ajatteletteko itse, vai ajatteleeko joku muu? Tai, että mikä on minuus? Mistä ajatus syntyy? Onko ajattelu todella omatahtosta itseohjailtua tuotosta, vai onko mielen vain tapana reagoida jollakin tapaa eri tilanteisiin? Välillä ainakin itsestäni tuntuu siltä, kuin en itse varsinaisesti ajattelutyötä tekisi, vaan ajatus vaan syntyy tyhjään päähäni.
Varmaan olette
miettineet
311518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
sitä sen kummemmin vielä miettinyt.
Jos oletetaan että "omat" ajatukset tulisivat vaikka joltakin muulta olennolta, mikä se sitten olisikin, niin se selittäisi aika paljon. Mutta toisaalta se loisi vielä enemmän uusia kysymyksiä.
Odotan mielenkiinnolla miten tämä kosminen ajattelija on muiden mielissä asiaa miettinyt. Kertokaa.
jokin saneli minulle seuraavat sanat. lue teksti olikohan jotenkin
anteeksi olisikohan jotenkin
ajatukset syntyvät aivoissa, mutta tietoisuus on ruumiista erillinen. ajatuksia on mahdollista tarkastella "etäältä", eli antaa ajatusten soljua, ilman että niihin uppoutuu. mutta, ajatukset siis ovat aivojen itsensä tuotoksia. sähkökemiallisia reaktioita. eli ei paljon mitään.
minuuskokemusta tuskin voi olla eliöllä, joka ei tunne olevansa erillinen olio. Esim. vauvojen on sanottu olevan yhtä äitinsä kanssa ensin, mutta myöhemmin erillisyyden kokemuksen mukana minuus muotoutuu. Tunteeko esim. hyönteinen olevansa erillinen vai yhtä ympäröivän luonnon kanssa? En tiedä, mutta luultavasti kuta paremmin aistit ja keskushermosto ovat kehittyneet sitä todennäköisempää on erillisyyden kokeminen.
Kuka ne sinun ajatukset ajattelee? jos ajattelet, että sinä ajattelet ne, niin herää kysymys missä on sinä ja kuka aikaansaa sen synnyttämät ajatukset ja edelleen kuka heittää ensimmäisen kiven. Ihmisellä on alitajunta (autonominen hermosoluverkosto) joka työskentelee kokoajan meidän tietämättä - on luultavasti vain harhakuvaa että kontroloimme tekojamme ja ajatuksiamme niin tiukasti kun yleisesti luullaan.
Lisäksi esitetään että ihmisillä ei ole vaistotoimintoja siinämäärin kuin eläimillä, mutta mikä voisi subjektiivisempaa tutkimusta kuin tutkia ja ajatella, ovatko omat ajatukset vaistomaisia vai ei. Lisäksi mielenkiintoisessa meemiteoriassa esitetään, että meemit ovat ottaneet aivot haltuunsa kehittäen niistä isommat, jotta voisivat tehokkaammin niissä kopioitua, evoluution mekanismein valikoitua ja levitää kopioita ympäröiviin ihmisiin jne. Niin mitä ovat meemit: aineettomia kopioitujia - vaikka maamme laulun sanat.
Myönnetään olen vähänn huonosti ilmaissut itseäni. Tarkoitan hallitsemmeko itse omaa ajatteluamme? Mikä ohjaa ajatuksia ja ajatuksen kulkua?
Vaistoista puheen ollen. Menenkö aivan hakoteille jos väitän... Ihmisen vaistot ohjaavat alitajuntaa. Alitajunta osallistuu tajunnan toimintaan. Ihmisen tahdonalainen säätely toiminnassa siis on melkoisen pieni. Vaistoja ohjaa perimä. Loppujen lopuksi me siis olemmekin koneita, jotka työskentelevät geenien saattelemana. Toki meillä on se pieni rajattu alue pääkopassamme johon voimme itse tietoisesti vaikuttaa.
Vaikka tietoisuus ja tahto palautettaisiinkin erilaisten käsitteiden - tajunta, alitajunta, vietit ja vaistot, perimä, jne - kautta materiaan, jää jäljelle, että maailmankaikkeus on prosessi.
Tätä prosessia voidaan kuvata(!) luonnonlaeilla, eli siis kartoittaa miten(!) kaikkeus toimii. Ja vaikka tietomme luonnonlaeista on rajallista, voidaan väittää että se on kehittyvää.
Mutta nämä lait eivät lopultakaan ole selityksiä(!) sille miksi(!) maailmankaikkeus on prosessi. Kaikkeuden käyttövoimat ja tarkoitus tulkevat aina jäämään järkemme ja edellytystemme tavoittamattomiin. Olemme prosessissa mukana, mutta emme koskaan voi olla sen herroja ja hallitsijoita.
niin, emmehän ole hallitsijoita edes radioaktiivisen hajoamisen prosessissa...vai olemmeko?
melko pesimistinen visio sinulla.
melko hyvä kuvaus sinulla, mielestäni. sen rajatun alueen laajuudesta voisi tietenkin kinastella vaikka kuinka - selvää on, että alue ei ole 0% eikä 100%.
tähän väliin heitän oman ajatukseni: ihmisten ei pitäisi tuntea olevansa erillisiä olentoja. kaikki maailmankaikkeudessa koostuu samasta aineesta. ja tosiaan, ihminen toimii pitkälti vaistojensa varassa eli on ennemminkin kuin vanhempansa, joilta ne peri, jotka perivät ne omilta vanhemmiltaan, ja ketju jatkuu aina siihen asti kun elämä maapallolla syntyi. olemme vain kimppu soluja, ja solu on vain kimppu kaikenmaailman atomeja...
Niin mikä on vaisto? Mikä vaiston aiheuttaa? Pohdintani on, että jos aivoja vertaa ruumiiseemme (enkä tarkoita, että nämä olisivat täysin erillään toisistaan). Ruumiissahan on tahdonalaisia osia, kuten lihakset. Voimme keskittyä jännittämään yhtä lihasta, tai tehdä kokonaisia liikesarjoja. Kuitenkaan emme voi liikuttaa lihaksia, kuin ainoastaan tukirakenteen ja lihasvoiman rajoissa esim. emme voi jännittää etureisilihasta niin, että nilkka menisi yli polvilumpion. Vertaan tätä asiaa ajatteluun siten, että voimme keskittyä ajattelemaan jotakin asiaa, mutta emme varsinaisesti voi ohjata ajatuksiamme sen enempää. Joku toinen ihminen syventymällä matemaattiseen tehtävään ratkaisee sen nopeasti ja joku toinen samalla sivistyksellä varustettu ei ymmärrä tehtävästä paljon mitään, joten synnynnäinen aivojen rakenne ratkaisee. Myöskään emme saa itseämme ymmärtämään enempää kuin mitä voimme ymmärtää rakenteemme rajoissa.
Ehkä "eläimellinen" itsekyytemme, joka on normaalia hengissä selviämisviettiä. Saa aikaan tunteen, kuin olisimme itse itsemme herroja.
Niin kysymys. Mikä ohjaa ainetta? Onko teoriota?
tämä onkin hienoimpia havaintoja. ajattepa alkuräjähdyksen energiasta syntynyttä vetyatomia (aine=energia, energia=aine) joka sittemmin on tähdissä fuusioitunut esim. hiileksi ja sittemmin siirtynyt huikeiden vaiheiden kautta vaikkapa sinun ihon soluun ja kun kuolet siirtyy tuo hiiliatomi esim. ilmakehään ja joku hengittää sen ja siirtyy vaika siilin elimistöön josta taas...taas...
ihminen on todella osa luonnon kiertokulkua jatkuvassa vuorovaikutuksessa sen kanssa. ihmisessä olevat atomitkin vaihtuvat moneen kertaan elämän aikana.
henkeä en ole havainnut missään, vain ainetta jatkuvassa kiertokulussa.
En nyt sanoisi ettemmekö voisi kaikkeutta hallita. Esimerkiksi päivänä jolloin maailmankaikkeus alkaa kutistua ja lahota, voi olla mahdollista että olemme valmiita tekemään harppaukseen toiseen maailmankaikkeuteen, kehittyneellä teknologialla. Tällainen olisi jo melkoista todellisuuden manipulointia. Toki nytkin on professoreita, jotka yrittävät rakentaa esimerkiksi aikakonetta.
Luonnontiede kehittyy eksponentiaalisesti. Ja kyllä luonnotiede vastaa myös kysymykseen ´miksi´. Jos esimerkiksi haluat tietää vastauksen kysymykseen "miksi vesi jäätyy talvella", saat varmasti siihen vastauksen. Miten ihmeessä olisi mahdotonta etteikö vastausta kysymykseen "miksi kaikkeus syntyi" olisi vastausta? Minusta tällaiseen kysymykseen voidaan aivan hyvin löytää vastaus. Tälläkin hetkellä on melkoisen hienoja teorioita maailmankaikkeuden toiminnasta, kuten supersäiteoria, jonka mukaan ei olekaan vain yhtä maailmankaikkeutta vaan maailmankaikkeudet sykähtelevät tiuhaan tahtiin ja niitä on rinnakkain huikea määrä.
Mutta toisaalta elämä saattaa välillä tuntua hyvinkin tarkoituksettomalta, näin ihmisen näkökulmasta. Olette oikeassa, että vaikka kuinka hyvin luonnon toiminta tunnetaankin on ihmisen tarkoitus pelkkä kysymysmerkki. Jos minä alan kertomaan jollekin mitä hänen kuuluu elämässään tehdä, ja mikä hänen elämänsä tarkoitus on, syyllistyn puhtaaseen moralisointiin.
Kannattaa muistaa se, että elämästä ei milloinkaan puutu tarkoitusta. On vain kyse siitä pystyykö sen tarkoituksen hahmottamaan.
>> Miten ihmeessä olisi mahdotonta etteikö vastausta kysymykseen "miksi kaikkeus syntyi" olisi vastausta? Minusta tällaiseen kysymykseen voidaan aivan hyvin löytää vastaus.
että tämä filosofien ympäripyöreä pohdinta ja epämääräinen käsitteidenkäyttö ja argumentointi ovat vastareaktio luonnontieteiden voittokululle. Monenkirjavia fenomenologeja ärsyttänee se kuinka hienosti luonnontiede pystyy kuvailemaan nykyään aiemmin filosofian alaan kuuluvia ilmöalueita.
rahavirrat ohjautuvat luonnontieteeseen -se on tosiasia. ehkä tämä harmittaa filosofian alalla toimivaa asuntovelallista ja saa hänet turvautumaan kamalaan aseeseen: hän ryhtyy käyttämään harmaan alueen käsitteistöä ja esittämään, että juuri mihinkään ei tulla löytämään vastausta (paitsi tietysti ohjaamalla rahavirrat olemassaolon tarkoituksen selvittävään filosifteoreettiseen pohdintaan vailla kosketusta olevaiseen maailmaan ja empirismiin).
>> filosofien ympäripyöreä pohdinta ja epämääräinen käsitteidenkäyttö ja argumentointi ovat vastareaktio luonnontieteiden voittokululle.
Onko henki sitten jotain muuta kuin aineen aiheuttamaa/synnyttämää tietoisuutta? Tuleeko henki jostain ulkopuolelta ymmärryksen, vai onko henki aineessa itsessään?
sähkökemialliset prosessit aivoissa, jotka luovat niin kutsutun hengen, perustuvat aineellisten kappaleiden liikkeisiin.
hermostossa tieto siirtyy sähköisesti: mitä on tuo sähkö? se on varauksellisten atomien (ainetta) ketjureaktio, niinkuin solubiologian oppikirjasta voi lukea. se on molekyylien erittämistä yli hermosolujen synapsiraon. mitä ovat nuo molekyylit? ne ovat ainetta - koostuneet atomeista. mikä koko hommaa pyörittää? energia ja ärsykkeet joka tulevat ulkopuolelta - ihminen ei ole suljettu systeemi.
ihmisen selittäminen aineellisin käsittein atomitasolla tuntuu olevan joillekin punainen vaate. aineellinen selitäminen toimii - toimiiko aineeton? hengen käsite luotiin aikana jolloin ei ollut em. tietoja aineen olemuksesta - tarvittiin henki selittämään tätä aukkoa, enää sitä ei tarvita. henki-käsite vain on sitkeässä kuten kaikki establisoituneet ihmisten keksimät systeemit.
Henki hengissä hengittää pyhähenki pahahenki henki noin yleisesti on elämää elävää tarkoittava sana. Tosin nykyisten teorioden valossa voidaan selittää asioita toisenlaisin ja perusteellisemmilla ilmauksilla. Ainakin pyhäpahahenki on aikaa sitten jäänyt pois lääkärien kielenkäytössä. Ehkäpä sanat tietoisuus tajunta ja tuntemus ovat nykypäivän mysteereitä??
Suomi24 -keskusteluissa on loistava hakutoiminto, joka hakusanalla "tieteellinen realismi" antoi tulokseksi mm. seuraavan tiedepalstalla aiemmin olleen ketjun:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=681&posting=22000000003243727
Näissä on hyviä näkökulmia edustamaasi ajatustapaan, jota teoreettisemmissa ilmenemissään kutsutaan tieteelliseksi realismiksi.
Sikäli kuin huomaan, hyvä aivot, käsitteistösi on laajahko - henkinen (heh-heh) sokeutesi ei siis johtune älyn puutteesta. Mistä sitten on kysymys?
Tieteellinen materialismisi on jopa erinomaisen uskonnollista. Mistä lähtien aineellinen selitys ihmismielen kuvaajana on ollut aukottoman toimiva? Teologista paasausta.
Miksi luonnontieteilijöillä on niin pirusti enemmän taipumusta teologiaan kuin itse teologeilla!
Fysiikalla on vaikeuksia kuvata täydellisesti jo muutaman hiukkasen yksinkertaisia systeemejä; en ole kuullut, että niinkin monimutkainen rakenne kuin ihmismieli olisi kyetty selittämään. Ja olisin kyllä kuullut jos niin olisi tehty - siis muuallakin kuin Petterin pseudotiedesivuilla, joilla seuraavassa hetkessä tehdään ajasta energiaa ja rakennetaan Babylonia kuuhun.
Totta kai nykytiede selittää yksittäisen hiukkasen, atomin, yksittäisen solunkin jopa mutta heti jos lähdetään kuvaamaan näitten rakenteiden yltiömonimutkaisia suhteita (varsinkin niin rajattoman komplektisessa kudoksessa kuin ihmisaivot), tulee laskusta aivan infernaalisen vaikea. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
Toistaiseksi ihmismieli ei kuulu samaan käsiteperheeseen atomien ja sähköpurkausten ja luonnontieteen teorioiden kanssa - ne eivät kerta kaikkiaan selitä kokonaisuutta. Itse asiassa "aineettomat" mielen teoriat vastaavat usein todellisuutta paremmin! (Vaikka onkin punainen vaate väittää science-teologille minkään muun kuin luonnontieteen olevan käyttökelpoista).
Freud esimerkiksi ei puhunut mitään atomeista eikä psykoanalyysin teoriaan sisälly epätarkkuusperiaatetta. Silti se selittää useat mielen toiminnasta tehdyt havainnot paremmin kuin ankaran luonnontieteelliset vastineensa.
Jos joku analysoi sähköpurkauksen aivoissa, ei hän vielä ole ymmärtänyt ajatuksesta mitään. Jos luet vaikeatajuista romaania, et välttämättä (tai luultavasti) tajua sisällöstä mitään, vaikka sanat ymmärtäisitkin. Mieli on lähempää sukua taiteelle kuin kvanttiheilahtelulle - objektiivinen tarkastelu, tuo tieteen peruspilari, on usein vain haitaksi: musiikista tulee ääntä, kuvataiteesta maalia, sielusta solu. Sisältö jää ymmärtämättä. Tiedeuskovaisten piirissä jopa huomaamatta.
En väitä, etteikö luonnontiede joskus kykene selittämään tietoisuutta tai ymmärtämään Bachia ja Joycea ja Picassoa mutta toistaiseksi se ei todellakaan ole sitä tehnyt. EI LÄHELLEKÄÄN! Ei sinne päinkään! Vai väitätkö edelleen niin? Käsittääkseni tieto aineen olemuksesta ei ole tuonut rahtuakaan ymmärtämystä tälle saralle.
Hengen käsite on täten edelleen välttämätön - tiede ei, kuten ei mikään muukaan, kykene tarjoamaan parempaa.
Meillä näyttää olevan tarve yrittää selittää vedenpitävästi maailmankaikkeus. Mitä viisaampana ihminen itseään pitää sitä varmemmin hän louttaa omaan tietoonsa. Varmasti jokainen aikansa tiedemies on jossainmäärin ollut menninkäis uskovainen ja näin uskon olevan vielläkin (ellen itse usko tässä asiassa menninkäisiin). Uskon myös ihmisen kokemusmaailman olevan liian suppea, jotta ihminen pystyisi millään älyllä maailmaa täysin ymmärtämään. Siis kysymys mikä ohjaa tunnetta? Epäilen siihen vaikuttavan monenkin asian, mutta ajatusten ohjaamisesta sanon jälleen, että tietoisesti ihminen ohjaa ajatuksiaan hyvin vähän.
maailmankaikkeuden selittämisessä näyttävät eri leirit törmäävän. filosofis-humanistisesti orientoitunut porukka käyttää eri käsiteperheitä kuin luonnontieteellis-matemaattisesti orientoitunut. täsät seuraa konflikti, johon auttaisi suuresti, jos eri leirien porukat tutustuisivat toisensa kirjallisuuteen ja ajatteluun. ikävä kyllä monilla aikaa ei ole ja jos vaikka onkin, niin saattaa turhan usein törmätä vastapuolen besservissereihin, jotka torbedoivat esityksesi, jos se hiemankin liippaa vastapuolen kotireviiiriä. tämä torbedointi on erityisen helppoa niille, jotka yksisilmäisesti uhraavat elämäänsä omalle kapealle sektorille, josta kasvaa tuon yksittäisen ajattelijan linnake - suojamuuri, jonka takaa on turvallista ojentaa puolimaallikkoja ja estää miellyttävän väittelyn syntymistä. heille ohjeeksi B.Russell: nauti enemmän älykkäästä erimielisyydestä kuin passiivisesta samanmielisyydestä. tieteiden sektorisoituminen varmasti tulee kasvattamaan suojamuurien korkeutta - ikävä kyllä. kunnia yleisneroille, vieläkö on Aristotelejä, DaVincejä?
ihmisellä tulisi olla rohkeutta esittää mielipitetä vajavaisinkin tiedoin, sillä tuskin kukaan voi vaatia alustajan hallitsevan jonkin tieteenalan perusteellisesti. ongelma on se, että aina on näitä torbedoijia ja innostuksen lamaannuttajia, jotka tehokkaasti purevat erityisesti heikon itsetunnon omaaviin alustajiin. valitettavasti.
Niin olenkin käsittänyt filosofian olevan itsenäistä ajattelua. Tieteenä filosofia tuntuu nykyään olevan eri ajatustapojen linjaamista nimien antoa ja käsitteiden vertailua. Eikö kuitenki kaikki tiede ole kokoajan ympärillämme? Meidän pitää vain asiat oikein ymmärtää. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tutkittava maailma on kokonaisuus
ihmetelkäämme sitä
siinä se selkiintyy
Tämä on erinomaista filosofiaa. Varsinkin kun haluammetietää totuuden, mutta viellä mietityttää mikä aiheuttaa ne epäeroottiset ajatukset?