Tuli erehdyksessä ostettua Sinituotteen savustuspussi (leppälastu)
UUTUUS
Minulla oli tuommoinen reilun kilon merilohi jonka ajattelin savustaa kerrostalokämpässä, kuten paketin takakannessa kehuttiin.
Tuote vaikutti asialliselta ja ohjeet oli hyvät. Paitsi että niistä puuttui että poista palohälyttimen patterit ennen käyttöä.
Kaikki vaikutti hyvältä paitsi että tuosta tuli aika voimakas käry, joka levisi koko huoneistoon.
Sitten avattiin paketti ja kalaa jakamaan. MUTTA kala ei ollut lainkaan savustunut. Kypsä kyllä oli mutta maistui normaalilta uunissa paistetulta uunikalalta eli vain kalan päälle ripotellut mausteet maistuvat ja tietenkin kala. Eli ei savusta lainkaan pussin sisällä olevaa tuotetta.
Nyt ollaan iltapäivä tuuleteltu kämppää.
AIVAN TURHA OSTOS
Älä osta. Kannessa seuraavat tekstit.
SAVU
UUTUUS
SAVUSTUSPUSSI
Leppälastu
perinteinen
UUTUUS
GRILLIIN JA UUNIIN
MADE IN FINLAND
Kala Liha Kana

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/katajantuoksuja-savustuspussissa
Liesituuletin päällä ?
Tulee grillissä tosi hyvää. Se lastunpitää saada kytemään että toimii. Eihän siitä muuten savunmaku tartu kalaan!!