Aluksi hieman pehmennetään otsikon viestiä. Kurt Gödel oli oma itsensä kuin tuoksuva kukka kedolla. Hän löysi vallitsevan matemaattisen ajattelun loogiset puutteet ja tuomitsi matematiikan ikuisesti epätäydelliseksi.Tuomio hyväksyttiin totuudeksi ja tänä päivänä hakkerit käyttävät hyväkseen tietoteknologian loogisia puutteita.
Mielestäni kaikki tieteellisen ajattelun ongelmat ovat ratkeavia, koska ne ovat itseaiheutettuja.
Mielestäni kaikki tieteellisen ajattelun ongelmat ovat ratkeavia, koska ne ovat itseaiheutettuja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tietokone ongelmat ovat itseaiheutettuja koska ihmiset ovat ne rakentaneet. Miksi näin itsestäänselvää asiaa täytyy tuoda esille?
Ihminen on nyt vaan tälläinen olento joka rakentaa itselleen ongelmallisia laitteita ja sitten alkaa asiaa kummastelemaan "miksi näin tapahtui"?
Kyse on tietyssä mielessä jakamisesta. Ongelma ratkeaa, kun sen jakaa pienempiin palasiin ja ratkaisee osaongelmat. Käytännössä täydellistä jakoa ei useinkaan ole olemassa. Ihmisen määrittämät käsitteet ovat ristiriitaisia, määritelmät johtavat harhaan, jako palasiin on myös aina väärä. Ongelmaa ei pystytä ratkaisemaan ennen kuin virheet ongelman jakamisessa on selvitetty. Mitä useampia palasia jaossa on, sitä useampia ongelmia on ratkaistavana, peräti nCr-verran! :)
Ihmisen kieli jakautuu myös käsitteisiin lähes täysin sattumanvaraisesti ja ei ollenkaan ristiriidattomasti. Koska koodaaja käyttää kuitenkin ihmiskieltä, on ongelma ikäänkuin sisäänrakennettuna - ilman pelkoa, että se havaittaisiin sisäsyntyisesti.