Keksitty mahdoton

Jos mennyt ja tuleva aika törmäisivät, pysähtyisikö aika? Vai ei tapahtuisi mitään hoksattavaa muutosta, mutta saisi ajan pyörimään paikoillaan?


Mitä mieltä olette?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä ei ole muuta keinoa ajan maaräämiseksi kuin kellot, tietysti mitkä tahansa prosessit, mutta ne ovat epätarkempia. Sanonnastasi "mennyt ja tuleva aika törmäisivät", en saa aivan selvää, mutta oletan, että tarkoitat mahdollista siirtymistä menneeseen. Se ei liene mahdollista.

Jos tulevaisuudessa keksittäisiin laite, jolla päästäisiin menneeseen, näkisimme jo nyt tulevaisuuden vierailijoita. Emme näe. Sen sijaan on mahdollista. että eri nopeudella kulkevissa kappaleissa aika kuluu eri tahtiin. Kun ne sattuvat sitten yhteen, toisessa on aikaa kulunut esim viisi, toisessa 10 votta. Sitten jatketaan yhdessä ajan yhteisellä nopeudella.

Tässäkin on huomattava, että kumpikaan kappale ei ole kulkenut ajassa vastakkaiseen suuntaan, vain eri tahtia.

Äänestä

ymmärrän esittämäsi kysymyksen. näin tapahtuisi, jos olisi mahdollista.

Äänestä

Siitä syntyy konflikti, kuten nyt idän ja lännen välillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohtija484 kirjoitti:

Jos mennyt ja tuleva aika törmäisivät, pysähtyisikö aika? Vai ei tapahtuisi mitään hoksattavaa muutosta, mutta saisi ajan pyörimään paikoillaan?


Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu