Tämäkö on sitä saksalaista ilmastoa?

Ensin lunta silmät ja korvat täyteen.
Sitten lävähtää vasten kasvoja -15 ... -25 asteen pakkaset. Leutoa, leppoista ja ruohokin vihertää ja linnut visertää, eikö vain?

Mehän luotamme ja uskomme Petterin pajan TIETEESEEN. Näinhän eräs agw-hihhuli Päijänteen rantamilta viestitteli.
1372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

http://www.foreca.fi/Finland/Lahti/tenday
Tuossa esimerkkiä eteläsuomalaisesta Lahden kaupungista. Ei oikein näytä 15-25 asteen pakkaselta....jos kerran käväiseekin muutaman tunnin reilussa 15 asteessa. Ja rannikkoseuduilla lienee tietenkin tuota lauhempaa. 7.-13.1. näyttäisi taaaaas olevan normaalia lauhempaa talvisäätä. Varmasti epätoivoiselta tuntuu hörhöltä kun yrittää hörhöillä pakkasista näissä talvikeleissä! Eipä ole näkynyt oikeita pakkasia vielä koko talvena. Eikö Pierre muista kuinka kylminä talvina on pyöritty siellä -30 nurkilla vähän päästä.

Kyllä oli muuten viime perjantaina melkoisen saksalainen talvikeli. En muista eläessäni ennen todistaneen kaatosadetta (siis vesi-) tammikuussa. Muuten Pierurewa, täällä kohtaa Suomea ei edelleenkään voi hiihtää! Eikä ole voinut. Vuodenvaihteessa tulleet vähät lumet suli perjantain kaatosateeseen, eilen tuli viitisen senttiä lunta mutta pahasti siellä suksen pohjat naarmuuntuu noilla lumilla...

Äänestä

http://ilmatieteenlaitos.fi/
Näyttää eilisen lumikartan mukaan tosiaan kotkalaisilla, helsinkiläisillä, tamperelaisilla, turkulaisilla, porilaisilla ym. olevan silmät ja korvat täynnä lunta. Voi hyvä ihme Pierre! Saattaa tuota eilen sielläkin vähän ripsaisseen mutta onhan se jo lumen aikakin, kohta talvi puolivälissä....

Äänestä
  • Kovasti joutuu alarmisti kiemurtelemaan, kun Isä Aurinkoisen ennusteet valuvat reisille... Ja alarmisti arvostaa 'presedenttiä', joka suoltaa agw-liturgiaa, meillä täällä 'Duomessa'. Auktoriteettiusko on kova toisin kuin meillä itsenäisesti ajattelevilla.

    Äänestä

  • Pierre Review kirjoitti:

    Kovasti joutuu alarmisti kiemurtelemaan, kun Isä Aurinkoisen ennusteet valuvat reisille... Ja alarmisti arvostaa 'presedenttiä', joka suoltaa agw-liturgiaa, meillä täällä 'Duomessa'. Auktoriteettiusko on kova toisin kuin meillä itsenäisesti ajattelevilla.

    En tiedä mistä ennusteista puhut, varmaan niistä jotka lupasi tarkasti ajakohta nimeten 24.11. etelään yli -20 asteen kylmyyksiä. No tuli muutama aste plussaa. Tai ennen joulua mekasti kuinka vuodenvaihteessa pakastaakin oikein kunnolla. Ja taas oltiin plussalla. Joten reisillehän tuo näyttää valuvan....

    Alarmistista en tiedä mutta kyllä presidentti onnistunut, tästä vallitsee vieläpä suuri yksimielisyys. Ja Eelis voi ilmoittaa, että häntä on kyllä äänestänytkin edellisessä vaalissa, vaihtoehto kun oli se Haaviston Pekka......

    Kerro vielä mistä keksit noinkin huonon vitsin kuin silmät ja korvat täynnä lunta kun eilinen lumikartta näyttää lumetonta Hamina - Vaasa linjan lounaispuolella?

    Äänestä

  • Eelis Permanen kirjoitti:

    Pöljä Petterin ilmastoennusteistahan puhe oli. Metsään menevät.

    Mutta Hamina - Vaasa linjan lounaispuolella muka lumetonta? Hah! Päivitä tietosi! Todellakaan ei ole lumetonta.

    Äläkä huoli, alkavalle viikolle on ennustettu lisää lunta. Ja tiistaille alin lämpötila esim. Jyväskylään olisi Forecan mukaan -27 astetta, joten vähän etelämpänä siellc Permasen tuvan nurkissakin saattaa paukkua -20 asteen pakkanen.

    Eilisaamun lumikartan mukaan noin oli. Näyttää nyt ilmestyneen ITL sivuille tämän aamun tilanne. Aivan rannikkokaistale Haminasta Porin yläpuolelle oli nyt lumeton mutta ei enää tuon mainitsemani linjan koko eteläpuolelta. Hetken käy vilakampana.... kyllä ne on tiukassa vanhan ajan kolmenkympin pakkaset nykytalvina.

    Kyllä sitä lunta on hyvin laajalla alueella jopa tuolla Euroopan eteläosissa.

    http://climate.rutgers.edu/snowcover/index.php

    Äänestä

  • Eelis Permanen kirjoitti:

    Eilisaamun lumikartan mukaan noin oli. Näyttää nyt ilmestyneen ITL sivuille tämän aamun tilanne. Aivan rannikkokaistale Haminasta Porin yläpuolelle oli nyt lumeton mutta ei enää tuon mainitsemani linjan koko eteläpuolelta. Hetken käy vilakampana.... kyllä ne on tiukassa vanhan ajan kolmenkympin pakkaset nykytalvina.

    Eihän nykyään enää ole entisaikojen ankaria talvia. Mutta mistäpä räkänokat sen voisivat tietää.

    Kännyjään räpeltävät pullamössökakarat jäätyisivät kymmenessä minuutissa kalikoiksi niissä wanhan ajan talvissa.

    Äänestä

  • setä. kirjoitti:

    Setä puhuu soopaa. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä talvet 2010 ja 2011 olivat kylmimmät sitten vuoden 1987 eli 27 vuoteen sekä olivat myös runsaslumisia. Ja nuo talvet sijoittuvat 55 vuoden tilastossa top10-kylmintä joukkoon.

    Äänestä

Onkohan moiselle taudille jotain nimeä? Siis tuolle Pierren taudille?

Hän muistaa kristallinkirkkaasti kaikki kylmät säät, mutta unohtaa täydellisesti kaikki normaalia lämpimämmät säät / kuukaudet / vuodenajat / vuodet, vaikka niitä on nykyään paljon enemmän.

Jos ei ole, niin ehkä sen voisi nimetä juurikin Pierren Taudiksi.

Äänestä
  • Olisko pierurewasyndrooma?

    Äänestä

  • Eelis Permanen kirjoitti:

    Olisko pierurewasyndrooma?

    Valkoinen lippu näyttää viuhuvan kiivaasti: kun argumentit loppuvat, siirrytään solvauksiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pierre Review kirjoitti:

Ensin lunta silmät ja korvat täyteen.
Sitten lävähtää vasten kasvoja -15 ... -25 asteen pakkaset. Leutoa, leppoista ja ruohokin vihertää ja linnut visertää, eikö vain?

Mehän luotamme ja uskomme Petterin pajan TIETEESEEN. Näinhän eräs agw-hihhuli Päijänteen rantamilta viestitteli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu