-ja/-in (puhelinvastaaja)

Ei puheluun vastata laitteen avulla. Puheluun vastataan laittein, jos huvittaa ja siltä tuntuu.

Ei millään periaatteella eikä logiikalla. Sana vain on vakiintunut tuossa muodossa. En tiedä, onko yhdyssanan alkuosan -in -johtimen eli tautofonian välttäminen vaikuttanut asiaan.

Alkujaan -jA-johtimella on muodostettu ihmistä tai eläintä tarkoittavia sanoja, kun taas -in-johtimella on muodostettu työvälineitä tarkoittavia sanoja. Kun käyttöön on tullut yhä monimutkaisempia laitteita, niitä on nimetty kummankinlaisilla johtimilla. Esimerkiksi laite, jota käytetään lämmittämiseen, on saatettu nimetä joko lämmittäjäksi tai lämmittimeksi. On vaikea sanoa, missä määrin tähän on vaikuttanut niiden kokeminen toisaalta ihmiseen rinnastettaviksi (tekee samoja asioita kuin ihminen, ehkä hyvin itsenäisesti), toisaalta työkaluihin rinnastettaviksi.

Kielenhuolto on vuosikymmeniä yrittänyt ajaa sellaista linjaa, että -jA-johdokset rajoitettaisiin ihmistä tarkoittaviksi. Siihen suuntaan on osittain menty; esimerkiksi auton kaasuttaja on vaihtunut kaasuttimeksi ja betoninsekoittaja betoninsekoittimeksi. Johdonmukaisuuteen ei ole päästy eikä päästä monestakaan syystä.

Onhan se eloton väline, mutta aikojen alussa, ennen matkaviestimien aikaa, siihen saneltiin itse viesti, omalla äänellä, ja tapana oli aloittaa
se vaikka näin; Matti tässä hei........., siis itse vastaten.
Olisihan se hölmöä aloittaa; tämä on minun vastain.

> Millä periaatteella sanotaan "puhelinvastaaja" eikä "puhelinvastain" vaikka kyseessä on eloton väline (eikä ihminen), jonka avulla puheluun vastataan?

Jaa, liekö kyseessä sama periaate, jonka mukaan vanhoissa autoissa on virranjakaja eikä -jain ja sähköä muokkaavat muuntajat eikä muuntimet? Eli lähinnä epäjohdonmukaisuus?