Työvoimaviranomaiset&koulutuskonsultit

On tullut ilmi, että työvoimaviranomaiset ovat käyttäneet hirmuisia rahamääriä työttömien arvottomaan "kouluttamiseen".
Tätä ns. koulutusta ovat antaneet huijarit,joilla ei ole mitään annettavaa koulutettavilleen.
Kouluttajat laskuttavat mielettömiä summia arvottomasta huijauskoulutuksesta ja työvoimaviranomaiset hyväksyvät perusteettomat laskut.
Asiasta valittaneet kohtaavat yksituumaisen ministeriöön asti ulottuvan viranomaismuurin, jossa korppi ei toisen korpin silmää syö.
Kun on ollut usealla kurssilla, joilla ei ole mitään antia ja jotka eivät johda mihinkään, ei ole ihme, jos tervejärkisenkin itsetunto kärsii.

Jos tätä koulutusta erehtyy arvostelemaan, viranomaiset uhkaavat karenssilla.

Eipä työtöntä puolusta kukaan.
1204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No jokuhan saa elantonsa kehittelemällä työttömille "ympäristö ja askartelu" kursseja.

Työttömät askartelee kiltisti, ettei tule karenssia.

Harvapa näissä askartelu kursseilla uskaltaa mielipiteensä sanoa. Jos joku uskaltautuukin vittuileen, niin saa heti muiden työttömien paheksuvat katseet niskaansa.

Työttömissäkin on perseen nuolijoita, niin kuin on työelämässäkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Koulutusta" kirjoitti:

On tullut ilmi, että työvoimaviranomaiset ovat käyttäneet hirmuisia rahamääriä työttömien arvottomaan "kouluttamiseen".
Tätä ns. koulutusta ovat antaneet huijarit,joilla ei ole mitään annettavaa koulutettavilleen.
Kouluttajat laskuttavat mielettömiä summia arvottomasta huijauskoulutuksesta ja työvoimaviranomaiset hyväksyvät perusteettomat laskut.
Asiasta valittaneet kohtaavat yksituumaisen ministeriöön asti ulottuvan viranomaismuurin, jossa korppi ei toisen korpin silmää syö.
Kun on ollut usealla kurssilla, joilla ei ole mitään antia ja jotka eivät johda mihinkään, ei ole ihme, jos tervejärkisenkin itsetunto kärsii.

Jos tätä koulutusta erehtyy arvostelemaan, viranomaiset uhkaavat karenssilla.

Eipä työtöntä puolusta kukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu