soljuvat liikeradat toistuvat, yhtä oikeina, yhtä kiihkeinä ja yhtä hellinä. Voihkit, ja sanon rakastavani sinua. Vastaat huomanneesi sen kyllä, mutta et ollut varma omista tunteistasi. Virnistän ja kysyn oletko nyt. Lasken vapinan ja voihkinnan joksikin myönteisen kaltaiseksi vastaukseksi ja vaivuimme uneen toistemme syliin.

Yhdessä.