Tiedon määrällä on yläraja

Aivojen monipuolinen käyttö vain lisää niiden kapasiteettia. Aivot eivät käytössä kulu. Mutta aivot nimenomaan tarvitsevat uusiutumista. Jos ne jäävät jumiin samoihin asioihin, niin niiden kapasiteetti laskee.

Hei! Mitkä värit haluasit, että laitan tähän:

http://i6.aijaa.com/b/00270/13838175.gif

?

Pari päivää sitten tajusin, että kaikkea ei olekaan vielä menetty. Vaikka olen käyttänyt aivojen sanavaraston kertaalleen eikä ole uutta sanottavaa voin hioa ja parantaa laatua puheen, kirjoituksen ja ajattelun entisen.

Sitä kutsutaan kaiketi Kaunopuheisuudeksi tai Retoriikaksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Retoriikka

Tajusin, että ihmisen pitääkin ensin puhua suunsa puhtaaksi ja antaa kaikki tietonsa muiden käyttöön. Kun hän on niin tehnyt hän voi saavuttaa kaunopuheisuuden taidon, mutta ei silloin jos hän ei puhu ensin suutaan puhtaaksi.

Ihminen, joka ei anna muiden käyttöön ajatuksiaan kaikkia tuskin koskaan oppii retoriikkaa???

Mitä on tieto.

Jos missin uuden poikaystävän nimen tietäminen on tietoa, niin tiedon määrällä ei ole mitään rajaa.

Jos kyse on luonnonlaeista, niin tieto ei enää lisäänny sitten, kun kaikki tiedetään.

Kussakin ajassa on sitä aikaa kiinnostavat tiedon kohteet: Aivotutkimus, DNA, Higgsin hiukkanen, gravitaatioaallot, crop circles, eksoplaneetat, planetoidit jne. tässä ajassa.

Koska maailma on determistinen eli ennalta säädetty emme voi tietää sitä vielä minkä tuhannen - kymmenen tuhannen vuoden kuluttua työskentelevät tiedemiehet saavat selville. Determistisyys on eräs tietoa vajaaksi jokaisessa ajassa tekevä tekijä.

Toki kristityillä on käsite TIedon Sanat, joka merkitsee ennaltatietämistä tulevaisuuden tärkeimmistä suuntauksista. Intialaisilla on transendentiaalinen tieto, joka on tarkkaa tietoa tulevista tapahtumista. Juutalaisilla on puolestaan profetioita. jne. Emme vain hyödy paljoa tulevaisuudesta käsin aikaamme ujutetuista sanoista, koska nuo sanat jäävät hämäriksi ilman niiden keksijöiden selostuksia ja tietoa.

Eivät 1500-luvulla eläneet olisi voineet paljoa ennalta tietää esim. crop cicle kuvista tai planetoideista yms.

Kuljin väärinpäin itsekin, kun pyrin olemaan löytämättä.

Lueskelin pari päivää sitten kirjaa: Elämän tiede ja vaikka Intialaiset kirjat perustuvat mitä suurimpaa determinismiin niin tuossakin annettiin rivien välissä olettaa, että rinnakkaisia maailmankaikkeuksia on olemassa. Mikäli oikein käsitin niin niiden maximi määrä voisi olla jotenkin sidoksissa verisolujen uusiutumisnopeuteen sekunnissa. Mutta puhuttiin myös siitä, että vain ruumiillinen sielu voisi kulkea ajassa syntymästä kuolemaan kun taas käsittääkseni varsinainen sielu ei niinkään tekisi tuollaisia matkoja.

Eräs islam oppinut antaa kirjassaan rivien välissä olettaa, että Herran päivänä joskus 3000-4000 jKr olisi seitsemän braania (maailmaa), joista yksi ainoa olisi tämä oikea maailmaa ja muut olisivat keinotekoisia braaneja.

Vaikka tuollaisia esitetään niin kyllä kai minun mielestäni silti tämä oikea maailma on deterministinen eli ennalta säädetty.

Tutkitaan vaikka kaikkien esitysten joukko mukaanlukien kaikki äärettömät esitykset. Voi hoidella symbolisesti johonkin rajaan asti koneilla. Loput voi koettaa määritellä vaikkapa matemaattisesti tai infinite computers-esityksillä.

Enemmän kiinnostaa kaiken esille saatavan tiedon järjellinen käyttö.

Deterministinen on sana, jota kaikki oleva ei automaattisesti osaa noudattaa...voihan se olla vain vaikkapa vain suunnilleen 99,9999....99% determinististä...mikä näkyy kaikissa kaavoissa...ja on vaikeaa havaita poikkeamia. Paljon helpompi on puhua teorioiden deterministisyydestä...

Vaikka koko ihmis-konekunta huhkisi täysillä äärellisen ajan, ei saavuteta oikeasti äärettömiä tiedon määriä kuin symbolisella, matemaattisella, käsitteellisellä... tasolla. Tämä on tekninen rajoite tiedon määrän käsittelyissä.

Eri asia onkin sitten todistaa ettei olemassaoleva ole aidosti ääretön määrä tietoa...tämä lienee tieteen tavoittamattomissa, mutta käsitteellisesti yms. esityksin käsiteltävissä.

Tutkisitko tuon kaikkien lauseiden joukon kaikkine mahdollisine uusine käsitteineen ja kaikin vapain parametrein uudelleen, niin lie mahdollista luoda esityksiä, joita ei kuudessa vuodessa ole voinut millään tavoittaa...

Onnea etsintään...

Tiedeuskovilla skientisteillä yläraja on jo saavutettu eli pää on niin täynnä teoreettisia uskomuksia ettei sinne enää mahdu lainkaan vapaata ajatteluprosessia ja kriittisyyttä.
Tietokoneajan kielellä sanottuna aivojen prosessikuormitus on jo täydet 100 %:a eli pää ei enempää kestä kuin nuo teoreetiset uskomukset.

Joka tapauksessa on kummallista, että niin monet teokset ovat olleet vaarassa kadota kokonaan maan päältä ja ovat säilyneet kuin ihmeen kaupalla. Mutta monet teokset ovatkin kadonneet tyystin jälkiä jättämättä.

Kaksi omaa kirjoitustakin olen melkein hukannut. Niiden säilyminen oli hiuskarvan varassa. Lisäksi olen kaksi runoteosta ja useita päiväkirjoja heittänyt roskikseen. Se ottaa pannuun. Vaikka tilalle on tullut uusia teoksia niin nuo uudet teokset eivät ole mielestäni tasoltaan useinkaan sen parempia.

On kai niin, että esimerkiksi omat päiväkirjat ovat kuin helminauhoja ja helmillähän lienee taipumus särkyä tai tummua. Helmet ovat arvokkaita, mutta timanteilla on kestävämpää arvoa.

Lukematon määrä teoksia tuhoutui Aleksandrian kirjaston tulipalossa. Itseäni hetken aikaa lohdutti tuo ajatus, että ne tuhoutuivat sen vuoksi, koska on olemassa jokin raja, jota ei saa ylittää.

Maailmassa tuotetaan uskomaton määrä tietoa ja gigatavuja, mutta vielä uskomattomapi on se määrä tietoa, joka eri syistä tuhoutuu tai ei koskaan pääse ilmoille.

Tiedolla on yläraja. Ja kun tämä yläraja ylitetään tullaankin mielikuvituksen alueelle.
Tiedeuskovaiset, tuntuuko jo tutulta

Se siitä sitten seurasi kaunopuheisuuden asemesta kun kulutin aivoni loppuun, että minusta tuli takinkääntäjä. Aloin puhua uskonnon sijasta ateismia. Ja se antoi voimaaa, sanoja ja lauseita uusia.

Kuuluisin takinkääntäjä lienee apostoli Paavali. Hän heitti roskana pois kaiken entisen farisealaisuuden ja alkoi saarnata vastustavaa puhetta entisen oppinsa perusteita vastaan. Ja menestyi kohtalaisesti.

Aivojen sanavaraston loppuun kuluttaminen johtaa antiteesiin. Entinen elämä ja sen opit ovat teesejä, mutta antiteesinä tulee raunioittaneeksi sen peruskallion, josta aiemmin imi voimansa. Sen tekee vastustavalla puheella entisiä oppeja kohtaan.

Ennen puhuin: Jeesus on Sana ja hyvä persoona. Mutta nyt puhun.
Jeesus on henki, joka on Iblis ja paha persoona. Uskon tietenkin molempien olevan totta. Mutta tästä jälkimmäisestä ei ole puhuttu ennen mitään. Olen siinä edelläkävijä. Ennen puhuin liha on paha ja irstas ja kärsimätön. Nyt väitän asian olevan päinvastoin. Henki on kaikkea tuota. Sen sijaan liha on hyvä.

Tunnetteko muita kuuluisia takinkääntäjiä minun ja Paavalin lisäksi

Kun otetaan huomioon että voidaan muodostaa: TEESI, ANTITEESI JA SYNTEESI tiedon yläraja ei olekkaan 500 sivuinen kirja ja 6000 lausetta, vaan kolminkertaisesti tuo määrä. 1500 sivua plus 18000 lausetta.

Mutta takaisin aiheeseen. Minkä vuoksi Aleksandrian kirjasto paloi ja filosofien tekstejä katosi. On kai niin, että ne, joille filosofia oli rakkaus eivät halunneet saattaa julki filosofian antiteesiä milloinkaan. Kukaan filosofi ei kääntynyt vastustamaan omaa TEESIÄÄN???

"Tiedolla on yläraja. Ja kun tämä yläraja ylitetään tullaankin mielikuvituksen alueelle.
Tiedeuskovaiset, tuntuuko jo tutulta" - raja_ylitetty

Oikeasti ei kyse ole rajan ylittämisestä, vaan ALITTAMISESTA. Kun eräällä foorumilla keskustelijoista osa uskalsi paljastaa IQ lukunsa niin opin hieman erottamaan tekstien perusteella mikä IQ kullakin voisi olla.

Kuivan asiallisia ja totuus-tieto-asia pitoisia edustavat 125-135 IQ esim. Tätä korkeampi IQ 135-150 on puolestaan edustaa teknistä tietämystä ja huumorintajua. Mutta kun mennään IQ:ssa alle tuon 120:en niin alkaa mielikuvitus yhä enemmän tunkeutua peliin mukaan.

Eli kun Tiedon yläraja alitetaan, jossakin IQ 120 paikkeilla niin alkavat mielikuvitukselliset sepustukset puuttua peliin.

Eräällä amerikkalaisella foorumilla oli hieno Sci-fi aiheinen tutkielma tiedon ja mielikuvituksen rooleista ja kyllä tuota mielikuvitustakin tarvitaan jonkin verran. Kulttuurit, joissa mielikuvitusta ei arvosteta yhtään ovat mielestäni haavoittuvia ja äärimmilleen viety käytännöllisyys omaa omat riskinsä.

Käytännön kultuureita ovat olleet mm. Rooma, Kreikka ja Israel. Tämä näkyyy siinä, että niiden kalenterien ja ajanlaskun skaala on 1 pvä - 2000 vuotta korkeintaan.
Mielikuvituskultuuri Maya-intiaanit omasivat kalenterin 1 pvä - 63 milj. vuotta.
Intian kulttuuri omaa molempia sekaisin; mielikuvitusta ja älyä: Kalenterin aikaskaala 1/60000 sekunti - 300 triljoonaa vuotta.

Jos kulttuuri suosii vain älykkyyttä 130-170 niin se kulttuuri on liian mielikuvitukseton, kelvoton elämään ja tuohoutuu hukkumalla omaan asiallisuuteensa.

Synteesin muodostuminen on ongelmallista. Teesi on puhdas ja samoin antiteesi on puhdas, mutta synteesiin tuppaa tulemaan pieniä valkoisia valheita tai epätäsmällisyyksiä.

Kun synteesiä tehdään syyllistytään synkretismiin. Otetaan muiden henkilöiden ajatuksia mukaan tukemaan omia ajatuksia ja lainataan muiden puhetta tai kirjoitusta. Tietämättä täysin niiden luotettavuudesta ja toisaalta sitä voiko niitä yhdistää omaan teesiinsä tai antiteesiinsä.

Eräät ovat kristisoineet jopa apostoli Paavalia siitä, että hänen sanansa sisältäisivät epätäsmällisyyksiä. Syy voi olla siinä, että työnsä loppupuolella hän luki ehkä monien henkilöiden kirjoituksia ja keskusteli monien kanssa; ja ehkä hieman huomaamattaan lainasi heidän ajatuksiaan. En tiedä, mutta omalla kohdallani ainakin kävi siten. Synteesistä tuli synkretistinen sekametelisoppa eikä se ole yhtä kaunis kuin teesi ja antiteesi.

Teesi: Olen Jeesuksen puolella. Olen valmis antamaan oman osani maailman edestä.

Antiteesi: Olen Jeesusta vastaan. Koko muu maailma saa tuhoutua ja minä säästyn.

Synteesi: Olen kaikkien maailman uskontojen puolella. Kannatan maailman pelastumista ja hyvinvointia. Teen työni loppuun ja sen jälkeen Jumala päättää kohtaloni; elänkö ikuisesti, vai joudunko hautaan.



Paavalin teesi: Laki antaa elämän ja hyvinvoinnin. Lain vastustajat on tuhottava.

Paavalin antiteesi: Laki antaa kuolemantuomion kaikille. Henki on se, joka tekee eläväksi ja pitää elossa.

Paavalin synteesi: Jokainen joka saarnaa niin kuin minä, joutuu vankeuteen, mutta kateus on voima, joka ylläpitää kyllä saarnaani ikuisesti. Viholliseni jatkavat saarnaamistani asioista silkan kateuden tähden. Kateus on osa henkivaltoja, joten ainakin henki on puolellani, vaikka liha saattaa vastustaa saarnaamiani asioita.

Raamattu ei itse asiassa olekkaan teesi on nyt paljastunut. Raamattu on kuin, joki, jolla on kymmenen sivujokea. Yksi noista sivujoista oli Hammurappin laki. Raamattu on kokoomateos Lähi-Idän alueen kansojen ja kaupunkien saavutuksista. Sen vuoksi se ei ole teesi, jota vastaan voisi esittää antiteesin.

Jos kykenen antiteesin avulla osoittamaan, että laki on nurinkurinen niin se on vain yksi sivujoki kymmenestä. Silloin vain yksi virta hieman vähenee voimaltaan, mutta yhdeksän muuta sivujokea yhä vielä ruokkivat jokea vedellään.

Joka tapauksessa mikäli raamattu olisikin teesi; niin se ei ole alkuperäinen teesi, vaan alkuperäistä teesiä muuntemalla ja pyhittämällä saatu mystinen esitys. Mikä tässä on tärkeintä on Paavalin antiteesin mielekkyys? Jos jo se mitä vastaan taistellaan on jotakin muuta kuin teesi niin siinä tapauksessa taistelu on hyödytöntä pitkällä tähtäimellä.

Itsekin pidän Kristinuskoa teesinä, vaikka se saattaa olla esim. kolmesta eri lähteestä koostuva kokoomaesitys. Siinä tapauksessa antiteesini on vailla terää. Ja antiteesini ei millään kykene tuottamaan toivottua tulosta.