Koska seuraava jääkausi voisi alkaa?

Sehän kuitenkin alkaa kehittymään muutaman tuhannen vuoden päästä. Se selvä.
Mutta arvelen, ettei jäätiköt kasva edellisen jääkauden mittoihin.
Syynä tietenkin se, että auringon lämmittävä vaikutus on hiukan lisääntynyt.

Milankovisin havaitsemat jaksot ovat tietenkin toistuvien jääkausien selkein syy. Aurinko säteilee vähemmin maapallolle eräinä jaksoina kiertäessään Linnunradan ympäri.
Kiertoon menee aika ehkä 270 mij.l vuotta.
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olemme jo olleet lähes 1 vuoden jääkaudessa. Lue Suomi24:n keskustelua ja tiedät oikeasta "tieteestä" enemmän. Lähteitä tähän on ollut monta eri blogia ja keskustelijaa, mutta ei jostain oudosta syystä tutkittua tietoa. Silti moni blogi ja keskustelija viittaavaa jääkauden alkamiseen ja sen olevan mahdollinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rippikoululainen kirjoitti:

Sehän kuitenkin alkaa kehittymään muutaman tuhannen vuoden päästä. Se selvä.
Mutta arvelen, ettei jäätiköt kasva edellisen jääkauden mittoihin.
Syynä tietenkin se, että auringon lämmittävä vaikutus on hiukan lisääntynyt.

Milankovisin havaitsemat jaksot ovat tietenkin toistuvien jääkausien selkein syy. Aurinko säteilee vähemmin maapallolle eräinä jaksoina kiertäessään Linnunradan ympäri.
Kiertoon menee aika ehkä 270 mij.l vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu