suhteen lopettaminen

Kerrompa hieman taustoja tarinastani. Seurustelin vajaan vuoden miehen kanssa jota rakastin ja rakastan edelleen. Olin ennen seurustelumme alkua ollut sinkkuna reilu 10 vuotta ja oppinut huolehtimaan aina itse itsestäni. Kun tapasin miehen rakastuin välittömästi häneen ja meillä oli ihanaa.

Jossain vaiheessa minulla alkoi ahdistaa hänen huolenpitonsa ja sitoutuminen. Tein ratkaisun ja jätin hänet. Mietin tahollani pari kuukautta asiaa ja huomasin tehneeni virheen jättäessäni hänet.

Otin yhteyttä häneen ja kerroin tunteeni hänelle ja kysyin voisimmeko palata yhteen. Yllätys oli melkoinen kun hän kertoi seurustelevansa uuuden naisen kanssa.

Nyt olemme jutelleet asiat selväksi ja tavanneetkin. Meidän tunteet eivät ole kuolleet toisiamme kohtaan ja molemmat haluamme olla yhdessä mutta uusi seurustelusuhde on edelleen kehissä kun mies ei ole uskaltanut sanoa hänelle suhteestaan minuun.

Olen antanut miehelle aikaa asian sanomiseen mutta nyt alkaa tuntumaan etten enään jaksa odottaa. Eihän se ole helppoa sanoa asiaa toiselle päin naamaa mutta eihän tämä näin voi jatkua.

Olen yrittänyt sanoa hänelle että olisko parasta sanoa suoraan että palaa exän kanssa yhteen kuin jättää sanomatta sen kummempaa syytä tai ettei tämä enään tunnu miltään ja hetken kuluttua olemme julkisesti yhdessä.

Joka tapauksessa loukkaa toista eikä jättäminen ole helppoa :(
6354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sanoisin, että anna olla ja jätä sekaantumatta heidän asioihinsa. Sinä aikanaan päätit suhteen ja nyt elät sen mukaan. On säälittävää yrittää mennä rikkomaan toisten suhdetta.

Äänestä
  • Jos olisin tiennyt heidän suhteestaan niin en olisi sekaantunut asiaan mutta heidän suhde tuli ilmi hieman myöhemmin. Ei mies puhunut mitään asiasta kun tuntemuksistani kerroin.

    Tiedän että hänellä on tunteita minua kohtaan ja siksi haluaa olla kanssani. Jos hän rakastaisi uutta naistaan niin olisi sanonut minulle niin olisin häipynyt kuvioista vaan ei sanonut... Ei sitä rakkautta sammuteta napista painamalla....

    Äänestä

Silti mun mielipide on, että kun saa viimeistään tietää jättää rauhaan ja antaa toisten selvittää rauhassa asiansa. Ja ei tuo mies näytä mitenkään innostuunelle eroaamaan siitä naisesta.

Äänestä

Mies roikottaa sinua löyhässä hirressä varalla. Ei uskalla jättää uutta, koska sinä voit pian taas jättää hänet, kuten ennen ja sitten hänellä ei ole ketään.

Ei vanhan lämmittely kannata, anna miehen mennä menojaan.

Äänestä
  • Tuota en ymmärrä että miksi vanhan suhteen lämmittäminen ei onnistu?? ihminen tekee virheitä ja ne voi korjata joten en ymmärrä miksi se ei voisi onnistua.
    Olen läksyni oppinut ja rakastan miestä enkä voisi ikinä tehdä hänelle enään samalla tavalla. Olen helvettini kärsinyt asian suhteen ja rakastan miestä.

    Äänestä

Kukaan ei sano, että se ei onnistu. Mut jätä hyvä ihminen tää mies rauhaan jos varattu on jo mies, elä sekaannu toisten suhteeseen. Itse olet omat valinnat aikoinaan. Kyl se mies joskus eroo jos niin on tarkotettu, sit on sun aika jos niin on ollakseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


xpxp kirjoitti:

Kerrompa hieman taustoja tarinastani. Seurustelin vajaan vuoden miehen kanssa jota rakastin ja rakastan edelleen. Olin ennen seurustelumme alkua ollut sinkkuna reilu 10 vuotta ja oppinut huolehtimaan aina itse itsestäni. Kun tapasin miehen rakastuin välittömästi häneen ja meillä oli ihanaa.

Jossain vaiheessa minulla alkoi ahdistaa hänen huolenpitonsa ja sitoutuminen. Tein ratkaisun ja jätin hänet. Mietin tahollani pari kuukautta asiaa ja huomasin tehneeni virheen jättäessäni hänet.

Otin yhteyttä häneen ja kerroin tunteeni hänelle ja kysyin voisimmeko palata yhteen. Yllätys oli melkoinen kun hän kertoi seurustelevansa uuuden naisen kanssa.

Nyt olemme jutelleet asiat selväksi ja tavanneetkin. Meidän tunteet eivät ole kuolleet toisiamme kohtaan ja molemmat haluamme olla yhdessä mutta uusi seurustelusuhde on edelleen kehissä kun mies ei ole uskaltanut sanoa hänelle suhteestaan minuun.

Olen antanut miehelle aikaa asian sanomiseen mutta nyt alkaa tuntumaan etten enään jaksa odottaa. Eihän se ole helppoa sanoa asiaa toiselle päin naamaa mutta eihän tämä näin voi jatkua.

Olen yrittänyt sanoa hänelle että olisko parasta sanoa suoraan että palaa exän kanssa yhteen kuin jättää sanomatta sen kummempaa syytä tai ettei tämä enään tunnu miltään ja hetken kuluttua olemme julkisesti yhdessä.

Joka tapauksessa loukkaa toista eikä jättäminen ole helppoa :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu