Alkuräjähdyksen alussa kaikki materia oli puristuneena yhteen pisteeseen. Olosuhteet olivat siten kuin mustassa aukossa. Kuinka siis materia (ja valo) pystyi purkautumaan tästä mustasta aukosta. Olisihan ko. materian pakonopeuden oltava suurempi kuin valon nopeuden. Kertokaa!?
Alkuräjähdys
Huru-ukko
7772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Alussa oli energiaa ei materiaa (kai).
ps. minkälaiset fysiikanlait olivat tuolloin voimassa???
Voidaanko sanoa ´tuolloin´jos ei ollut mitään, edes aikaa?
käsittää antimateriankin myös, niin eikös se musta aukko muutu puhtaaksi energiaksi?
Tuo raflaava termi "alkuräjähdys" on harhaanjohtava. Ei se ole oikeasti mikään räjähdys niin kuin me sen ymmärrämme.
Toisaalta kaikki oli pakkautunut pieneen tilavuuteen, mutta se oli ääretön.
Kun tuo räjähdys sitten alkoi, ei se "tavara" saanut pakonopeutta mistään räjähdyskeskipisteestä, vaan alkoi syntyä uutta avaruutta koko tilavuuden alueelle. Tuo uuden avaruuden syntyminen muuten jatkuu yhä edelleen - jopa sinunkin pääsi sisällä sitä kehittyy (tämä on mitattavissa oleva asia).
Jo koulussa opetettiin, että alussa oli Big Ben ..ja sen voi käydä Lontoossa tarkastamassa jos ei joku usko !
On todella vaikea uskoa että jossain vain on ollut jotain mikä ei ole tullut mistään. Jos on ollut joku piste missä on ollut energiaa sun muita kissanpentuja niin mistä se on tullut? ja mistäs taas sen tekijä on tullut .. ja tätä voi jatkaa loputtomiin elikkä kaikki tämä on epätodellista, mikään ei voi olla tällöin mahdollista... jumaliste ku sekoo pää...:S
Jos ajatellaan mustan aukon syntyä, niin alkuräjähdys oli päin vastainen tapahtuma. Tämä johti lopulta skenaarioihin "uusiutuvasta" maailmankaikkeudesta. Kyseessä olisi siis ns. valkoinen aukko, mustan aukon päinvastainen tapaus. Ja tämä oli Hawkingin lähtökohta Big Bangille.
Einstein kehitti yleisen suhteellisuusteoriansa Riemannin metriikan avulla. Itseasiassa Riemann oivalsi, että voima johtuu 3-ulotteisen avaruuden kipristymisestä 4. ulottuvuudessa. (Eli kuten Einstein sanoi: Painovoima ei itseasiassa ole mikään voima, vaan johtuu avaruuden kaareutumisesta.) Aihetta käsitellään laajemmin m. Kakun kirjoittamassa kirjassa Hyperavaruus, muistaakseni Art housen julkaisema.
(sinällään ajateltuna: Einsteinille annetaan ehkä liiankin suuri kunnia suhteellisuusteorian kehittämisestä, Riemann oli johtanut kaarevan N-ulotteisen avaruuden kaareutumista kuvaavat yhtälöt jo paljon ennen Einsteinia. Myös aikakin lienee voiman tavoin ulottuvuuden kaareutumisen seuraus. Tähän viittaa ns. pimeäenergia, ns. tyhjiöenergia.)
..kirjoitusvirheitä..ei saisi kirjoittaa kiireesti, mutta minkäs teet, kun on perjantai...