Eli mielikuva piti jälleen paikkansa.
määmy liittynyt painonvartijoihin
rytmiahterit
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
määmy liittynyt painonvartijoihin!
Miten tämä voi olla totta?
Painonvartijat lopetettiin jo vuosia sitten.
Oisko siitä 3-4 vuotta aikaa,
exän äiti oli ollut kai joku ohjaaja siellä.
Painonvartijat teki kai konkurssin
ja toiminta Suomessa loppui sen vuoksi.
Vai onko se taas käynnistynyt uudelleen?
Kuin mulle tulee jo mieleen et miespuolinen trolli
tehnyt aloituksen määmyn "piikkiin".
Mies trolli siks; ettei tiedä näistä "naisten"
lähinnä ulkomuodon ylläpitämiseen liittyvistä asioista.
Se perustettiin määmyä varten uutestaan.
Haa, mä tajusin!
Olette varmaan jo tajunneet; et mulla on vaikeuksia tajuta kirjoitettua tekstiä toisinaan.
Kasvokkain puhuttaessa ei mulla ole niitä vaikeuksia,
koska mä osaan lukea kehonkieltä aika hyvin.
Ja äänen sävystä saa hyviä vihjeitä,
vaikka hyvä puhuja osaa hallita äänensä.
Niin kropa onkin toinen juttu, se kun reakoi tahattomasti usein.
Kropan omistajan edes tietämättä; mitä hänen "kehonkielensä" kertoo.
Mä voin teksteissä ilmottautua tosikoksi,
livenä vähemmän tosikko.
Pianonvartioihinhan määmy liittyi. Jos jättää vahtipaikan oianon lähellä, ei tule pisteitäkään.
minä myös
Kyllä on liittynyt.