Kävin juuri lueskelemassa kirjoituksia Kuolema ja suru -palstalla, mutta siellä nyt lähinnä kirjoitellaan itsemurhahaluista ja lisäksi vainajien omaiset kirjoittelevat surustaan ja kaipuustaan.
Mieleeni tuli, että eikö ole, koko netissä, suomenkielistä keskustelupalstaa ihmisille, jotka ovat kuolemassa fyysiseen sairauteen, kuten ALS:sään, syöpäsairauksiin, keuhkosairauteen, AIDSiin tms.?
Missä kaikki sairauteen kuolemassa olevat ihmiset ovat?
Tiedän yhden nuoren naisen, joka on nyt jo nukkunut pois, joka sairasti yli vuoden leukemiaa, johon käytännössä tiesi kuolevansa. Minun on vaikea uskoa, että hän ei yön pimeinä ja yksinäisinä tunteina, kotona ollessaan, ikinä kirjoittanut nettiin ja purkanut ajatuksiaan ja tunteitaan nettiin.
Toki läheiset ihmiset ja joskus ammattiauttajatkin voivat toimia kuuntelijoina ja keskustelijoina, mutta aivan varmasti on minun lisäkseni muita, jotka kokevat anonyymin keskustelun omasta lähellä olevasta kuolemastaan erityiseksi ja hienoksi kommunikoinnin väyläksi.
Miksi kuolemasta vaietaan!? Kuolema on kaikkia ihmisiä yhdistävä asia, mieletön, suunnaton, lopullisuudessaan käsittämätön, tuntematon ja jotenkin kauhistuttava Finaali tälle kaikelle. Kuolema nielee kaiken.
Keskustelupalsta sairauteen kuoleville?
4
63
Vastaukset
- "Jaksaa jaksaa"
Kuolemasta vaietaan, koska sitä pelätään. Aivan kuten kaikkia muitakin epämiellyttäviä aiheita: köyhyys, sairaudet, kiusaaminen. Porukka nauttii yksinkertaistuksistaan ja alentuvista neuvoistaan ja siitä, että pääsee pätemään. Ei ketään oikeasti kiinnosta kuunnella saati auttaa. Elämme hyvin lapsellisessa yhteiskunnassa.
Itsekkin olen kyynisesti todennut, että ihminen on pohjimmiltaan melko tyhmä. En tosin ole oppinut vielä käyttämään sitä hyväkseni, mutta en sitten tiedä.
- 7+7
Itse olen hyvä ihminen joka haluaa auttaa, persoonaltani INFP.
- reborn shiva
" Kuolemasta vaietaan, koska sitä pelätään. "
En pelkää kuolemaa, vaikka saman tien, yks lysti mulle jo.
Mulla vaan ei ole enää kovin paljoa mitään sanottavaa.
Jos mulla olis pöydällä nyt kaiken tuhokatkaisin, sellainen mitä
naksauttamalla voisin hävittää kaiken olemassa olevan täältä pois,
löisin sen pohjaan välittömästi hetkeäkään miettimättä.
Sitä vaan ei ole olemassa - vielä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t947793- 374117
- 483670
- 2533318
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as442898Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna222827Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐402772- 462653
- 1462650
Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?292599