ja naiselta loppuu halut kohta puolvuotta jo ilman seksiä
miltä tuntuu kun ollut 20 vuotta naimississa ja lapsetki jo teht
tumpelo2
30407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ennuste ei ole hyvä.
(Allekirjoittanut 22 vuotta naimisissa, 9 vuotta ilman seksiä.)
Idiootteja. Kaksi ensimmäistä.
Minulle on riittänyt 30 päivää ilman seksiä kun akka on pihtaillut, on saanut lopputilin.
Nyt olen kuudetta kertaa avoliitossa, ollut jo kymmenen vuotta. Tämä nainen on se joka tietää kuinka parisuhde pysyy tuoreena. Erittäin yksinkertaista.
Ikävää että on ihmisiä jotka haluavat jäädä vangiksi toimimattomaan parisuhteeseen, kitisevät valituksensa keskustelupalstoille, hapantuvat ja lopulta kuolemat vitutuksenkyrpäotsassa elämä hukkaan menneenä.
Seksi kuuluu parisuhteeseen.
Lapset kuuluvat perheeseen.
Perhe alkaa siitä, mihin parisuhde loppuu.
Oma elämä loppuu, kun lasten elämä alkaa.
Seksi kuuluu parisuhteeseen ja lapset kuuluvat perheeseen. Parisuhde muuttaa muotoaan kun lapsia tulee muttei suinkaan huonompaan suuntaan. Lapset muuttavat myös omaa elämää, positiiviseen suuntaan. Asenne ratkaisee tässäkin.
Jos parisuhde kestää lapsiperhe-elämän ja ymmärretään, että painopiste hetkellisesti muuttuu, parisuhde vain syvenee.
Meillä lapset on jo maailmalla ja parisuhde taas nro yksi omassa elämässämme. Elämme kuin nuori rakastunut pari, sillä lisällä että meillä on yhteiset lapset ja lapsiperhehistoria rikastuttamassa myös nykyistä eloamma.
Seksiä 1 - 2 kertaa kuukaudessa ja se on ihan sopiva määrä 6-kymppiä läheneville.
Illalla on tiedossa taas kaksinkeskeinen ilta kaikkine mausteineen.
Onpa teidän liitto todella KUOLLUT. Seksiä 1 - 2 x kuukaudessa.
Luultavasti olet nainen. Ukkosi on joko täysi zombie tai jos olisi mies vähääkään, ottaisi eron.
Sama pätee toisin päin.
Mikä SINÄ olet sanomaan toisten avioliitosta että vajaata on??
Hän juuri kertoi tuossa yläpuolellasi, että liitto on heillä hyvä!! Jos liittoa ei pidä yllä mikään muu kuin seksi, se vasta vajaata on!!
Mitä sitten kun ongelmia tulee, sairautta tai muuta jolloin seksiä ei ole tai se jää vähemmälle. Mikä sinua silloin pitää parisuhteessa ihmiseen jota rakastat? SINÄ olet tosi onnettomassa tilassa siinä tilanteessa!!
Samaa mieltä - kuollut avioliitto, kaveruussuhde kyllä. Tosin oma avioliittoni on vielä kuolleempi. Seksiä viimeksi 4 kk sitten kun "pakotin" puolison seksiin erouhkauksella. Nyt seksiä n. 3 krt vuodessa, kun oikein räjähdän.
Ei voi mitään jos ukko on seksuaalisesti paska tossu niin sitten on.
No jos 19 ja puoli vuotta on sitä riittänyt niin saa olla kiitollinen =) Sinkkuna tuo puolen vuoden seksittömyys on ihan normia. Pollux lienee sopeytunut jo 9 vuoden aikana seksittömyyteen kun kerran on edelleen naimisissa? Onko Polluxin kumppanikin ollut ilman seksiä 9 vuotta?
Juu, pitää nähdä asioiden hyvät puolet. Kivaa oli niin kauan kuin sitä riitti. Tuossa yllä 18 10 pisti asiat järjestykseen erittäin hyvin.
Ja ei voi kyllä mistään eikä mitenkään tietää, kuinka kauan tuo kumppani on ilman seksiä olut. Se 9 vuotta on vain yläraja.
Luulisi 22 vuodessa jo jotakin tietävän kumppanistaan? Varmasti voit jostakin tietää tai aavistaa josko hän muualla tyydyttämässä käy itseään vai nukkuuko halut täysin? Jos naisella on joskus ollut halut niin ei ne lopu ne vaan lepää hetken. Naiset pystyy siihen kun muut asiat vie kaiken energian. Se naisen oma hetki saattaa just olla silloin kun mies vie kersat puistoon tai mökille pariksi päiväksi. Silloin voi keretä siivoamisen lomassa jopa miettiin halujaan ja tyydyttämään itsensä. 40 veen kohdilla alkaa niille löytyä taas tilaa muutenkin kun muksut lähtee omilleen mutta silloin useimmiten on lasten isistä jo erottu. Mun mielestä pitäisi olla selviö että lapset tehdään jonkun kaverin kanssa ja hoidetaan yhdessä niin ettei mitään seksuaalisia odotuksia edes olisi. Toiselle voisi tietenkin välillä antaa mahdollisuuden lähteä muualle niitä tyydyttämään niin ettei tarvitse miettiä kuka hoitaisi lapsia. Sitten erotaan ja etsitään ne loppuelämän kumppanit joiden kanssa on jo aikaa seksiinkin.
"No jos 19 ja puoli vuotta on sitä riittänyt niin saa olla kiitollinen"
Tavallaan. Varmaan se AA-absolutistikin on kiitollinen niistä humalanhuuruisista vuosista kun jatkuvasti tekisi mieli tarttua pulloon muttei enää saa.
Murrosikään asti ihminen saa elää onnellisena, mutta sitten elämä vaati omansa ja pani hormoonit hyrräämään: meitähän ei ole tänne tuotettu elämään onnellisina vaan lisääntymään.
Ehkä meilläkin oli pahimmillaan lähes puoli vuotta kokonaan ilman seksiä. Muutenkin oli varmaan 10 vuotta hyvin vähällä seksillä. Mutta nyt on asiat taas mukavasti. Ihan itsestään asiat eivät kuitenkaan parantuneet vaan piti mennä pohjamutien kautta ennen kuin itse tajusi että asialle pitää oikeasti tehdä jotain.
Taaksepäin tuijottaen totean tuossa vaiheessa olleeni viikot muualla puutteen torjunnassa ja tulleeni kotiin perjantai-iltaisin.
Ääneen sanomatta oli selvää, että talvellakin pihaliittymässä ei saanut olla auravallia ja pesän tuli olla lämpimänä.
Muutoin olisin etsinyt seuraavan sopivan paikan missä tilanne olisi ollut kunnossa.
Seksi tosiaankin kuuluu parisuhteeseen ja sen puute vaikuttaa suhteen ja elämän laatuun, mutta ihminen on hyvin sopeutuvainen, alkuun se tietenkin oli outoa ja tuntui ettei näin voi elää, nyt kun viime kerrasta on jo yli kuusi vuotta, asian on jo melkein unohtanut.
Muuten paljon hyvää materiaalia ja kommenttia yllä, mutta yhdestä asiasta olen ankarasti eri mieltä: 40vee-kohdalla nuorimmat lapset on ehkä juuri saatu vaipoista irti, ei vielä kotoa pois.
Minä 42v. Ja molemmat lapset lähteneet. Lasten isän kanssa liitto kesti sen 19v. Ja hyvä niin.
Nyt olen elämäni parisuhteessa ja nautin seksistä enemmän kuin koskaan... kuten mieheni aina laulaa "" kun ruuvi sopii jenkaan ni sillo alko svenkaa"". Lasteni isäni kanssa seksi kuihtui pois noin kuusi vuotta ennen eroa. Kumpikin olimme sitä mieltä,että lapset kasvatetaan yhdessä ja sitten mietitään. Ilmapiiri oli aina hyvä, koska olimme hyvä tiimi ja vapaaehtoisesti siinä suhteessa.
Aika aikaa... nyt olen nainen miehelleni. Seksikäs ja itsensä tunteva. Nyt on toisenlaisen suhteen aika.
Miehenä en tuollaiseen olisi koskaan suostumnut.
Mies hoitaa hankkimansa lapset, vaikka kuinka jurnuttaisi. Suostutko miehenä käymään töissä?
Itse en usko seksiä enää koskaan harrastavani. Ostoseksi ei kiinnosta, kukaan ei sitä minulle tule tarjoamaan, eikä väkisinkään ole lupa ottaa.
Kun luoja kehitti ihmiselle lisääntymisjärjestelmää, oli hänen valppautensa hieman hakusessa. Piru pääsi vaivihkaa värkkäämään miehelle seksivietin.
Asia vaan on niin, että häiritsevästä pakkomieteestä kannattaa yrittää päästä eroon. Epärealistisuuteen houketteleva vietti voi saada miehen jopa tekemään hirvittäviä tekoja.
Oman käden apu on hyvä. Ja myös halvin.
Minusta avioliitossa pitää harrastaa seksiä aivan säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa riippumatta onko toisella haluja tai ei. Se on velvollisuus. Jos kumpikaan ei halua tai ei kykene, niin silloin se on eri asia.
Mun mielestä Perhe-elo ja seksielo ei sovi yhteen se on nähty. Siinä ei ole mitään seksikästä. Eri ihmisen kanssa perhe ja lapset ja eri ihmisen kanssa seksi näin se toimii.
Olet kylmempi kuin pakastin.
Kyllä seksi saman ihmisen kanssa on parasta,siihen liittyy tunteet ja muu yhteen kuuluvuus.Välillä on mietteet jossakin perheeseen kuuluvassa,tai muutenvain ei jaksa,mutta pian taas on ihana se vakipari seksissäkin.Ilman tunteita jää vaan tyhjä olo ,eipä kadehdi irtonumeron ottajia,siihen pystyy kaikki,jos haluu
Miehenä ainakin haluan eksiä sen naisen kanssa joka asuu meilla ja on lapseni äiti. Silloin kun käydään muualla seksiä haratamassa kun oma puolison kanssa niin pitää erota ennen kun niitä lapsia tulee. Se inhimo pitää olla perheessäkin vanhempien välillä ja semmoinen 2-5 kertaa viikossa on sopiva määrä. Näistä asioista voi kertoa kun vaikka yhteen muutetaan mitä halautaan parisuhteelta niin ei tule pettymyksiä. Miehenä kanssa nostaisin asin heti jos ei 2-4 viikkoon olisi mitään seksiin viittaavaa että mikä mättää. Jos puhe ei auta niin uutta naista pelii niin helpotta. Sama homma olisi jos puolisoa ei seksi kiinosta ja se joka haluaisi niin pihistelisi rahoistaan eikä laittaisi niitä siihen perheeseen vaan omiin juttuihin niin siitäkin varmaa äläkkä nousisi.
Mek- kuinka kauan olet ollut avioliitossa? Alkuvuosina tuollainen tahti on normaali ta voi olla seksiä enemmänkin, mutta kun olet ollut samassa liitossa n. 30 v. niin se on harvalla enää noin vilkasta!
Seksi ei ole kuitenkaan se tärkein asia toimivassa parisuhteessa vaikka nuoremmat niin luulevat/uskovat! Vanhemmiten yhteenkuuluvaisuuden tunteet ja toisensa arvostaminen on tärkeämpää...
Luuletko että sitä seksiä tulee noin vaan jos asioista ei puhu ja tee itse aloitetta (oikeanlaista kosketusta ja juttua) jos kerta niin himottaa. :)
Niinpä. Tuo on se yhtälö, joka on niin vaikea ratkaista. Ei kuitenkaan luulisi olevan kyse kummoisesta yhteenlaskutoimituksesta. Alussa ja rakastumisen huumassa on ikäänkuin luonnollista, mutta sitten jokin muuttuu. Pitäisi sen verran syventyä, että vielä ymmärtäisi halujen sytyttymisen erilaisuuden sukupuolen mukaan.
Mies syttyy katselemalla alastomia naisia, vaikkapa netissä ja sitten siitä suoraan naisensa luo ja avaussanat mennään panemaan tai kesken askareiden tökkää sormen intiimiin paikkan yllättäen. Harvat naiset kai syttyvät noin nopeasti, eiköhän useammat kaipaa ns. lämmittelyä eli sitä kuuluisaa liehittelyä vaatteet päällä. Ehkä ammattilaiset syttyvät noin nopeasti, mutta tavisnainen nyt ehkä tarvitsee edes viisi minuuttia lämmittelyyn, joka on niinkin helppoa kuin niskan sivelyä, hiusten pörröttämistä, pikkuhalailua yms.
Jaah, meillä loppu seksi kun mies sairastui. Lääkkeet vie halut tyystin. Olisko pitänyt heivata pellolle? Se on sairas enkä saa seksiä?
Ja äijät huutaa kuoroon että kylmä nainen oon.....
Kyllä se on niin että mieheni rinnalla pysyn vaikka seksi loppui, enkä petä.
Moniko mies pystyisi samaan? Veikkaan että suurin osa lähtee hippulat vinkuen. Se siitä myötä- ja vastoinkäymisistä.......
On ehkä vähän eri tilanne, jos halujen loppumiselle on ulkoinen syy, kuten lääkitys -- kuin siinä tapauksessa, että suhde vain kuolee, seksiä ei enää ole ja sen myötä katoaa rakkaus.
Miten niin eri tilanne? Ei aloituksessa kerrottu että sairastuminen on erityistilanne. Moniko mies uskoo aidosti pysyvänsä vaimonsa rinnalla jos vaimo sairastuu ja seksi loppuu?? Rehellisesti?
Tässä ketjussa on vaahdottu siitä kuinka parisuhteeseen kuuluu seksi, kyllä se kuuluu minunkin mielestä, siksi toinkin esille että syitä voi olla useampia muttei umpimieliset suomalaiset tahdo tajuta.
Kannataa pikkusen enemmän avartaa sitä omaa maailmaa hyvät ihmiset!