Onko maksuhäiriöisellä oikeus rakkauteen?

Ei ehkä kannata heti kättelyssä kertoa asiasta, ellei kyse sitten ole niin suuresti nykyiseen talouteen vaikuttavasta asiasta, jolloin siitä tulisi kertoa suht aikaisessa vaiheessa.

Rakkaus on tunne, raha-asiat ovat raha-asioita. Ne eivät siis ole yhteismitallisia asioita. Toki rakkaan kanssa ei kannata muuttaa yhteen eikä mennä naimisiin, ennen kuin raha-asiat ovat järjestyksessä tai ainakin toinen on tehnyt kaiken voitavansa saadakseen luottokelpoisuuden takaisin. Eli eniten pitäisi vaikuttaa sen, miten juuri nyt elää, sen seuraamiseen menee hyvinkin vuosi tai pari. Ei siipeilijöille.

Ei vaikuttaisi mitenkään. En ole muuttamassa yhteen enkä muutenkaan "sotkemassa" yhteen raha-asioita.

Jos tutustutaan ja rakastutaan, pitäisi rahan olla toissijainen seikka. Jos nykyinen elämä on kuitenkin muuten raiteillaan niin eipä raha se kaikkein tärkein ominaisuus ihmisessä saisi olla. Jos elämä nyt olisi mallillaan muuten, en välittäisi vähääkään. En tarvitse yhteisiä asuntolainoja enkä muutakaan suurta. Luonne ratkaisee ja konkurssin tehnyt ihminenhän saattaa olla kasvanut ymmärtäväksi, suvaitsevaiseksi, viisaammaksi, syvällisemmäksi ja epäonnistumisensä myötä löytää syvempiä arvojakin kuin raha ja pinta. Jos hänellä on mielikuvitusta hän on ehkä myös keksinyt mitä kaikkea voi tehdä ilman rahaa ja arvostaa kaikkea muuta kuin pelkkää oravan pyörää. Hän myös saattaa olla hyvä keksimään keinoja selviytyä.
Eli konkurssin tehnyt ihminen voisi myös olla tosi unelmakumppani jos on vaan hyväksynyt tappionsa ja kasvanut ihmisenä :)

"Mitä parempi mies, sitä enemmän hän tulee tekemään virheitä, sitä enemmän hän kokeilee uusia asioita. En koskaan palkkaisi johtoportaan tehtäviin miestä joka ei tee virheitä...hän tulisi olemaan ainoastaan keskinkertainen"
- Peter Drucker 
Löysin tämän kerran kun oli joku juttu, missä moitittiin suomalaista yksinkertaista tapaa suhtautua epäonnistumisiin, niin kuin niistä ei koskaan voisi poikia onnistumista tai niin kuin ihmiset jotka yrittää ja erehtyy eivät koskaan oppisi siitä mitään. Amerikkalaisten tapa suhtautua on se, että johtaja ei ole mikään jos ei ole tehnyt paria konkurssiakin, koska ei se tiedä mitään voitoista JA tappioista, onnistumisista JA epäonnistumisista jne.

Upea mies/nainen on siis upea joka tapauksessa!

Ei haittaa.
Mulla oli eksä jolla oli isojakin summia ulosotossa aikasemmasta elämästä. Suhteellisen alkuvaiheessa hän näistä kertoi, ja kertoi myös kuinka hoitaa niitä, eli maksaa niin ja näin ja tavoite saada X vuodessa maksettua kaikki ja velkasaneerauksestakin puhui avoimesti, vaikkakin häntä hävetti. Kuitenkin hänellä oli työ ja tuloja, josta vaan tietty summa meni kuussa (muisstaakseni parisataa) voudille, hän sanoi että kompensoi sitä sillä että asuu ahtaasti (joku 35neliön kämppä). Paljon vietettiin aikaa mun luona, mutta myös hänen luonaan. Jossain vaiheessa muutettiin yhteen, jolloin ilmotin että vuokrasoppari tulee mun nimiin ja hän maksaa vuokrasta oman osuutensa mulle jolloin siitä tiedän, myös sähkö yms laskut oli mun nimissä ja hän maksoi mulle oman osuutensa niistä ja mä maksoin sitten. Kyllä välillä saatoin antaa laskunkin hänelle että maksaa. Ulkomaanmatkoja emme tehneet yhdessä, vaan sovittiin että mä saan lähteä kavereiden kanssa jos halua kerran pari vuodessa ulkomaille jos haluan, että hän ei nyt pysty lähtemään. Hänestä näki oikeen että haluaa hoitaa asiansa. Ja että rakasi mua. Kun multa posahti autosta turbo (makso joku tonnin verran uus) niin hän oli ostanut mulle uuden kun ilman autoa en päässyt töihin (150km työmatka/suunta) ja oli sopinut voudin kanssa että pitää 2kk taukoa niistä että tämä on tärkeempää. Hän oli sen siis tehnyt ilman että tiesin, olin ollut laina-autolla töissä ja hän oli vapaapäivänä sen käynyt ostamassa toiselta paikkakunnalta ja vaihtanut mulle. Se on rakkautta. Maksoin vuokran itse pari kk sen jälkeen jotta hän saa rahaasiansa kuntoon kun ei suostunut etät mä maksan hänelle auton turbon.
Suhteemme kaatui ihan muihin asioihin kun hänen velkoihinsa.

saman ongelman kanssa.

pari vuotta sitten tein hankinnat: unelmien talo maalta ja auto, molemmat osoittautuivat painajaisiksi. säästöjä en ollut kerennyt saamaan aikaan. taistelut asunnon ja auton korjauksista hävisin kuusi nolla joten lompakkoa piti kaivella että sai ensin auton kuntoon, pakko saada jotta pääsi töihin, kuntoon saaminen oli vain sen verran kallista loppujenlopuksi että piti luotolla loppu maksaa. taloa myyjä joutui korjaamaan juuri sen verran että se oli asumiskelpoinen, ei terveysriski mutta muu jäi omalle kontolle. sellaisena jos olisi myynyt takkiin olisi tullut reilusti yli kymppitonni lähes kaksikymmentä - kahden kiinteistövälittäjän mukaan, myynti aika pitkä, talon historia painaa...

tuohon samaan aikaan seurustelin mutta mies otti ns. jalat alleen koska en pystynyt samaan "elämän tyyliin" hänen kanssaan, matkustelua jne. eikä myöskään halunnut otaa riskiä että olisin ollut hänen elätettävänään joku päivä.

seuraumus näistä oli masennus: kaikki taistelu, miehen lähtö.. sairaana tulot tippui nopeammin kuin menot väheni, asioiden hoito oli vaikeimpina aikoina sitä että "sammuttelin tulipaloja" hädissäni.

nyt kaksi vuotta myöhemmin talous on plus miinus nolla, makselen noiden aikojen laskuja. tiedän että mitään ei saa sattua sillä sairasteluun ei ole varaa, tämän vuoden menot ja tulot on taulukossa, tiedän mitä maksan syyskuun palkasta ja mitä jää muihin pakollisiin menoihin.

tuon ajan jälken päätin että elän yksin, maksan velkani ja vasta kun olen jaloillani alan katselemaan ymärilleni jos löytyisi mies elämään... mutta sellainen ns. tipahti nenän eteen ja nyt olen kusisessa tilanteessa. mies on sellainen jota arvostan, josta pidän (liikaakin tilanteen takia) jonka kanssa on enemmänkuin vain mukavaa - eli mies jonka kanssa voisin elämäni viettää.

mutta se mutta: hänen ex vaimo on ollut hyväksikäyttäjien kuningatar, elättänyt itsensä miehen rahoilla tuomatta itse mitään talouteen (vaikka vähentäisin miehen puheista osan, hyväksikäyttö on ollut luokkaa sikamaista).

tiedän että mitä pikemmin kerron tilanteeni, sen että tiukoilla menen eteenpäin (viikon etelänlomalle en pääse lähtemään ennenkuin ensi vuonna) ja pahin vaihtoehto jos jotain käy on että kaikki menee - lähteenkö hänkin? no sitä ei tiedä kuin hän, jostain vain olisi kerättävä rohkeus kertoa ja katsoa mitä seuraa. mutta miten saada mies ymmärtämään & uskomaan että olen aina maksanut omat kuluni ja tulen maksamaan - kun historiassa on ihminen jonka piti saada kaikki mutta toisten maksamana.

Juu täytyy kyllä varmaan sanoa että ei kiitos jos ei ole luottotietoja, olen itse perheestä joka sai 80luvun lamanvaikutukset niskaan. Niin ei ole kuules herkkua maksella toisten lainoja, eli itse niukan lapsuuden kokeneena en kyllä ota riskiä että joutuisin alkaa sitten toisen lainoja maksaan. Vielä kauheinta että jos suhde kestäisi vain sen aikaa että lainat on toiselta maksettu ja sit olis että heippa kyl v..uttais :I

Yks typerimpiä alotuksia mitä olen elämäni aikana nähnyt?