Miehistä näkökulmaa tarttetaan!

Tilannehan on se, että pidän melkoisen voimakkaasti eräästä miehestä, joka ei kuulu kaveripiiriini ollenkaan. Noin vuosi sitten meillä oli aika kiivasta silmäpeliä ja hän hymyili minulle useasti (ilmeisesti oli kiinnostunut minusta?). Mutta olen tyhmä ja päätin lyödä jarrut päälle ja lopettaa mieheen päin katsomisen. Siispä minä en ole antanut hänelle mitään signaalia noin puolen vuoden aikana, mutta todellisuudessa minä todellakin haluaisin tutustua häneen. Olen kuitenkin huomannut sivusilmällä ja -korvalla, että hän edelleenkin katsoo minua ja hiljentyy kun minä puhun ikään kuin kuunnellakseen.
Olen ajatellut monesti, että "anna jo olla, ei hän nyt niin kummoinen ole", mutta kun ajattelen että hän seurustelisi jonkun muun kanssa tuntuu pahalle.

Jotenpa, miehet, onko minulla enää mitään mahdollisuuksia? Olenko jo tehnyt hirveän virheen?
6377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tässä miehen vastaus. Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene juttelemaan. Sopivan tilaisuuden pyydä vaikka kahville.
Jos saat heti pakit, niin ei mene kasvot ja tilanne hänekin osalta selviää aika äkkiä. Jos mies on edelleen kiinnostunut, niin kyllä se hänestä näkyy, kunhan annan itsestäsi postiivisen merkin.

Äänestä

Missäs te törmäilette?

Äänestä

Sanot suoraan, että olisi kiva tutustua. Anna mennä, tyyppi ilahtuu varmasti.

Äänestä

Minä, minä, minäpä annan nyt todellisen vinkin, herrasmiehiä kun olen itsekin. Haeppas k kaupasta säkillinen pirkan keskipehmeitä perunoita ja tunge ne paidan alle. Näin maalaisena voin kertoa, että meihin miehiin vetoaa muhkuraiset tytsyt.... Lyhyesti siis, ei ole vielä liian myöhäistä.

Pidähän nyt jo kiirettä saatana!

Dipadaduu... Paskaa korvisssassssssAAAAAAAA......TRALALALALALLLALLAAAAAA

saarnaajan kyrsässä on mustikkasoppaa.

Terkkuja ja pusuja sinne naapuriin, I'll be watching you through the night, olethan sentään samaa mindbody-pitsaa

:)

:)

:)

Meillä muutes kummittelee... Nytpäs painunkin aamupaskalle.

No sieltäkös se vasta juoksikin!

Äänestä
  • Pyydän anteeksi, että trollasin tätä ketjua tyhmyyksissäni käyttäjänimellä ''perunamiesnaapurista''. Olen myös käynyt itse erinäisillä käyntikerroilla antamassa kaikki viestini saamat tykkäykset, (ihan tiedoksesi), jotta tiedät, etteivät ''ihmiset'' oikeasti ole antaneet sille yhtäkään plussaa. Täten lupaan, etten tästedes trollaa. Anteeksi. Anteeksi.

    Äänestä

  • katuvainen kirjoitti:

    Pyydän anteeksi, että trollasin tätä ketjua tyhmyyksissäni käyttäjänimellä ''perunamiesnaapurista''. Olen myös käynyt itse erinäisillä käyntikerroilla antamassa kaikki viestini saamat tykkäykset, (ihan tiedoksesi), jotta tiedät, etteivät ''ihmiset'' oikeasti ole antaneet sille yhtäkään plussaa. Täten lupaan, etten tästedes trollaa. Anteeksi. Anteeksi.

    "Syntisi on annettu sinulle anteeksi, mene äläkä enään syntiä tee..." :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Arkajalka_ kirjoitti:

Tilannehan on se, että pidän melkoisen voimakkaasti eräästä miehestä, joka ei kuulu kaveripiiriini ollenkaan. Noin vuosi sitten meillä oli aika kiivasta silmäpeliä ja hän hymyili minulle useasti (ilmeisesti oli kiinnostunut minusta?). Mutta olen tyhmä ja päätin lyödä jarrut päälle ja lopettaa mieheen päin katsomisen. Siispä minä en ole antanut hänelle mitään signaalia noin puolen vuoden aikana, mutta todellisuudessa minä todellakin haluaisin tutustua häneen. Olen kuitenkin huomannut sivusilmällä ja -korvalla, että hän edelleenkin katsoo minua ja hiljentyy kun minä puhun ikään kuin kuunnellakseen.
Olen ajatellut monesti, että "anna jo olla, ei hän nyt niin kummoinen ole", mutta kun ajattelen että hän seurustelisi jonkun muun kanssa tuntuu pahalle.

Jotenpa, miehet, onko minulla enää mitään mahdollisuuksia? Olenko jo tehnyt hirveän virheen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu