Tiesittekö tämän Pudiksen Lestat

Totuus Kristinuskosta

Kristinusko tarkoittaa laajalle levinnyttä uskomusta, jonka mukaan epäkuollut juutalaiszombi, joka oli oma isänsä, tekee sinut onnelliseksi ja ikuisesti eläväksi, jos et ole itseesi tyytyväinen vaan kadut monia tekojasi, syöt symbolisesti kosmisen juutalaiszombin lihaa ja juot tämän verta sekä telepaattisesti kerrot hänelle, että hän on sinun herrasi ja mestarisi ja että olet hänen orjansa. Kristinuskon mukaan näin toimimalla sielusi pelastuu synnistä, joka on olemassa siksi että kylkiluunainen vakuuttui valheista, jotka puhuva käärme kertoi taikapuusta. Pelastus tapahtuu vain, koska Jumala uhrasi julmasti ja verisesti poikansa joka oli Hän itse, jotta voisi muuttaa tilannetta jonka oli itse säätänyt ja korjata rikoksen, jonka kohteena Hän oli itse. Kristinusko sai alkunsa yrityksenä reformoida edes hiukan takapajuisuudestaan, täydellisestä epäloogisuudestaan, tiukkapipoisuudestaan, fanaattisuudestaan, ahdasmielisyydestään ja julmuudestaan tunnettua juutalaisuutta ja saada siihen edes jotain tolkkua, mutta siitä kehkeytyikin aivan oma uskontonsa.
Loogisuutensa vuoksi kristinusko on maailman laajimmalle levinnyt uskonto. Sen rauhan ja rakkauden sanomaa, jonka symbolina on antiikkinen kidutusväline, kannatetaan miltei kaikkialla maailmassa.

6

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varokuitenkin

      Loogisesti: totuus valkenee aikanaan sinullekin. Miten silloin suu pannaan. jos asiasi eivät olekaan oikealla tolalla?

      • Lestat hulluja

        Hahahahaha! Vai että oikein totuus valkenee aikanaan? Nimimerkki "varokuitenkin" on kyllä pahasti aivopesty. No sitähän se sisäsiittoinen ja sairas lahkolaiskulttuuri saa aikaan... Onneksi kuitenkin ne terveimmät ja fiksummat eroavat lestadiolaisuudesta ja ottaen huomioon sen, että moni lahkon ulkopuolinen ei tuommosten kanssa pariudu, joten sterilisoitte lahkon noin vuosisadassa kehitysvammaisilla ja lisääntymiskyvyttömillä jälkeläisillä.


      • varokuitenkin
        Lestat hulluja kirjoitti:

        Hahahahaha! Vai että oikein totuus valkenee aikanaan? Nimimerkki "varokuitenkin" on kyllä pahasti aivopesty. No sitähän se sisäsiittoinen ja sairas lahkolaiskulttuuri saa aikaan... Onneksi kuitenkin ne terveimmät ja fiksummat eroavat lestadiolaisuudesta ja ottaen huomioon sen, että moni lahkon ulkopuolinen ei tuommosten kanssa pariudu, joten sterilisoitte lahkon noin vuosisadassa kehitysvammaisilla ja lisääntymiskyvyttömillä jälkeläisillä.

        Kuten totesin: totuus valkenee aikanaan sinullekin.

        Tiedoksesi: en kuulu kirkkoon enkä mihinkään muuhunkaan uskonnolliseeen yhdyskuntaan.


    • fvgbnhjm,

      Suomen 50 pienituloisinta asuinaluetta
      Keskimääräinen vuositulo, euroa
      93240 Rytinki 13 680
      97780 Kuukasjärvi-Petäjäjärvi 14 194
      99440 Leppäjärvi 14 268
      97665 Pohjasperä 14 425
      95670 Pessalompolo 14 542
      93350 Jaurakkajärvi 14 554
      83910 Paalasmaa 14 665
      97765 Kuha-Impiö-Itäranua 14 761
      89320 Joukokylä 14 860
      93250 Sarajärvi 14 920
      83880 Kajoo 14 925
      02150 Otaniemi 14 943
      89680 Vaaranniva 15 072
      89760 Piispajärvi-Peranka-Kaikkoinen 15 147
      98780 Maaninkavaara 15 361
      93390 Puhoskylä 15 410
      43720 Kumpulainen 15 492
      89560 Karhuvaara 15 545
      83160 Tutjunniemi 15 557
      75680 Ylä-Luosta 15 579
      89540 Moisiovaara 15 589
      99690 Vuotso 15 589
      99860 Nellim 15 631
      43480 Pääjärvi 15 645
      93170 Yli-Kollaja 15 684
      82750 Öllölä 15 695
      97390 Kierinki 15 728
      63355 Seinäjärvi 15 758
      82180 Huhtilampi 15 816
      82490 Heinoniemi 15 823
      99470 Karesuvanto 15 865
      89840 Ylä-Vuokki 15 871
      93160 Hetejärvi 15 875
      93220 Livo 15 880
      41560 Säkinmäki 15 887
      43940 Muhola-Saarensalmi 15 926
      51260 Tahkomäki 15 928
      93187 Ala-Siurua 15 931
      81360 Sarvinki 15 942
      97980 Anetjärvi 15 981
      91630 Juorkuna 15 985
      72310 Niinivesi 16 001
      63160 Salmi 16 047
      91640 Särkijärvi 16 051
      97470 Alakylä 16 083
      95160 Oijärvi-Lamminperä 16 098
      99340 Raattama-Pallastunturi 16 115
      82310 Oravisalo-Varpasalo 16 120
      99740 Syväjärvi 16 125
      91790 Nuojua 16 135

      • sxdcnhj

        Kertoo tämän keskustelupalstan tason ja Pudasjärvelle jääneitten kanssa.Ei muuta taas kun lippalakki takaraivolle,Lynxin takki päällä kylälle hillumaan ja kohti uusia ongelmia.


      • sxdcnhj kirjoitti:

        Kertoo tämän keskustelupalstan tason ja Pudasjärvelle jääneitten kanssa.Ei muuta taas kun lippalakki takaraivolle,Lynxin takki päällä kylälle hillumaan ja kohti uusia ongelmia.

        Sanos muuta kuin asiaa! Tältä palstalta ei kannata kovin älykästä juttuseuraa odottaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      156
      2677
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      198
      1935
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1696
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1638
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1401
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      74
      1078
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1040
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      191
      944
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      911
    Aihe