lammasta mutta miten??

nyt pitäisi saada hyväksi havaittujen lammasruokien reseptejä.. 1/4 osa lammasta on kohta pakkasessa ja koskaan emme ole sitä syöneet tai saatika valmistaneet. Tutuksi on tulleet kuitenkin lammaskebapin ohje ja se perinteinen lampaan kyljys maustettuna valkosipulilla, rosmariinilla ja haudutettuna punaviinissä eli muita erinlaisia ohjeita jos teillä on niin kiitollisena otan vastaan :)
1392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuuluisimpia suomalaisia lammasruokaohjeita lienevät Lemin särä ja C.G.E. Mannerheimin mieliruokiin kuulunut vorschmack.

Särä:
http://www.lemi.fi/kunta/matka/saraohje.htm

Oma sovellettu sähköuunisärämme on lampaanviulu, johon tökitään reikiä ja reikiin valkosipulin halkaistuja kynsiä. Pintaan sopii hieraista pippureita, rosmariinia ja vaikka minttuakin jos sille päälle sattuu. Viulu uuniin uunipellille.

Lohkotaan jonkinmoinen kasa perunoita, lanttua, porkkanaa ja sipulia. Nämä samalle uunipellille ja vesitilkka perään.

Paistettaessa lampaanpaistia valellaan uunipannun liemellä silloin tällöin ja pidetään huolta, että nestettä on riittävästi mutta ei liikaa. Sitä haihtuu mutta toisaalta tihkuu jonkin verran paististakin. Tilkka vahvaa kahvia sopii hyvin valeluliemen jatkeeksi. Tykötarpeita käännellään jossakin välissä.

Ideana on, että perunat, juurekset ja sipulit imevät itseensä paistinlientä ja kypsyvät sen kostuttamina. Jos nestettä on lopussa enemmän, voi siitä suurustaa kastikkeen - jos vähemmän, niin kelvannee lautaselle kostukkeeksi sellaisenaan.

Lämpötila, aika jne. riippuvat paistin koosta. Paras kokeilla itse (selvästi alle 200 asteen olen tainnut itse liikkua).

Ja lautaset kannattaa lämmittää ennen kuin lampaansyöntiin ryhdytään!

Vorschmack I:
http://www.kotijakeittio.fi/ruokaohjeet/lihajalintu/?a=632

Vorschmack II:
Seuraava ohje on vapaasti suomennettu netistä löytyneestä saksankielisestä ohjeesta, joka on kuulemma peräisin itsensä Altmeister Eero Mäkelän keittokirjasta:

2 kg luutonta lampaanlihaa
250 g luutonta naudanlihaa
5 sipulia
6 keskisuurta sillifilettä
50 g anjovista
(Tomaattipyreetä)
Valkopippuria
Valkosipulia murskattuna

Leikkaa lihat 2,5-3 cm:n kokoisiksi kuutioiksi ja viipaloi kuoritut sipulit. Ruskista molemmat yhdessä, voidellussa valurautapadassa – mutta ei liedellä vaan uunissa (200 °C) kauniin ruskeaksi. Anna jäähtyä. Jauha lihat ja sipuli yhdessä silli- ja anjovisfileiden kanssa lihamyllyllä. Kaada jauhettu massa keraamiseen uunivuokaan ja ohenna se vedellä tai lihaliemellä puuromaiseksi. Tomaattipyreetä voidaan lisätä tässä vaiheessa haluttaessa. Mausta seos valkopippurilla ja murskatulla/puserretulla valkosipulilla. Paista uunissa 180 °C noin 2 tuntia välillä sekoittaen; kostuta seosta, jos se alkaa kuivua ennen aikojaan.

Tarjoa Vorschmack uuniperunoiden kera.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikku kirjoitti:

nyt pitäisi saada hyväksi havaittujen lammasruokien reseptejä.. 1/4 osa lammasta on kohta pakkasessa ja koskaan emme ole sitä syöneet tai saatika valmistaneet. Tutuksi on tulleet kuitenkin lammaskebapin ohje ja se perinteinen lampaan kyljys maustettuna valkosipulilla, rosmariinilla ja haudutettuna punaviinissä eli muita erinlaisia ohjeita jos teillä on niin kiitollisena otan vastaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu