Esimies, toimitusjohtaja, haukkuu minua ja myös muita kollegojani selän takana julkisesti. Miten toimisitte? Millaisia ajatuksia tällainen käytös teissä herättää?
Esimies haukkuu selän takana julkisesti
xyz789
31940
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsellä sama ongelma, enkä ole keksinyt miten voisin reagoida. Esimiehellä kaveeraa kovasti joiden työntekijöiden kanssa ja kertoo näille käsityksiään. He puivat porukassa toisten saikut, sanomiset ja yksityiselämän kuviot, heitä koskevat asiakaspalautteet, kaiken. Pahinta on, että työtekijän virheet puidaan muiden, muttei koskaan hänen itsensä kanssa. Väärä toimintamalli jatkuu ja aiheuttaa lisää puitavaa pomolle ja hänen kavereilleen.
Käytännössä en voi tehdä tilanteelle mitään. Esimiehen pomon puheille meneminen vain pahentaisi asiaa. Ihannetilanteessa isompi pomo tietysti ymmärtää, että hän tehtävänsä on tarvittaessa pitää pikkupomo ruodussa, mutta näin ei tapahdu meillä. Fakta on, että olen jumissa tässä työpaikassa.
Linjaorganisaatio tukee valitsemiaan esimiehiä. Työkaverit ei auta, koska pelkäävät itse joutuvansa saman kokemaan.Turha odottaa, että joku olisi sinun puolellasi jonakin päivänä. Tilanteesta joudut selviämään aivan yksin. Luottamusmies, työsuojelu ja työterveyshuolto saattaa auttaa tai saattaa toimia sinua vastaan.
Suomessa on paljon käsiaseita. Tarkkoja tietoja en löytäntyt netissä, joten niitä täytynee olla todella paljon. Urbaanilegenda (Hesari 2007), että Suomessa olisi maailman kolmanneksi eniten USA:n ja Jemenin jälkeen käsiaseita, on ehkä urbaanilegenda, mutta kuvastaa todellisuutta. Tämä todellisuus yhdistyneenä mielenterveysongelmiin, päihdeongelmiin, sosiaalisiin ongelmiin, työpaikkakiusaamiseen, taloudellisiin ongelmiin... En jaksa kirjoittaa enempää!