Ei tule talvea

Vähän pakkasta luvassa, mutta sitten taas loppuviikosta lämpöasteita.

http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/pori

Ei tule hiihtosäitä tänäkään talvena eikä niitä ole ollut moniin aikoihin.
1876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Lämpimiä aikoja sitä eletään. Muistelen että viime talvikin oli olematon, tammikuuta lukuunottamatta. Kevät oli lämmin ja lumet ja jäät suli aikaisin. Kesä oli kuuma ennätysmäisine hellepäivineen. Ja nytkin jäät, tod.näk. ne pysyvät tuli vasta muutama päivä ennen joulua tännekin. Tällaista tämä.

Äänestä

Dementia-hoitokodistako se ukko viestittelee, kun muisti tuntuu pätkivän ja nykivän? Muistin virkistykseksi todettakoon, että eteläisen Suomen viidestä viimeisestä talvesta yksi (viime talvi) on ollut vähäluminen ja neljä runsaslumisia, mitään vähälumisuustrendiä ei ole havaittavissa.

Ja kannattaa tehdä se, minkä FMI:n poppamiehet ja -eukot usein unohtavat säitä ennustellessaan eli katsoa ikkunasta ulos: siellä on satanut lunta jo tuntikausia. Joten ukko on hyvä ja kaivaa ne 70 vuotta vanhat puiset hikilaudat esille ja lähtee sivakoimaan heti aamusta.

Äänestä

  • Sinun Pierre kannattaisi olla huolissasi ihan vaan omasta dementiastasi. Tämänkin olet näköjään taas unohtanut:

    Sinulle Pierre on kerrottu jo monta kertaa, että ne "runsaslumiset" talvet olivat runsaslumisia vain pienellä alueella Suomen etelärannikon tienoilla, johtuen ilmaston lämpenemisen aiheuttamasta Itämeren ja Suomenlahden (ja Laatokan) pysymisestä jäättömänä reilusti normaalia pitempään.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Sinun Pierre kannattaisi olla huolissasi ihan vaan omasta dementiastasi. Tämänkin olet näköjään taas unohtanut:

    Sinulle Pierre on kerrottu jo monta kertaa, että ne "runsaslumiset" talvet olivat runsaslumisia vain pienellä alueella Suomen etelärannikon tienoilla, johtuen ilmaston lämpenemisen aiheuttamasta Itämeren ja Suomenlahden (ja Laatokan) pysymisestä jäättömänä reilusti normaalia pitempään.

    Turha houria lunta olleen runsaasti vain lähellä etelärannikkoa, kun nuo talvet olivat runsaslumisia koko eteläisessä Suomessa.

    Äänestä

  • Pierre Review kirjoitti:

    Turha houria lunta olleen runsaasti vain lähellä etelärannikkoa, kun nuo talvet olivat runsaslumisia koko eteläisessä Suomessa.

    Kerropas Pierre... kun tässä on nyt ollut taas monta päivää normaalia lämpimämpää keliä, ja vettä/lunta/räntää on satanut ihan kaatamalla... mutta ennusteen mukaan sää kylmenisi taas alkuviikolla hetkeksi, ja samalla sateet loppuvat kokonaan... niin kertovatko ne runsaat sateet tai vähäiset sateet normaalia lämpimämmästä vai normaalia kylmemmästä kelistä?

    Äänestä

  • kerropas Pierre kirjoitti:

    Ei Pierre vastaa koskaan noin ikäviin kysymyksiin. Se on hörhö!

    Äänestä

  • Eelis Permanen kirjoitti:

    Ei Pierre vastaa koskaan noin ikäviin kysymyksiin. Se on hörhö!

    Runsaslumiset talvet näyttävät useimmiten olevan myös kylmiä.

    Ja sitten kysymys Hohhelille ("kuka? "> juuri sinä) ja Eelikselle:
    Kumpi on todiste AGW:n puolesta, 1) vähäluminen vai 2) runsasluminen talvi?

    Siis 1) vai 2) ? Taitaa olla turhaa odottaa selkeää vastausta Hohhelilta tai Eelikseltä tähän kovin kiusalliseen kysymykseen. Ja mikäli sitä ei tule, voimme julistaa heidät ilmastohihhuleiksi ja AGW-propagandisteiksi.

    Helppo. Kumpikaan ei ole selkeä todiste vaikka jotkut noihinkin ovat tarrautuneet. Runsasluminen talvi kun voi olla kylmä, normaali tai lauha, mitäpä tuo silloin todistaa. Kuten muut ymmärtävätkin, ne kovimmat pakkaset vaativat selkeän taivaan ja silloin ei lunta tule.

    Väärä vastaus. Sen piti olla joko 1) tai 2).

    Täten julistamme Eeliksen virallisesti ilmastohihhuliksi ja agw-propagandistiksi.

    Ja korjataan Eeliksen hihhulointia vielä: runsasluminen talvi voi olla myös erittäin kylmä.

    Äänestä

  • Pierre Review kirjoitti:

    Väärä vastaus. Sen piti olla joko 1) tai 2).

    Täten julistamme Eeliksen virallisesti ilmastohihhuliksi ja agw-propagandistiksi.

    Ja korjataan Eeliksen hihhulointia vielä: runsasluminen talvi voi olla myös erittäin kylmä.

    Vai niin. Että näin mustavalkoista ajattelua. Pakko olla jompi kumpi. No kerro kumpaa mieltä sinä itse olet tuosta asiasta. 1. vai 2.? Minä kerroin mielipiteeni selkeästi. Itse ilmeisesti pystyt helposti valitsemaan noista kahdesta vaihtoehdosta, heh.

    Ja tuohon viimeiseen kohtaan, ehdottomasti. Sinä kun julistit jopa 0,5 astetta keskimääräisestä kylmemmän suuntaan poikkeavan talven muutama päivä sitten ERITTÄIN KYLMÄKSI niin kyllähän tuo siinä tapauksessa paikkansa pitää.

    Äänestä

  • Pierre Review kirjoitti:

    Väärä vastaus. Sen piti olla joko 1) tai 2).

    Täten julistamme Eeliksen virallisesti ilmastohihhuliksi ja agw-propagandistiksi.

    Ja korjataan Eeliksen hihhulointia vielä: runsasluminen talvi voi olla myös erittäin kylmä.

    Pierrellä valkoinen lippu liehuu ihan villisti. Ei ressukka pystynyt enää muuhun kuin lapsellisuuksiin.

    Äänestä

Suomessa lämpötila voi tähän vuodenaikaan vaihdella 20 C vuorokaudessa, kuten juuri nähtiin. Riippuu ihan siitä, mistäpäin tuulee.

Osaako joku ennustaa tuulien suunnan ensi vuoden tammikuulle jo nyt.

Äänestä

Vuoden 2016 tammikuun säätä ei pystytä laskennallisesti ennustamaan. Tähän on tyytyminen.

Tilastojen perusteella voidaan tehdä arvioita ja laskeskella todennäköisyyksiä. Lantinheitossa kruunun todennäköisyys on 50 %. Jos heittosarjassa tulee viisi peräkkäistä klaavaa, ei se merkitse vielä mitään. Edelleen kruunun todennäköisyys on 50 %. Edellyttäen, että lanttia ei ole "manipuloitu".

Äänestä
  • Eikö kolikonheitto ole aina moneypuloitu?

    Äänestä

Satakunnan ukko näyttää olevan huru-ukko. Jo otsikko osoittaa miehen olevan kuutamolla. Nyt par-aikaa on talvi. Se nyt sattuu olemaan tällä kertaa tällainen talvi. Kesä se on muuten kylmäkin kesä, että älä sitten tule tänne kirjoittelemaan että ei tule kesää jos sattuu kylmät kelit niin kuin viime kesäkuussa. Kaikkihan muuttui sitten seuraavassa kuussa, jos huru... anteeksi Sata-ukko vielä muistaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Satakunnan ukko kirjoitti:

Vähän pakkasta luvassa, mutta sitten taas loppuviikosta lämpöasteita.

http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/pori

Ei tule hiihtosäitä tänäkään talvena eikä niitä ole ollut moniin aikoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu