en tiedä mille keskustelu areenalle pitäisi kirjoittaa, kyse on lapsien asemasta perheissä.
Kun ristiriidat aikuisilla alkavat olipa liitto sitten aviop/avo tai mikä hyvänsä, lapset aistivat tilanteen hyvinkin pienet. Lapsilla on jatkuva pelko, sillä kovat äänet, riitaiset puheet kyllä huomaa kuka hyvänsä.
Samalla tapahtuu sekin, että se oman vanhemman ajatukset liikkuu näissä aikuisen asioissa ja lapsi jää yksin pelkoineen.
Se missä lapsi voi tuntojaa purkaa ei ole ainakaan se koti ja omat vanhemmat.
Monella lapsella ei ole mitään paikkaa, joillakin ehkä isovanhemmat tai isommilla jo luotettu kaveri.
Kuuntelin lasta, joka uskalsi näyttää tunteitaan, en tosin heti itsekään ymmärtänyt kaikkea. Lapsi on nyt vähän yli kymmenen ja se tapa jolla se purkaus tulee oli kyllä hyvin koettelevaa, kirosanoja hyvin paljon, toisen lapsen kiusoittelua sanallisesti jatkuvasti. Mutta myös paljon myös kateutta, jos toiselle lapselle antoi jonkin asian ei hän kyennyt sitä ymmärtämään vaan toimi aika yllättävästi.
No itsekin ehkä ajattelematta pyysin häntä lopettamaan, joka on totisen väärin, kun toinenkin osaa aina moittia tätä lasta.
Häntä on jatkuvasti nyt moitittu ja tästä syystä riehuu täällä kun uskaltaa tulla esiin, muualla ei uskalla näin olla.
Kun hän konttasi pienen lapsen lailla, en heti ymmärtänyt, sitä valtavaa pahaa mieltä, jonka olin saanut aikaan tyhmästi toiminen, sillä näitä lapsia pitää aina kohdella tasavertaisina, eikä toiselle edes hetkellisesti antaa enemmän mitään.
Murrosikä painaa päälle ja kaikki vain moittivat ja usein vielä huutavat, kuten hän asian ilmaisi, hän ei ymmärrä oman kehonsa muutoksia kasvussa ja haluaa niin vietävästi vielä olla vanhempiensa vieressä ja luottohenkilönä.
Tästä sainkin idean laittaa viestin tänne, että koettakaa edes sellaista, että otatte lapset mukaan aina sellaisiin asioihin, kuin he ikänsä perusteella pystyvät, kodin askareisiin, mutta tehkää yhdessä ja sitten se syliin pääseminen on tärkeää vielä yli 10 vuotiaallekin ja uskokaa heille yhteisiä asioita. Puoliso olipa sitten mikä tahansa, mutta uusperheen kumppanin tulee ymmärtää, että lapsia tarvitsee sitä vanhempansa kanssa olemista täydellisesti joka päivä hetken, se rahoittaa lasta uskomaan, että äiti ja isä välittävät, se on heille kaikkein tärkein asia kasvaessa.
Joten jättäkää jokin meno pois ja olkaa lapsenne kanssa tai menkää lapsen kanssa yhdessä.
Minä ainakin ymmärsin sen, että lapset tarvitsevat hyvin paljon vanhempiaan, heille on hirveää nähdä, kuinka se isä tai äiti näkee ainoastaan uusperheessä sen uuden kumppanin tarpeet, mutta ei lastensa. Muissa perheissä pitää myös huomioida lasten kanssa tekeminen tärkeämmäksi.
Ei edes isovanhemmat voi korvata äitiä ja isää, he voivat olla avuksi joskus mutta ei jatkuvasti.
Valtavaa oli katsoa ja kuulla jatkuvaa kellon kysymistä päivänä, kun tiesivät vanhempansa palaavan pitkältä työmaltaltaan, kun hän tuli ja saivat halata, lasten kiivas odotus ikään kuin laukesi ja ainakin hetken oletan heillä olleen ihan kivaa yhdessä. Toki ymmärrän että kiusaaminen jatkuu, kun aina pitäisi olla jotain tekemistä, mutta myös rauhoittuvat oman vanhemman kanssa vietetystä ajasta, joka voi olla yhteinen kodin tekeminenkin.
Kun ristiriidat aikuisilla alkavat olipa liitto sitten aviop/avo tai mikä hyvänsä, lapset aistivat tilanteen hyvinkin pienet. Lapsilla on jatkuva pelko, sillä kovat äänet, riitaiset puheet kyllä huomaa kuka hyvänsä.
Samalla tapahtuu sekin, että se oman vanhemman ajatukset liikkuu näissä aikuisen asioissa ja lapsi jää yksin pelkoineen.
Se missä lapsi voi tuntojaa purkaa ei ole ainakaan se koti ja omat vanhemmat.
Monella lapsella ei ole mitään paikkaa, joillakin ehkä isovanhemmat tai isommilla jo luotettu kaveri.
Kuuntelin lasta, joka uskalsi näyttää tunteitaan, en tosin heti itsekään ymmärtänyt kaikkea. Lapsi on nyt vähän yli kymmenen ja se tapa jolla se purkaus tulee oli kyllä hyvin koettelevaa, kirosanoja hyvin paljon, toisen lapsen kiusoittelua sanallisesti jatkuvasti. Mutta myös paljon myös kateutta, jos toiselle lapselle antoi jonkin asian ei hän kyennyt sitä ymmärtämään vaan toimi aika yllättävästi.
No itsekin ehkä ajattelematta pyysin häntä lopettamaan, joka on totisen väärin, kun toinenkin osaa aina moittia tätä lasta.
Häntä on jatkuvasti nyt moitittu ja tästä syystä riehuu täällä kun uskaltaa tulla esiin, muualla ei uskalla näin olla.
Kun hän konttasi pienen lapsen lailla, en heti ymmärtänyt, sitä valtavaa pahaa mieltä, jonka olin saanut aikaan tyhmästi toiminen, sillä näitä lapsia pitää aina kohdella tasavertaisina, eikä toiselle edes hetkellisesti antaa enemmän mitään.
Murrosikä painaa päälle ja kaikki vain moittivat ja usein vielä huutavat, kuten hän asian ilmaisi, hän ei ymmärrä oman kehonsa muutoksia kasvussa ja haluaa niin vietävästi vielä olla vanhempiensa vieressä ja luottohenkilönä.
Tästä sainkin idean laittaa viestin tänne, että koettakaa edes sellaista, että otatte lapset mukaan aina sellaisiin asioihin, kuin he ikänsä perusteella pystyvät, kodin askareisiin, mutta tehkää yhdessä ja sitten se syliin pääseminen on tärkeää vielä yli 10 vuotiaallekin ja uskokaa heille yhteisiä asioita. Puoliso olipa sitten mikä tahansa, mutta uusperheen kumppanin tulee ymmärtää, että lapsia tarvitsee sitä vanhempansa kanssa olemista täydellisesti joka päivä hetken, se rahoittaa lasta uskomaan, että äiti ja isä välittävät, se on heille kaikkein tärkein asia kasvaessa.
Joten jättäkää jokin meno pois ja olkaa lapsenne kanssa tai menkää lapsen kanssa yhdessä.
Minä ainakin ymmärsin sen, että lapset tarvitsevat hyvin paljon vanhempiaan, heille on hirveää nähdä, kuinka se isä tai äiti näkee ainoastaan uusperheessä sen uuden kumppanin tarpeet, mutta ei lastensa. Muissa perheissä pitää myös huomioida lasten kanssa tekeminen tärkeämmäksi.
Ei edes isovanhemmat voi korvata äitiä ja isää, he voivat olla avuksi joskus mutta ei jatkuvasti.
Valtavaa oli katsoa ja kuulla jatkuvaa kellon kysymistä päivänä, kun tiesivät vanhempansa palaavan pitkältä työmaltaltaan, kun hän tuli ja saivat halata, lasten kiivas odotus ikään kuin laukesi ja ainakin hetken oletan heillä olleen ihan kivaa yhdessä. Toki ymmärrän että kiusaaminen jatkuu, kun aina pitäisi olla jotain tekemistä, mutta myös rauhoittuvat oman vanhemman kanssa vietetystä ajasta, joka voi olla yhteinen kodin tekeminenkin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oli hyviä pointteja ja lasten edessä ei todellakaan tule riidellä - se on täysin tarpeetonta, kyllä sen riidan voi hoitaa paremmallakin ajalla jos siis on pakko riidellä. Koska ne riidat on kuitenkin 90% turhia, voi niistä aika iso osa unohtua kun kumpikin pitää pään kylmänä jonkin aikaa..
Ja kyllä lapsi tosiaan tarvitsee vanhempiaan, itse ratkaisin tämän kauhean uusperhekuvion jaloillani kun pitkäaikaisella tyttöystävälläni oli suuria vaikeuksia hyväksyä "edellistä elämääni". Ainoastaan pikkaisen olen eri mieltä tuosta syliin ottamisesta ainakaan lähempänä 10v mutta varmaan aika tapauskohtaista - oma lapsi tykkäsi istua sylissäni viimeksi konttausiässä ja kun löysi jalat jokunen vuosi sitten niin eipä paljon ole syliin kerjännyt enkä ole tuntenut tarvetta pakottaakaan. Halia pitää paljon :)
Ei voisi asiaa paremmin ilmaista! Tuo pitäisi julkaista jokaisen nettisivun, sanomalehden ja uutiskanavan etusivuilla!
Niin totta.