Lidlin klementiinit

Varmaan monikin on pannut merkille, että Lidlin klementiinipusseissa on useimmiten mukana yksi huono klementiini. Muut klementiinit ovat olleet ihan kelpoja ja hyvänmakuisiakin, mutta harmittaa kauppaketjun tahallisuus ujuttaa syötäväksi kelpaamattomia tuotteita. Tällä tavalla hävikki on saatu minimoitua, tosin asiakkaiden kustannuksella - eikä se ole mielestäni ihan oikea tapa toimia.

Lidli voisi nostaa tasoaan ja olla käyttämättä tämantapaisia arveluttavia menetelmiä. Ja ehkä me asiakkatkin voisimme tehdä asialle jotain. Onko kellään mitään hyvää ideaa?
5250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Samaa olen huomannut myös muiden kauppojen verkkopussitetuissa klementiineissä, kannattaa ostaa irtotavaraa jos on. Siitä voi kyllä huomauttaa henkilökunnalle, mutta nehän pussitetaan siellä lähtömaassa ja siten saadaan pilaantuneistakin hyvä kilohinta, ehkä Lidl voi siihen vaikuttaa.
Sitä se tämä globalisaatio tarkoittaa, saamme tänne lähtömaasta tähteet, eli ne joita he eivät itse syö.

Äänestä

Pakastessa ne on priimaa mutta 2-3viikon rahtauksen aikana plus viikko pari varastolla tuo sen että osa hedelmistä pilaantuu.

Äänestä
  • Minusta ne pilaantuu heti pakastettaessa...

    Äänestä

Aika jännä juttu, että yleensä vain yksi verkkopussitetuista hedelmistä on pilaantunut. Siksi suosinkin irrallisina.

Äänestä

En usko että lidl pakkaa mitään. Nehän tulevat espanjasta sun muualta. Väite on järjetön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perskutarallaa kirjoitti:

Varmaan monikin on pannut merkille, että Lidlin klementiinipusseissa on useimmiten mukana yksi huono klementiini. Muut klementiinit ovat olleet ihan kelpoja ja hyvänmakuisiakin, mutta harmittaa kauppaketjun tahallisuus ujuttaa syötäväksi kelpaamattomia tuotteita. Tällä tavalla hävikki on saatu minimoitua, tosin asiakkaiden kustannuksella - eikä se ole mielestäni ihan oikea tapa toimia.

Lidli voisi nostaa tasoaan ja olla käyttämättä tämantapaisia arveluttavia menetelmiä. Ja ehkä me asiakkatkin voisimme tehdä asialle jotain. Onko kellään mitään hyvää ideaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu