Euroopan korkein vuori

punainenpilvi

Muinoin ainakin 60-luvulla koulussa opetettiin, että Euroopan korkein vuori on Mont Blanc Alpeilla 4811 m. Tosiasia kuitenkin on, että korkein on Elbrus Venäjällä lähellä Kaukasian rajaa 5642 m.

Lienee niin, että Alpit oli niin kova juttu, että muita alueita ei huomioitu tai sitten Elbrus ei ollut "oikeassa" Euroopassa.

9

943

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keodetikko

      Venäjällä kaikki on isompaa ja painavampaa. Paitsi Putin.
      Mittaustekniikkakin on kehittynyt sekä maantiede tullut tarkemmaksi että tietää mikä on Eurooppa ja mikä Aasia ja Siperia.

    • Oppilas 2A-luokalta

      Muistaakseni Euroopan raja meni vielä 50-luvulla Uralilta Mustallemerelle ja Bosporin salmien läpi Välimerelle, siten, että Mustanmeren itäpuoli kuului Aasiaan.
      Itse en ole edes kuullutkaan mistään Elbrusista.

      • Muut Siperiaan

        Oikein poikaseni. Siihen aikaan rajat olivat jotain muuta kuin nykyään. Koulun luokassa opettajan kateederin oikealla puolella oli aina esillä iso 3x4m kokoinen värillinen Euroopan kartta, josta kaikki jäi hyvin mieleen.
        Mitään elbrussia tms. ei siihen aikaan ollut edes olemassa.


    • tietäjä iänikuinen

      Niinpä. Ural keksittiin vasta 80-luvulla. Ruotsi sitäkin myöhemmin.

    • rajoilla kulkija

      Rajat ovat ihmisten keksimiä. Pitäisi puhua täsmällisemmin mitä alueeseen kuuluu: Länsi-Eurooppa, Itä-Eurooppa, Koko Eurooppa, Euraasia ja vanha manner erotukseksi uudesta mantereesta.
      Vanhan mantereen osa-alueen eli Euraasian korkein vuori on tietysti Mount Everest. Mikä Euraasia on? Eurooppa Aasia. Vanhaan mantereen alueeseen kuuluu myös Afrikka.
      Länsi-Euroopan korkein vuori on tuo Mount Blanc. Jos Euroopan alue rajataan Uraliin asti niin sitten korkein vuori on Elbrus Kaukasiassa Euraasian rajalla.

      Rajoja voidaan määritellä miten vaan.

    • rajaton riemu

      Avaus on: Euroopan korkein vuori. Lienee selvää tekstiä?

      • Rajansa kaikella

        Selvää tekstiä, mutta et näköjään ymmärrä, että kyse on siitä mikä on Eurooppa.

        (Älykkyys on rajallista, mutta tyhmyys on rajatonta)


    • oma tie kaksi asiaa

      Elbrus ei ole Euraasian rajalla. Beringin salmi on.

      • koko_kirjo

        Elbrus sijaitsee Kaukasiassa. Kaukasian eteläpuolella on Turkki ja Iran. Toki nämä maat ovat vanhalla mantereella eli Euraasiassa, mutta yleensä näitä maita ei lueta kuuluvaksi Eurooppaan.
        Kaukasian alue kuuluu Eurooppaan koska ne ovat Venäjän osia. Venäjä luetaan Uraliin asti kuuluvan Euroopaan (itäraja) ja etelärajana on Kaukasia. Entiseen Neuvostoliittoon kuuluvat Keski-Aasian maat eivät kuulu Eurooppaan vaan ne ovat jo osa Aasiaa (Euraasiaa).
        Maantiede on "vaikea" alue kun pitää osata erottaa geomaantiede ja poliitinen maantiede. Eikä pidä unohtaa myöskään taloudellista maantiedettä. (talousalueet)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe