Työnantajilla hätä: Joutuvat maksamaan palkkaa

Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) on hyvin huolissaan, koska suomalaisia työnantajia on petetty. Nämä joutuvat maksamaan palkkaa työntekijöilleen.

Se on täysin ennenkuulumatonta, sillä missään muussa EU-maassa ei suurvisiiri Kari Häkämiehen mukaan palkkoja makseta. Karu totuus selvisi EK:n tutkimista palkkatilastoista aivan yllättäin.

EK on päättänyt, että meilläkään palkkoja ei kohta enää makseta. Sen sijaan työaikaa lisätään hallitusti niin, että tästä lähin töitä tehdään kaikki arkipäivät, lauantait, pyhät ja arkipyhät. Päivittäinen työaika on vähintään 8 tuntia. Enemmänkin saa tehdä työnantajan luvalla.

Näin ystävällisesti ja avoimin mielin EK lupaa tulla työntekijöitä vastaan Uuden Vuoden 2015 kunniaksi seuraavalla tupo-kierroksella.
587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä en ainakaan tee mitään palkatta. Näin on markkinat. Tehköön itse. Työmarkkinoilla näkyy säännöllisesti sellaisia p-hommia jotka eivät kelleen kelpaa, -kehtaavatkin tarjota niitä töiksi kutsuen. Kusetusta sanon minä. Palkat kohdilleen niin tekijät löytyvät kyllä. Mutta ilman palkkaa, en tee töitä.

Äänestä
  • Siispä sankoin joukoin eroamaan ammattiliitoista ja muistakaa äänestää kokoomusta jotta saatte Fiinlandiin fantasinen hallitus lisäämään ek.n tarvitseman ilmaisen työvoiman määrää.

    Terveisiä sivistysmaasta jossa palkalla voi vielä elää.

    Äänestä

EK on löytänyt tiheällä kammallaan työnostajan joka maksaa

Äänestä

Mistä ihmeestä aloittaja tuollaista keksinyt, juurihan Lauri Ihalainen rustannut lain jonka turvin työnantajat voivat potkia palkkaa saavat työntekijät pellolle ja palkata heidän tilalleen työntekijät joille yhteiskunta maksaa "palkan"

Äänestä
  • Ihalainen tekee mitä vaan, jotta saisi pitää ministerin salkkunsa, ei siinä tavallaisen duunarin asiat paljoa paina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) on hyvin huolissaan, koska suomalaisia työnantajia on petetty. Nämä joutuvat maksamaan palkkaa työntekijöilleen.

Se on täysin ennenkuulumatonta, sillä missään muussa EU-maassa ei suurvisiiri Kari Häkämiehen mukaan palkkoja makseta. Karu totuus selvisi EK:n tutkimista palkkatilastoista aivan yllättäin.

EK on päättänyt, että meilläkään palkkoja ei kohta enää makseta. Sen sijaan työaikaa lisätään hallitusti niin, että tästä lähin töitä tehdään kaikki arkipäivät, lauantait, pyhät ja arkipyhät. Päivittäinen työaika on vähintään 8 tuntia. Enemmänkin saa tehdä työnantajan luvalla.

Näin ystävällisesti ja avoimin mielin EK lupaa tulla työntekijöitä vastaan Uuden Vuoden 2015 kunniaksi seuraavalla tupo-kierroksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu