onko miesten 50:n kriis/villitys totta?

Mielestäni nykymiehillä on jatkuvasti jonkinlaisia kriisejä/villityksiä. Mitämieltä te toiset olette?
12263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mieheni läheni viittäkymppiä ja sekosi täysin. Vaihtoi muutamassa kuukausdessa harrastukset, vaatetyylin, ystävänsä, ideologiansa - ja lopulta myös minut. Lopulta selvisi että taustalla oli ihastuminen 18 vuotta nuorempaan naiseen. Mies halusi olla niin kuin tuo nuori nainen, istui iltoja naisen opiskelijakavereitten kanssa. Ystävämme puistelevat päätään ja sanovat että ihan tyypillinen viidenkympin kriisi. Hänen valintansa ja käyttäytymisesnsä ovat niin kummallisia ettemme enää tunne häntä. Aika näyttää toipuuko hän tuosta vai jääkö "ikinuoreksi" aina vaan nuorempien naisten seuraan.

Omituista oli että meillä meni suhteessa ihan hyvin. Minulta kestikin erosurussa monta kuukautta ennen kuin tajusin että kyse oli mieheni kriisistä, ei siitä että olin huono kumppani.

Suruissani jouduin käymään oman elämäni arvot ja toiveet läpi samassa rytäkässä joten ehkä selviän omasta tulevien vuosien viidenkympin kriisistäni tällä.

Äänestä
  • Ei se johdu susta vaan siitä, että mies tuntee olonsa huonoksi vanhetessaan.Kompensoi "nuorennusleikkauksella".Ikä pysyy kuitenkin entisellään.Kroppa eikä muukaan taivu biologian vastaiseksi.Tyhmä ,ies.

    Äänestä

Noh jaa, miehen testosteroni alkavat vähetä 40 vuoden paikkeilla ja sen huomaa. Enää ei seiso yhtä tanakasti kuin ennen ja moninkertaiset panot saa unohtaa. Läskiä alkaa kertyä vartaloon itsestään ja väsyttää paljon helpommin kuin ennen.

Itse olen nyt 51. Sellainen tunne on, että milloin tahansa on viimeinen kerta, kun saa pillua. Voi olla, että tulee alitajuinen paniikki: jos aikoo tehdä jotain merkittävää ja jännittävää elämässään, niin nyt on aika.

Äänestä
  • No siitä alkaa miehen kasvu ymmärtämään, että p***u ei ole maailman tärkein asia!
    Elämässä on muutakin eikä se pyöri pelkästään seksin ympärillä....

    Äänestä

Tohon olisi kiva kuulla juuri miesten vastauksia, mutta heitä on niin vähän täällä. Mistä tuo johtuu, sellainen äkillinen maailmakuvan vaihto. Onko se vain juuri tuota että epäillään miehekkyyttä ja aletaan todistamalla todistamaan itselleen, että minä vielä pystyn ja kykenen. Harrmi, että siinä sitten tuhotaan vuosikymmennien kestäneet liitot, loukataan rakastavaa kumppania, tehdään itsestään naurun alaista ja sitten parin kolmen vuoden päästä tajutaan mitä tulikin tehtyä.

Eikö sitä nuoruutta voi tavoitella yhdessä puolison kanssa, ostetaan uudet autot, veneet ja yhdessä nautitaan matkoista jne. Ehkä se vaimokin siinä piristyisi ja löytäisi nuoruuttaan. Kai tässä 50v kriisissä viimeistään näkee sen rakkauden todellisen voiman ja oliko sellaista koskaan.

Minua lähestyy 52 vuotias komea, tyylikäs, varattu mies. Ja vieläkin mietin mitä hänen päässä liikkuu, jotenkin surettaa koko tilanne. Hänelläkin 30v avioliittovuosia takana, kaunis nuori tytär, ja sitten juoksee itseä 20v nuorten naisten perässä. Minulle hän on sanonut, että ihminen elää kerran, ja on siitä nautittava. Mies ei siis ole eroamassa vaan aikavälein hakee itselle romansseja nuorempien naisten kanssa.

Äänestä
  • Ei tämä ole sukupuolesta riippuva asia. Oma vaimoni sekosi nelikymppisenä lähes samoin kuin tässäkin ketjussa esitetyt esimerkit.

    Ikäkriisit selittävät ihmisten käyttäytymistä, sekä miehillä että naisilla.

    Äänestä

  • Mies. kirjoitti:

    Ei tämä ole sukupuolesta riippuva asia. Oma vaimoni sekosi nelikymppisenä lähes samoin kuin tässäkin ketjussa esitetyt esimerkit.

    Ikäkriisit selittävät ihmisten käyttäytymistä, sekä miehillä että naisilla.

    Tottakai se ei ole vain ja ainoastaan miesten juttu. Kuitenkin miehillä tämä villitys on PALJON yleisempää. Nainen ei noin vaan lähde tuhoamaan 30 vuoden liittoa nuoremman kullin takia. Ja puhuttiinkin miesten 50v kriisistä eikä naisten 40v sekoiluista. Mielestäni naisilla tuollainen kriisi saatta olla yleisempää siinä 30 .

    Äänestä

  • 3+7 kirjoitti:

    Tottakai se ei ole vain ja ainoastaan miesten juttu. Kuitenkin miehillä tämä villitys on PALJON yleisempää. Nainen ei noin vaan lähde tuhoamaan 30 vuoden liittoa nuoremman kullin takia. Ja puhuttiinkin miesten 50v kriisistä eikä naisten 40v sekoiluista. Mielestäni naisilla tuollainen kriisi saatta olla yleisempää siinä 30 .

    Siinä olet oikeassa, että 50-vuotiaina miehillä sekoilut ovat yleisempää. Jos lasketaan yhteen kaikki ikäkriisit, niin naiset"voittavat" varmasti ylivoimaisesti.

    Äänestä

Ei se aina ole suoraan niinkään, että viidenkympin kynnyksellä alkaa kiinnostus läheisyyteen ja seksiin vähenemään. Ja ainakin omasta kokemuksesta voin kertoa, että ainakin minun viisikymppinen mieheni osaa huomioida minut naisena aivan eri tavalla kuin nuoremmat miehet aikanaan. Ei ole enää vain oman nautinnon perässä vaan haluaa oikeasti, että minun on hyvä olla.

Äänestä
  • Mutta oletko SE alkuperäinen vaimo jonka kanssa on oltu parisuhteessa jo 30 v.?

    Hyvä avioliitto säilyy sen olen itsekin kokenut, mutta kyllä vuosikymmenet muokkaavat joko enemmän haluun viettää vanhuuskin yhdessä tai sitten kokeiluun sinne aidan toiselle puolelle.

    Omassa liitossani meillä on ollut erilaisia projekteja, jotka hitsaavat yhteen samanlaisten unelmien myötä!
    Kolmekymppisenä, kun lapset olivat lähes murkkuja muutettiin isompaan rivitaloon ja remontoitiin sukumökki sekä hankittiin vene.
    Nelikymppisinä rakennettiin omakotitalo ja myytiin kesämökki!
    Viiskymppisinä myytiin omakotitalo ja ostettiin cityasunto keskustassa ja satsattiin enemmän matkoihin, kun lapset lensivät pesästä.

    Tänä päivänä kuuskymppisinä eläkeläisinä harrastukset ovat edelleenkin yhteisiä ja olemme lisäksi saaneet ihanat lapsenlapset. He jos ketkään hitsaavat mummun ja vaarin yhteen.
    Elämme nyt myös vaihetta, että vietämme useamman kuukauden talvesta ulkomailla!

    Meillä on kiinteät sukulaisuus- ja ystäväsuhteet ja vietämme paljon yhteisiä illanviettoja eri teemoilla!
    Uskon siis vahvasti, että elämä on se millaiseksi sen haluaa muokata! On meilläkin ollut omat ihastuksemme, mutta ei mitään sellaista joka liiton olisi voinut rikkoa. Ystäväpiirissä jutellessamme on tullut ilmi niin olevan muillakin....kevyttä flirttiä ja pieniä syrjähyppyjä, mutta ei mitään niin vakavaa joka pitkän ja tasapainoisen avioliiton kaataisi.

    Elämä ottaa ja antaa! Meille se on enemmän antanut, mutta sen eteen on täytynyt itsekin osallistua eikä jäädä odottamaan muutosta jos elämä tuntuu tylsältä.

    Äänestä

Se on hemmetin hienoa,että elämä on antanut enempi kuin ottanut.Näin ei vain käy kaikille pareille.Eikä elämää voi aina "muokata" sellaiseksi kuin haluaisi,olosuhteista johtuen.On asioita,joihin ei itse voi juurikaan vaikuttaa.Noin sanovat vain suht`helpon elämän eläneet ihmiset,

Äänestä

Olen 50 v mies eikä ole tullut villityksiä vielä tähän mennessä, kaikki ihmisethän ovat yksilöitä jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden eli olemme siis kaikki yhtä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uteliasiitu1 kirjoitti:

Mielestäni nykymiehillä on jatkuvasti jonkinlaisia kriisejä/villityksiä. Mitämieltä te toiset olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu