Syöksykierrettä?

Jönssi ja Hohheli esittivät takavuosina paljon kuvia ja käppyröitä siitä, miten kiihtyvästi Arktiksen jäät sulavat. Useimmiten niiden käyrien mukaan Arktis olisi syksyisin jäätön viimeistään 2017 ja ensimmäiset ennusteet olivat vuodelle 2013.

Esimerkiksi tämän kuvaajan mukaan 2014 olisi pitänyt olla jo lähes jäätön ja viimeistään 2015 totaalisesti jäätön:

http://blogs.scientificamerican.com/guest-blog/files/2012/09/naam-ice-06.jpg

Joillakin sitä näkyy olevan ylimääräistä aikaa tehdä tuollaisia HöpöHöpö-käyriä ja ennusteita, jotta AGW näyttäisi hurjalta...
22106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat
  • Tarkoitatko Jönk, että tuo esitetty käyrä toteutuu ja vajaan vuoden kuluttua meillä on täysin jäätön Arktis?

    Ja miten mielestäsi kävi tänä vuonna? Oliko lähes täysin jäätön?

    Äänestä

  • Ei muuten mennä samalla trendillä. Kiihtyvä alamäki on muuttunut loivaksi alamäeksi, joka päättyy jyrkkään nousuun.

    Äänestä

On sitä ainakin yksi tiedemies oppinut läksynsä. Ei lähtenyt enää tänä jouluna Etelä Navan tuntumaan esittelemään muulle maailmalle jäätöntä merta. Ja jäi sitten kiinni niihin jäihin, joita ei siellä ollut.

Äänestä
  • Kyllä tuon täytyy totta olla, kun on ennusteessa oikein virherajat ja kaikki.

    Äänestä

  • Heh Heh kirjoitti:

    Kyllä tuon täytyy totta olla, kun on ennusteessa oikein virherajat ja kaikki.

    On se vaan hurjaa tuo syöksykierre!

    1980-luvulla jään on täytynyt olla keskimäärin kolme metristä, kun se 2014 onkin ollut 40-senttistä.

    Uskoo joka uskoo. Ja AGW-hörhöthän kyllä uskoo...

    Äänestä

Ei mene enää kuin kuukausi, niin näemme tämän AGW-unelman toteutumisen?
Ei ihan hyvältä näytä, mutta ehtiipä kuukaudessa tapahtua vielä paljonkin.

Äänestä
  • Eipä ole vielä mikään alarmistien ennustus toteutunut tähän mennessä.

    Äänestä

Mutta eikös olekin vaan jäiden väheneminen hurjaa kun ihan aloittajan omassa linkissä todistetaan jäiden kutistuneen neljäsosaan vanhoista, kylmistä ajoista. Melkoisia se ei-lämpeneminen ja lähestyvä jääkausi saa aikaan!

Äänestä
  • Oikein siis TODISTETAAN jäiden väheneminen???
    Tämä kertoo taas karulla tavalla, miten Hörhöt eivät osaa erottaa totuutta mallinnuksista ja AGW-unelmista...

    Äänestä

Yksittäiset ihmiset saavat ennustaa Arktisten merijäiden sulamista miten haluavat. Huomioitava seikka on se, että Arktisen merijään sulaminen on ollut paljon nopeampaa kuin viralliset ennusteet, kun vuonna 1979 Arktisen merijään massa oli 16'855 neliökilometriä, niin vuonna 2012 se oli vain 3261 neliökilometriä, eli 19.3 %. Kun menetetään 80.7 % Arktisesta merijäästä, niin hälytyskellojen pitäisi soida lujaa.

Äänestä
  • Mitähän sinä greenman sekoilet? Massa tarkoittaa arkikielessä kappaleen painoa ja neliökilometri on pinta-alamitta.
    Jos tarkoitit tilavuutta niin kerrotko millä mittarilla se on mitattu v. 1979?

    Äänestä

Olemme ensimmäinen sukupolvi, joka alkaa nähdä ilmastomuutoksen. Samalla olemme viimeinen sukupolvi, joka voi tehdä asialle jotakin.

Äänestä
  • Meinaatko, ettei edellisen jääkauden loppua nähnyt kukaan?

    Äänestä

  • Höpö höpö greenman. Ilmastonmuutos on ollut käynnissä maapallolla jo ennen ihmistä ja jatkuu niin kauan kun maapallo on olemassa. On suuruudenhulluutta kuvitella, että voisit tehdä jotain korjaavia toimenpiteitä maapallon ilmastolle.

    Äänestä

Toinen denialisti ottaa esimerkiksi 100'000 vuoden välein tapahtunutta jääkausia ja toinen ottaa esimerkiksi miljoonien vuosien aikana tapahtunutta ilmastonmuutosta. Nyt puhutaan merkittävästä ilmastonmuutoksesta ihmisen eliniän aikana; nopeus on yli 10'000 kertainen luonnollisiin muutoksiin nähden. Elämä ei ehdi sopeutua näin nopeaan muutokseen.

Minua jaksaa ihmetyttää se, etteivät denialistit näe näiden kahden kuvan välillä mitään eroa: http://igloo.atmos.uiuc.edu/cgi-bin/test/testimage.2.sh?first=19800915.png&second=20120915.jpg

Äänestä
  • Ja taas sinulta sellaista tekstiä ettet usko siihen itsekään. Millä mittarilla tuo 10'000 kertainen on mitattu? Jos keskilämpötila nousee 100 vuodessa vajaan asteen niin kerrotko millä elämänmuodolla on niin herkkä hipiä, ettei siihen sopeudu kun vuosittainen keskilämpötilavaihtelu esimerkiksi Suomessa on jopa 4-5 astetta.

    Äänestä

  • Mitään muutosta ei ole havaittavissa. Pelkästään pientä luoonnollista vaihtelua.

    Äänestä

Ei tainnut tämäkään Hörhöjen ennuste toteutua?
No odotellaan josko ne AGW-ennusteet joskus toteutuisi edes jollain tavalla...

Äänestä

Nyt se on sitten nähty, miten tämäkin Höhö-ennuste meni komeasti pieleen!

Eli voidaan unohtaa nuo syksykierre-jutut kokonaan, vaikka niitä sitkeimmät AGW-Hörhöt yrittävät uskotella itselleen ja rohkeimmat jopa muille ihmisille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hienoa Hörhöt! kirjoitti:

Jönssi ja Hohheli esittivät takavuosina paljon kuvia ja käppyröitä siitä, miten kiihtyvästi Arktiksen jäät sulavat. Useimmiten niiden käyrien mukaan Arktis olisi syksyisin jäätön viimeistään 2017 ja ensimmäiset ennusteet olivat vuodelle 2013.

Esimerkiksi tämän kuvaajan mukaan 2014 olisi pitänyt olla jo lähes jäätön ja viimeistään 2015 totaalisesti jäätön:

http://blogs.scientificamerican.com/guest-blog/files/2012/09/naam-ice-06.jpg

Joillakin sitä näkyy olevan ylimääräistä aikaa tehdä tuollaisia HöpöHöpö-käyriä ja ennusteita, jotta AGW näyttäisi hurjalta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu