Elikkä olen ollut nyt kaksi kilpailukautta ulkona motivaation puutteen takia. Nyt on tullut taas hirveä hinku ruveta reenaamaan ja käymään kisoissa. Viime keväänä aloitin jo harjoittelun mutta kisoissa en vielä käynyt. Tietääkö kukaan 2000 vuonna syntyneiden poikien tasoa korkeushypyssä? Hyppäsin koulun kisoissa ennätyksekseni 150 cm. Pärjäisikö sillä kisoissa niin ettei aina jää pahasti viimeviimeiseksi? Kiitos.
Vastaukset 2
- Anna palaa vaan
15v Suomen top10 taitaa pyöriä siinä 160-180cm. Hyvin ja fiksusti treenaamalla siis mahikset ens kesänä jopa tuohon sakkiin. 15 vuotiaalla on kuitenkin ainakin 10 vuotta ja enemmänkin aikaa kehittyä, joten mitään ei ole vielä menetetty.
Itse olin 10 vuotta sivussa, kunnes innostuin uudelleen. Treeni kulkee, kehitystä tulee ja motivaatio on hyvä. - koohooäl
150 tuloksella pääsee 60 parhaan joukkoon. Viime kesän paras 2000 ikäluokassa 180 cm.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656