Aloitan tälle ihan oman ketjun sillä minusta raakasuklaa on suuri nautinto ja apu terveyteen. Olen alkanut tekemään raakasuklaata ihan perusaineksista eli näin:
2 dl (=100g) Sulattamatonta kaakaovoita
0,5 dl Raakakaakaojauhetta (- 1,5 dl mitä enemmän laitat sen vahvempaa on myös suklaa)
3 rkl Kylmäpuristettua kookosöljyä
2-3 rkl Luomuhunajaa
Ripsaus puhdistamatonta merisuolaa tai laadukasta vuorisuolaa. Ei jodioitua pöytäsuolaa!
Temperoin suklaan aina sillä se vaivannäkö korvaa vaivan suklaan laadussa ja rakenteessa. En ole innostunut työntämään suklaaseeni mitään superfoodjauheita. Ainoastaan pähkinätahnoja, kookoshiutaleita, manteleita sekä kuivattuja marjoja/marjajauhoja tms.
1. Tarvitsisin nyt vinkkejä miksi hunaja ei sula kunnolla vaikka laitan sen ensimmäisenä sulamaan kuumavesihauteeseen kookosöljyn kanssa ja sulatan ja sekoitan sitä pitkään. Kun sitten kaadan raakasuklaamassan loppuja liruja kulhosta muotteihin, näen jo silmillä milloin alkaa mennä mukana tätä sulamatonta hunajamassaa ja ne suklaapalat eivät kovetu vaan niistä tulee sellaisia märkiä hunajasuklaaklönttejä jotka ei irtoa muotistakaan. Missä ihmeessä on vika? Luomuhunajassako? En halua käyttää sokeria enkä muitakaan makeuttajia koska hunaja on yksinkertaisesti paras ja luonnollisin makeutusaine.
2. Kuinka raakasuklaan pinnasta saa samanlaisen kuin kaupan suklaasta eli ettei se olisi niin rasvainen. Auttaisiko siihen jokin jauhe vai mikä? Kookosjauho? Oisko jollain valmista tietoa ettei tarviis taas päivää tuhrata kotitestikeittiössä vaikka se niin mukavaa onkin :D
3. Miten saan kaakaovoista tehdystä "valkosuklaasta" valkeampaa? Sehän jää aika vaaleaksi, jopa läpikuultavaksi.
Olen hurmaantunut raakasuklaaseen koska minusta se on tosi hyvää ja erittäin terveellistä ja niin saan nieltyä kooosöljyäkin joka ei raakana mene alas millään. Minulla on monta kirjaakin raakasuklaasta mutta ei niissä ole vastausta juuri noihin minun ongelmiini.
Raakasuklaan valmistusvinkkejä
Suklaapupunen
1
309
Vastaukset 1
- helpolla
Ei tartte ku vihreätä teetä (paree muisti) siihe raakasuklaarouhe teeluskallii, majutteeks viel grenadiinii (granaattiomenan tiivistemehhuu, ellei se oo liia sokerist ku e oo tarkistant) ja mustaherukkamehutilkka, joka o terveellist ja helppo juttu. Eihä kaakaojauheest tartte työurakkata ottoo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561