Paistopistetuotteet vanhenevat nopeasti

Suosi suomalaista

Kyllähän paistopisteen tuotteet juuri ostettuna ovat hyviä ja kaupassa houkuttelevan tuoksuisia, mutta vanhenevat nopeasti.
Just eilen luin uutisen että paistopisteen tuotteet vanhenevat nopeammin kuin tavalliset, leipomolla alusta loppuun paistetut tuotteet. Niissä laatu pysyy tasaisena pitempään.
Lisäksi paistopisteen tuotteista suurin osa, olikohan 75 % on ulkomailla valmistettuja. Ja näitä ostamalla suuri osa suomalaisista leipomoista on joutunut taloudellisesti ahtaalle ja alan työllisyystilanne heikentynyt.
Ja näiden epäkohtien lisäksi paistopisteen tuotteet suurimmalta osin sisältävät runsaasti suolaa, joka taas aiheutta monia terveysongelmia mm. verenpainetautia.
Älkää hyvät ihmiset suosiko paistopisteen tuotteita! Voi niitä toki joskus harvoin vaihtelun vuoksi ostaa, mutta pääsääntöisesti kannattaa suosia kotimaisten leipomoiden tuotteita tai leipoa itse!

42

18185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinkö?

      Yes, just näin. Olenpa minäkin ostanut paistopisteen tuotteita. Hyviä ovat just ostettuna mutta jo seuraavana päivänä yök yök. Syöty nekin on, ei heitetty roskiin mutta...eipä oo enää kaksisi olleet.
      Entäs ne kotimaiset leivät, onko niissä niin paljon lisäaineita että säilyvät tuoreina ja säilyvät ja säilyvät?

    • aivoriihitöihin

      Voi hyvänen aika tuota keskustelun tasoa!

      Paistopisteleipien idea perustuu siihen, että joka päivä haetaan tuoretta (tyyliin Euroopan pienet kivijalkaleipomot) eikä ostetakaan viikon varastoa. Vastapaistettu tuore leipä = rapea kuori ja hyvä maku.

      Yllä mainittiin "...leipomolla alusta loppuun paistetut tuotteet. Niissä laatu pysyy tasaisena pitempään." Tuossa olisi pitänyt lukea ...paistetut JA PAKATUT tuotteet! Suomalainen leipä säilyy ja laatu pysyy tasaisena - siis muovipussissa tai muovitetussa paperipussissa oleva pehmeä mössöleipä, jota yleensä ei voi kulinaristiseksi nautinnoksi mainita...
      Yllä väitettiin myös, että "...suuri osa suomalaisista leipomoista on joutunut taloudellisesti ahtaalle ja alan työllisyystilanne heikentynyt" näiden ulkomailta tuotujen paistovalmiiden leipien vuoksi. Kysyn vaan, että mikä estää suomalaisia leipomoita valmistamasta vastaavia tuotteita ja pistämään omia pikku leipomomyymälöitä pystyyn kaupunkien keskustoihin tai liikekeskuksien yhteyteen? Kyse ei ole muusta kuin innovaatiohalukkuuden ja mielikuvituksen puutteesta.

      • joopa joo...

        No olisihan se tosi innovatiivista hakea leipää joka päivä. Suomi on pitkien välimatkojen maa.


    • patonkipaavo

      Ranskalaiset ei syö 6 h vanhempaa leipää.

      • hinta tärkeee

        Ranskassa vastapaistettu leipä on halvempaa kuin valmiiksi pakattu ja isoissa leipätehtaissa tehdyt.


      • hyvää ja halpaa

        patonkipaavolle:
        Olen Ranskassa vieraillut tuttavien luona. Eivät hekään aina jaksa joka aamu lähteä lähileipomoon. Silloin vain kastellaan kuivahtanut patonki ja lämmitetään pikaisesti kuumassa uunissa. Kas näin: tuoretta leipää ja hyvä tuoksu!
        (sama niksi toimii myös Suomessa, jopa ruisleivälle)

        Leivon itse paljon, kokemukseni mukaan useimmat leivonnaiset (jotain maustekakkuja, pikkuleipiä, tummaa leipää lukuunottamatta) ovat parhaimmillaan tuoreena, juuri uunista tulleina. Mutta aina voi pakastaa osan ja lämmittää tarvittaessa.


      • Patonki itse tehty

        Mitä se ranskalaisten leivän syöminen tänne suomeen kuuluu???


    • kunnon ruisleipä

      säilyy 2-3 viikkoa,kun laittaa muovirasiaan ja jääkaappiin.

      • Tryben

        Jääkaappi nopeuttaa leipomo tuotteiden vanhenemista.
        Näin opetettiin jo alakoulussa, Sekä kaikissa keittokirjoissa joissa käsitellään leivontaa.

        Toisekseen kunnon ruisleipä jätetään leikkuulaudalle leikkuupinta alaspäin ilman minkään näköistä pakkausta. Näin se säilyy parhaimmin.


    • Merilintu

      Ei kai niitä kukaan ostakaan muuta kuin saman päivän tarpeisiin. Sehän se tarkoitus juuri on, saada aina tämänpäiväistä leipää. Eikä ne leipomoiden leivätkään sen kummemmin säily. Ruisleipä vähän paremmin, kuin vaaleat. Paistopisteet taas ovat lähinnä näitä vaalean leivän ja kahvileivän pisteitä.

    • Suosi suomalaista

      Paistopisteen leipiä ei voi pakastaa uudelleen tai miksei voi mutta ei pysy tuoreen oloisina.
      Jos ostaa leipomoissa alusta loppuun leivotun leivän/pullaa ja tuoreena ostetun. Laittaa sitten kotona illalla mitä jää syömättä, pakkaseen, niin kyllä on tuoreen "kuin juuri leivotun" makuista leipää tai pullaa.
      Just äsken otin pakkasesta muovipussista yli viikko sitten ostetun hillomunkin, käytin 10 sekuntia mikrossa, niin maku oli kuin juuri leivotussa. Samoin sämpylät, leivät. En yleensä sulata mikrossa, vaan otan huoneenlämpöön sulamaan aikaisemmin.
      Nyt ollut pitkään tässä lähimarketissa maakunnassa leivottuja ruispaloja. Kerran ostin juuri leipomolta tulleita, olivat kyllä todella hyviä, säilöntäaineettomia ja edullisia (0,95€/ 9 kpl pussi 540g).

      • getreal

        Miten niin ei voi muka pakastaa paistettuja paistopisteen tuotteita??? Nehän ovat olleet raakapakastettuja, joten kyllä ne voi ihan hyvin pakastaa tuoreina, vastapaistettuina versioina *lol*.


    • Mitenkä ne

      MUMMOJEN leipomat leivät pullat säilyvät ennen,kun leivottii vain kerranviikossa joskus joka toinen viikko eikä ollut jääkaappeja tai pastimia eikä happamuuden säätöaineita. Kertokaas siihen selitys.

      • en syö pahaa ruokaa

        Tuota mietin minäkin. Vanha tätini sanoi et jauhot on nykyään huonoja kun niihin lisätään rautaa ja varmaan jotain muutakin ylimääräistä. Hän käytti vaan yhden myllyn tuotteita, missä eí ollut muuta kuin sitä jauhoa mitä pussin päällä luki.


      • ei muutoksia

        Samalla tavalla säilyvät nykyäänkin viikonpäivät. Kesähelteillä voi hometta pukata.


    • ymmärrys leipään

      Eräs leipuri sanoi, että hyvä leipä ei saa säilyä 3 päivää pitempää, silloin saa syödä kunnon tuoretta hyvän makuista leipää aina.
      Vastakohta on sitten se kittana, jota on säilytetty muovipusseissa ja jääkaapissa, hölmö vaan syö sellaista ummehtuneen makuista kittanaa.

    • leipuriton

      Eräs leipuri sanoi minulle ettei leivo enää yhtäkään leipää kun s24 palstalla arvostellaan. Siitäs saitte, mokomat, mitä voitin?

    • juupa ju,

      kunnon ruis leipä on ykkönen,,on on,, joskus noin 50v sitten tuli pihaan lääkäripariskunta helsingistä mökilleen,, ostivat perunoita ym,, ja sit tää lääkäri huomas ruisleivän tuvan vartaassa roikumassa, ja osti sen myös, mutta kun lähempää katseltiin lepää nin torakka juoksi pitkin leivän pintaa lääkäri huitais torakan pois ja sanoi ei puhuta vaimolle mitään,, ostivat jakuvasti leivät ym hyvää oli,, vaikka oli yli viikonvanhaa leipää,,ei kukaan kuollut entäs nyt,, huh

      • viikko ei mitään

        No mikä nyt on muuttunut? Katsoo vaan sitä päivämäärää kun ostaa leipää.


    • olishan

      se pitänyt arvata!

      Joo kyllä pisteestä ostettu leipä vanhenee nopeasti. MIKSI?

      No kun siinä ei oo mitään lisäaineita!
      Ei tarvii, kun ovat aina tuoreita.

      Kyllä valmis pakattu leipä on aina myrkytettyä, turha väittää... säilyy monta viikkoa...
      Ja muista suomalainen leipä on aina myrkyllistä. Katso vaikka isäntiä kuinka ne keväällä aloittaa ruiskutukset.... ei voi olla terveellistä.
      Asun nimittäin pellon laidalla ja aina mehiläiset kuolee ruiskutuksen jälkeen.

      Katsottu on!

    • hanne65

      NIISSÄ EI OLE LISÄANEITA !

    • Pullamies

      Paistopisteen tuotteissa ei ole säilöntäaineita lainkaan, niinkuin pakatuissa tuotteissa on hirveesti. Paistopiste tuotteet säilyy vain max. 2 päivää. Erityisesti karjalanpiirakat pitää laittaa heti jääkaappiin ja ne säilyy siellä max 2-vrk !!! itse olen huomannut, että jos ne on unohtuneet kolmeksi päiväksi, niissä on jo homepilkkuja. Pussipiirakat säilyy ilman homepilkkuja viikon jääkaapissa. .

      Suomalaiset leipomot ei kuuntele asiakasta. Nyt asiakas äänestää jaloillaan ja menee Lidlin paistopisteelle. Perustakaa hyvät leipomot paistopiste- pullapuoti-kahvila joka kortteliin, niin loppuu kitinänne! Asiakas haluu samana päivänä paistettua halpaa croisanttia, korvapuustia, piirakkaa ja leipää.

      Minusta on tyhmää ostaa 3-4 päivää vanhaa pussitettua viipaleleipää marketista ja se on vielä yhtä kallista kuin samanapäivänä leivottu. Sitä minä en ymmärrä.

      • djhdf

        Reissumieskin jo valmistuspäivää seuraavana päivänä selvästi huonompaa, kuivempaa. Kolme päivää eteenpäin pitää olla päivämäärä, silloin se on saman päivän satoa ja hyvää, pehmeetä, mehevää.


    • Liiterin kannattaja

      Tämä on taas tätä Lidlin vastaista propagandaa, jota Koo- ja Äs -ryhmät ovat harrastaneet jo pitkään. Kielioppivirheineen kaikkineen.

      Paistopisteet ovat helkkarin hyvä "keksintö", ja kunhan käyttää ostoksensa samana päivänä kuin on ostoksensa tehnytkin. Siihen ne on alun perin tarkoitettukin, pieneen herkutteluun.

      • natsisiwaaaaaaaaaaaa

        natsisiwa-kortti taas esillä!!!!!!!!!!!!!

        kaks kertaa käyny natsisiwassa ja ne oli samaan aikaa,eka ja vika kerta!!!!!!!!!!!!!!
        enkä ostanut mitään tästä "paskahallista",säästin rahani laadukkaampiin kauppoihin!!

        paskaapaskaa,natsisiwasta!!!!


      • Nyt myös Prismasta (ainakin viikin) saa "paistopiste tuotteita" .On edullisia ja en ole Prisman "kätyri".


    • jep, jep

      Hyvä kun muistutit. Lähdenpä tästä Lidliin ostamaan paistopisteestä myslityyppisen Herkkukierreleivän. Himputin hyvää ja halpaa. Hyvä kuori joka pitää leivän mehevänä seuraavanakin päivänä, jos ei tule kokonaan syödyksi osto/paistopäivänä, mikä on kyllä toiveajattelua, niin hyvvee se on.

      Mutta jos tosiaan jää osa syömättä, niin ei muuta kuin leukkuupinta leikkuulautaa tai pöydälle leipäpussia vasten, niin on taas seuraavana aamuna hyvää leipää tarjolla. Hyvä kuori suojaa ja pitää mehevänä sisustan.

    • guiu8

      Ne onkin tarkoitettu syötäväksi piakkoin ,eikä säilytettäväksi.

    • vanha pakastetaikina

      Paistopisteen tuotteet leivotaan ulkomailta tulleesta pakastetaikinasta, joka voi olla jopa puoli vuotta vanhaa.
      Onko ihme jos ei säily???

    • hanne65

      PAKASTE SÄILYY ILMAN LISÄAINEITA!

    • Oikein tehty

      kunnon RUISLEIPÄ vain paranee vanhetessaan silloin leipä on parasta kun veitsi narisee leikatessa.

    • suurin muutos

      tuli tuotteiden hintoihin,kaikkien paistopisteiden "tuoreus maksaa" nyt n.2-3 kertaa enemmän kuin aikaisemmin,siksi kaupat niitä yht`äkkiä teki.
      samalla kotimaisuus seis ja mm. työttömyys lisää nousuun.
      kannattiko kaupan pullan tuoksu asiakkaille? ei todellakaan, ei varmasti.

      kaupan katteet kattoon pelkällä pullan tuoksulla. lopetin samantien kuin aloitin. taisin pari kertaa ostaa koemielessä. järkyttävä kokemus,mutta sata varmasti asia on tosi.

      hox hoxi !!! hinnat nousi valtavasti !!!

    • mm5511

      kokeile vaikka uotilan maalais vuokaleipää - säilyy ja on hyvää pitkään. Pälkäneläistä leipää. siis ruisleipää

      • mm5511

        sitä on laajalti kaupoissa tarjolla.


    • ella"

      Pakastaminen ei lopeta vanhenemis prosessia,eihän lihat,voit sun muutkaan tuotteet säily pakastettuna ikuisuutta.

    • Näin on,naisen

      vihkisormuksessakin on parasta ennen päivämäärä.

    • vähän faktaa

      Syy miksi paistopisteiden tuotteet vanhenevat/homehtuvat johtuu pisteen hygieniasta. Irtotuotteet ovat samassa kasassa mistä jokainen ammentaa omansa ja jos nyt ei käsineen niin kyllä sinne "koriin" pääsee itiöitä ja bakteereja kaupan ilmasta. Paistopisteissä ei käsitellä taikinaa vaan paistetaan esipaistettuihin leipiin väri pintaan(leivonta pisteet ovat eri asia). Näiden tuotteiden pakaste säilyvyys on 3-6kk ennen paistoa. Ne piirakat ovat ihan samoja piirakoita joita löytyy myös valmiiksi pakattuina.

    • 11+20

      Yhdyn edelliseen, leipomoiden pakkaustilat ovat usein niin puhtaita, että niihin ei mene ylimääräisiä basilleja, ja siksi ne säilyvät pidempään.

      • E-koodeja

        Eipä siinä kuumuudessa oikein bakteerit viihdy.
        Jäähtyessä bakteerit eivät paikallisessa Lidlissä ehdi kimppuun.
        On nääs usein asiakkaat jo odottamassa.

        Qysymys: kuinka täyteen säilöntäaineita leivät pitäisi tunkea??

        Taitaa tämä debatti koskea luonnostaan epäterveellisiä vaaleita leipiä?


    • tuoreena

      leipä on päivittäistavara eikä sen tarkoituskaan ole säilyä. suomessa näiden lisäainepommileipien takia jo hämärtynyt käsitys leivän luonteesta. menkää Eurooppaan katsoman, päivän leipä haetaan aamupäivällä leipomosta päivittäin :)

      • Anonyymi

        Kotitekoinen ruisleipä paranee vanhetessaan ja hyvin säilyi ainakin ohraleipäkin, mutta kaupan vaaleissa leivissä maku heikkenee nopeasti. Pakatuissa heikkenee vähemmän, mutta ovat alkujaankin huonomman makuisia.


    • Anonyymi

      En muuten ole kovin kranttu ruualle, mutta riisipiirakat mitkä on muovipusseihin pakattu ei maistu, ovat hirveää taikina litkua. Yleensäkin ihmettelen miten tuommoista roskaa saa myydä, esim: einekset tuppaa tulemaan jo syötäessä pihalle. Eineksissä on joitakin ok tuotteita joukossa, mutta muuten silkkaa raaka-aineiden tuhlausta. Kyllä itse tehty on loitavaa syötävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3447
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe