Mikkelin uusi skating klubi googetustulos: karmaisevaa mielestäni!

Helvetistä suoraan ts?

mikkelin skatin klubi :

Suomen Taitoluisteluliitto on oikaissut Länsi-Savon yleisönosastossa muutamia tietoja liittyen 10. kesäkuuta 2014 lehden urheilusivuilla julkaistuun artikkeliin. Artikkeli kertoi Mikkeliin perustettavasta uudesta taitoluisteluseurasta.

Torstain paperilehden yleisönosastolla Taitoluisteluliitto kirjoittaa, että sen mielestä lehtijuttu antoi virheellisen kuvan mikkeliläisten taitoluisteluseurojen tilanteesta. Uusi seura, Mikkelin Skating Klubi (MSK) ei tällä hetkellä ole Taitoluisteluliiton jäsenseura, joten seuraa edustavat luistelijat eivät voi osallistua Taitoluisteluliiton alaiseen kilpailu- tai leiritoimintaan. Seura ei myöskään ainakaan toistaiseksi ole jättänyt Taitoluisteluliittoon jäsenhakemusta.

Mikkelin Luistelijoiden toiminnan osalta Suomen Taitoluisteluliitto toteaa, että oheisharjoittelun vähyys on nostettu esiin seuran auditointi- eli arviointitilanteessa, jossa tarkasteltiin Sinettiseuran vaatimusten täyttymistä. Kehitystoimia sen suhteen on seuran puolesta tehty jatkuvasti.

Lisäksi seurassa on käynnistetty laajempi seuran kehittämisprojekti yhdessä Taitoluisteluliiton, Etelä-Savon Liikunnan seurakehittäjän sekä Valon kanssa. Oheisharjoittelun puutteita on korjattu. Vaikka Mikkelin Luistelijoilla ei tällä hetkellä päätoimista valmentajaa olekaan, valmennuksesta huolehtivat Taitoluisteluliiton koulutetut ohjaajat ja valmentajat.

Taitoluisteluliitto muistuttaa, että myös sinettiseurassa jokainen voi edetä oman taitotasonsa huipulle ja harrasteluistelun ylläpitäminen ei syö kilpaurheilu-uralle tähtäävää toimintaa.
Esimerkiksi lajin parista käy vaikkapa Tapparan Taitoluistelijat, josta on tullut monta huippuluistelijaa, kuten moninkertainen arvokisamitalisti Kiira Korpi. Tapparan Taitoluistelijat on Sinettiseura.n.

Taitoluisteluliitto toivoo, että sen jäsenseurat toimivat liikunnan eettisten arvojen ja urheilun reilun pelin periaatteiden mukaisesti.
-----
Niin tuon Lundmansin pariskunnan googletustulos eri lähteistä lukuisia eri seuroja ja potkuja ja rahasotkuja ja aina oma uusi pulju jota muutama vuosi vedetty, sponsorit jää ja tolleen! En menisi tuonne vaikka näyttäisi kuinka kiiltävältä! Eihän noita STTL kään näytä diggaavan juuri?

16

2229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuka jää rahoitta

      Käsittääkseni tää valkku on ollut Etelä - Suomessa useassa kohteessa, Raisiossa , jonne perustettu oma hajottavasti , Kuopiossa kahdessakin eri seurassa (potkuineen molemmista? ) ja kolmas oma Leppävirralla ja taas mennään Mikkelissä huomenna en muista missä...!

      • jokukko

        verottoman rahan kerääjät herrasväki Lundmans ja tupla veloituksia luistelijoilta.


    • missä valmentajat
    • vanhemmatko on sopan

      Eihän vanhemmat (tai STLL) voi toimia valmentajana, tai no jos voi, niin katotaan tuloksia. Nähtäväksi jää.

      • Lukutaito kunniaan

        tuossahan ei olla huolissaan valmennuksesta vaan ko pariskunnan edellisistä TOIMINTAMALLEISTA, jotka herättäneet epäilyjä.


      • Mikkelin valmennus
        Lukutaito kunniaan kirjoitti:

        tuossahan ei olla huolissaan valmennuksesta vaan ko pariskunnan edellisistä TOIMINTAMALLEISTA, jotka herättäneet epäilyjä.

        Tuntematta tapausta tarkemmin, yhdistävä tekijä oli Länsi- Savo lehden kirjoitus Mikkelin Luistelijoiden valmennusirtisanomisista. Nämä toimintamallit vaikutti myös näin ulkopuolisen silmin hieman henkilökohtaisilta, ilmaisut "käsittääkseni" ja kysymysmerkit. Eikö tilanteessa ole kysymyksessä sitten myös valmentajapuute Mikkelissä? Miksi ML irtisanoi molemmat valmentajansa? Onko STLL:n valmennustuki riittävä Mikkelissä?


      • Elli Nuppis
        Mikkelin valmennus kirjoitti:

        Tuntematta tapausta tarkemmin, yhdistävä tekijä oli Länsi- Savo lehden kirjoitus Mikkelin Luistelijoiden valmennusirtisanomisista. Nämä toimintamallit vaikutti myös näin ulkopuolisen silmin hieman henkilökohtaisilta, ilmaisut "käsittääkseni" ja kysymysmerkit. Eikö tilanteessa ole kysymyksessä sitten myös valmentajapuute Mikkelissä? Miksi ML irtisanoi molemmat valmentajansa? Onko STLL:n valmennustuki riittävä Mikkelissä?

        Mikkelin kannattaisi kuitenkin katsoa kohtansa ettei ota vielä epäilyttävämpää sakkia tontilleen ! Semmoinen vaikutelmahan tuosta syntyy väistämättä! Ja sitä kai tuossa hieman STTl kin yrittää kertoa? Näin luin rivien välistä!


      • sisäpiiriläinen
        Elli Nuppis kirjoitti:

        Mikkelin kannattaisi kuitenkin katsoa kohtansa ettei ota vielä epäilyttävämpää sakkia tontilleen ! Semmoinen vaikutelmahan tuosta syntyy väistämättä! Ja sitä kai tuossa hieman STTl kin yrittää kertoa? Näin luin rivien välistä!

        Tämä jossain päin Suomea siis ja kuultu sisäpiiristä! Varma tieto ja vahvistettu: tuomio takana rahasotkuista ...


      • plumps

        Näköjään nyt on hakemusta laitettu menemään, mutta vielä ei ole ainakaan tullut liitolta hyväksyntää


      • amatööri

        Eikä hyväksyntää tullut. Harmi, tuolla vanhempien panostuksella. Ehkä siinä juuri syy.


    • Eiherranpiekut

      No ei kyllä pitäisi hyväksyä tuolla taustalla mielestäni! Vai ollaanko valmennuksessa jotenkin jo epätoivoisia? Eihän näille ole mitään tasonäyttöjä kenenkään pitkälle päässeen kohdalla vai onko niitä?

    • kukkamekkomamma

      Nyt on Liiton hyväksyntä Marika Skating Club Mikkeli.
      Valmennus Huippua!!

      • Nähtyonjotämä

        Niin se on näyttänyt joka kerran ja joka puolella juuri kaikista tuolta valitettavasti vaan...pettymyksenne tulee olemaan suuri! Muista sitten päivittää kun se aika on edessa n 1,2, 3 v päästä


      • Valtiotaeikannatahuijata

        Aika hyvä ennustus. Vajaa kolme vuotta meni. Ja taisi mennä myös vanhempien rahat suoraan taskuun.


    • Sponsoriraukka

      Taas mentiin Leppävirralla...samat nimet, sama kaava. Lapset kärsii. Poliisi tutkii ja
      Liitto varmaan taas antaa edustaa seuraavaakin perustettavaa.

      • ennustajamies

        ahha, jälleen sama kaava...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5091
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1751
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1497
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1463
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1147
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      302
      969
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      820
    Aihe