Korkalonvaarassa murtovarkaita

valpas

Tiedoksi tätäkin kautta että korkalonvaarassa on pyörinyt nyt useampana päivänä murtovarkaita. Tunkeutuneet melko moneen omakotitaloon vaaranlammen koulun ja sudentien välillä.

Lumeen jääneistä jälistä päätellen tylysti kävelleet niin etupihoilla kuin takapihoilla. Melko järestään käyneet taloja läpi vuoronperään ja joissain taloissa käyneet useamman kerran.

Mm. presidentin linna juhlien aikaan ahkeroineet mutta myös sen jälkeenkin tällä viikolla.

Itse olin pihalla yhdentoista aikaan viime viikolla ja näin kaksi mustiin pukeutunutta n. 30 vuotiasta miestä pyöräilemässä. Olin lähes varma, että ko herrat olivat näitä tehtailjoita, mutta en jaksanut hätäkeskukseen soitella kun nauraisivat pihalle. Muutenkin nykypoliisi niin kiireinen ettei ne tällasia ehdi tutkia joten ainakin itse jos yllättäisin rysän päältä niin en vaivautuisi vaivaamaan poliisia vaan käytössä olisi ihan muut keinot...

5

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paikat kuntoon

      Kameravalvonta? Kameravalvontaa olisi lisättävä. Miten olisi "riistakamera", ei maksa paljoakaan. Valvoo yötä päivää. Nappaa kuvan pihalle tulijoista.

      Paras pihavahti on Suomen pystykorva, elävä koira. Haukkuu varmasti, jos joku pihalle tulee. Herättää talonväen ja säikäyttää ulkopuoliset pihalle tulijat.

      • valpas

        Kameroita on kuulemma monikin hommaamassa. Koirat oli joissain taloissa ruennukkin haukkumaan ja sinne ei luonnollisesti oltu menty sisään. Suomalaisa ovat, koruja isompikin tavara on kelvannut. Baltian pojille ei kelpaa kuin käteinen ja korut..

        Ite epäilen että kyseessä on se Rovaniemellä paljon pyörällä selkä kyyrysssä ja aina reppu selässä pyöräilevä huumehäiskä jolla muutaman sentin pitunen pujoparta. Nähny sen muutaman kerran vietävän poliisin toimesta ulos kaupasta. Yleensä sillä värikästäkin vaatetta päällä mutta nyt näytti olevan vaan mustaa kampetta ja huppu päässä ku ohi pyöräili pari iltaa sitten. Oon lähes varma että se oli sama heppu kenet näkee aina pyöräilemässä mm. prismalta asemalle päin...


    • Mickey Mouse naamio

      Niinhän tuo teki Napsun kelekkayrittäjäkin.
      Rosmot tais saaha pensojen lisäxi hyvät kipukorvaukset menetetyistä hermoista ja tehokkaan rosmousajan tuottamasta hävikistä

    • Punanokka

      Joulutontuthan ne näihin aikoihin kurkkivat onko kilttejä aikuisia.

    • vaaran korppi.

      ei kantsis yleistää. nykyisin monella on tällä perällä mustat vaatteet, huppu, parta ja pyörällä ajelevat ihan mihin aikaan tahansa vuorokaudesta.on tullut vastaan vaikka minkä näköistä pyöräilijää ja kaikki ovat normeja olleet. eihän tällä perällä kohta uskalla liikkua kun joku innokas kansalainen soittaa toiselle kansalaiselle poliisit syyttä suotta, edes koiran kanssa ei uskalla liikkua................ se on tuo laavupolku mistä on nyt kysymys. yksityisautoilijat eivät saa ajaa siitä läpi. nyt on sitten pyöräilijöiden, mopoilijoiden ja kävelijöiden vuoro ettei siitä saa kulkea. paikallis bussit saavat vielä mennä mutta nehän koitti saada laavupolkulaiset nekin menemään alempaa ja sieltä karhutietä sudentielle.......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe