Oon huomannut että monilla on eron jälkeen uusi muutaman kuukauden välein kierroksessa. Mulla on aina vuosia väliä ennen kuin tapaan jonkun kiinnostavan.
Kuinka nopeasti eron jälkeen uutta?
Pohtijanärhi
10100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eikös se joku kirjoittamaton sääntö ollut, että pitäisi pitää taukoa puolet siitä ajasta jonka seurusteli edellisen kanssa? Esim. 2 vuotta yhdessä niin vuoden tauko.
Ihmisen muutosprosessit ovat yllättävän hitaita. Otetaan vaikka jokin sääntö, jota et lapsena ymmärtänyt. Vaikka et ymmärtäisi sitä aikuisenakaan, niin silti opetat sen lapsellesi, vaikka tämäkin kyseenalaistaa sen. Ihmisen pää on hitain laiva muuttamaa suuntaansa. Kaikki mikä siihen koodataan, periaatteessa pysyy siellä muuttumattomana. Systeemi on sidoksissa itseensä, ja sen jälkeen se on periaatteessa särkymätön.
Mutta jos se särkyy, niin se imee uutta kuin sieni. Sillä on valtavat voimavarat ja tahto, kyky saavuttaa eheys. Mutta ensin sen on säryttävä, mentävä tuhannen palasiksi. Itse en ole ajatellut koskaan ketään yhden jälkeen vakavasti. Ihmiset eivät vain riitä, kuten ei oma aikanikaan. Nyt minulla on aikaa tässä makailla lämmin läppäri navalla.
(Naurua)
Tuossa alla puhutaan sisäistämisestä. Hyvä pointti. Kun on jokin asia sisäistetty, mutta se ulkoistuu ja katoaa ympäriltäsi, niin sinulle jää vain tyhjä häkkyrä kiipeillä.
Itse en jaksa kiipeillä kovin kauaa, sillä olen jo seuraavassa vaiheessa, koska entisen häkkyrän voi purkaa pois jonkun toisen avulla. Naiset ovat tässä hommelissa neroja. He näkevät sen minkä tuntevat.
(Naurua)
Ongelman ydin on jossain näillä huudeilla. On näet niin että jotain aina jää jäljelle. Aina jää jotain jostain rakkauden synapsiseitistä jäljelle. On olemassa virhemarginaali, johon ei voi koskea, koska se on liian lähellä ydintä. Kyse on kuin aivoleikkauksesta, milli vinoon ja se silmässä, sanoi itikka. Eli ihmistä ei voi "valloittaa". Hän on aina erillinen olento, jolla on täydellinen itsemääräämisoikeus.
Rakkauden tarkoitus on sokeuttaa tämä ydin, ja saada ihminen kuvittelemaan, että kaikki tämä on hänen. Eli reititys on jo alkanut ja asioita tapahtuu valtavaa vauhtia. Kaikkialla kohoaa jättimäisiä rakennuksia ja viritelmiä, tivoleita ja ilmapallotäytteisiä ihmisiä.
Hirvittävä voima jyllää.
(Naurua)
https://www.youtube.com/watch?v=pIFEGnNGOkI
Tästähän on tehty ihan tutkimustakin. Jotkut ihmiset voivat eron jälkeen aloittaa heti uuden suhteen ja sen onnistuminen on ihan yhtä todennäköisesti kuin muulla tavalla alkaneiden suhteiden. Kysymys on enemmänkin siitä, mikä sopii itselle ja miten on valmis. Ei se pitkä aika ole kaikkien oleellisin kysymys. Suhteen onnistuminen on kiinni lähinnä siitä, miten pystyy sitoutumaan suhteeseen, ja jos se on kunnossa niin silloin myös yleensä rakkauttakin riittää. Monesti kuitenkin ihmiset itse kaipaavat ajatusten ja tunteidensa puimista eron jälkeen, mutta ei se siis mikään sääntö ole.
Erosta on nyt kaksi vuotta, eikä tässä ole välissä ollut ketään kieriteltävää. Tai no, halukkaita olisi ollut, mutta haluan itse hoitaa haavani. En lähde suhteeseen, jos ei itsellä ole mitään muuta annettavaa, kuin entisen suhteen traumat ja ylijäämätunteet. Itsellä menee nähtävästi reilu vuosi, ennen kuin kykenee edes ajattelemaan ketään toista rinnalle.
Mutta tosiaan, laastari-ilmiö on melko yleinen omassa piirissä. Puolisko vaihdetaan lennosta ja aina löytyy lohduttaja, jonka voi dumpata kun alkaa olla parempi olo. Kukin tavallaan. Itse olen kai liian vakavamielinen ja erakko, koska uuden ihmisen sulauttaminen elämääni on aina todella vaikea prosessi itselle.
Otsikko ei siis tarkoita, että kuinka nopeasti _pitäisi_ löytää uusi, vaan nimenomaan millaisia erilaisia kokemuksia ihmisillä on ja millaisia tunteita ja muita asioita niihin liittyy.
Avioliittoni oli aikoinaan niin kuollut, että kun se päättyi niin kaipasin valtavasti huumaavaa rakastumista ja niinpä sitten aika pian lyhyessä suhteessa olinkin. Tosin yh:na ne tunteet paloivat enimmäiseen ihan vain sisälläni, koska tapaamismahdollisuuksia oli niin vähän :) Mutta ilmeisesti tarvitsin sen mahdollisuuden elätellä mielessäni suurta rakkautta.
Viimeisimmän suhteen päättymisestä vuorostaan ehti mennä seitsemän vuotta ennen kuin tämä nykyinen Jännämies osui elämässä kohdalle. Ensimmäisten vuosien aikana en olisi voinut kuvitellakaan uutta parisuhdetta, en kaivannut edes seksiä tai miehen läheisyyttä.
Riippuu minkälaisesta suhteesta puhutaan. Mulla oli melko pian eron jälkeen laastarisuhde, mutta molemmat tiesi että se on nimenomaan laastarisuhde jossa kaksi rikkinäistä lohdutti toisiaan. Se oli tavallaan osa paranemista eikä tarkoituksena ollutkaan uutta syvää ja vakavaa suhdetta heti löytää.
Se uusi vakava suhde sitten vain käveli vastaan yhtenä kauniina päivänä. Yli kaksi vuotta siinä meni.
aloittaja kysy bonobolta