Atmi sanomat: Onko ns. kurpilla on sittenkin toivoa?

Tällä palstalla julkaistava Ätmi sanomat on raportoinut uudesta löydöstä. Tällä sivustolla käydyn keskustelun perusteella eli siis ätmien tietotoimisto on havainnut, että tutkimusten mukaan 80-90% miehistä haluaisi 20-25 vuotiaan naisen mieluisimmaksi rakastelu- ja seurustelukumppanikseen. Varsinainen uutinenhan tulee siitä, että silloin jopa joka viides mies ei halua tällaista, vaan kelpuuttaa ns. kurpan eli ehkä jopa yli 30-vuotiaankin naisen itselleen. Tämä tieto on herättänyt ätmien keskuudessa suurta kauhua ja paniikkia, ja aktiovoinut palstalaisissa lisääntyvää tällaisten miesten poikkeuksellisuuden esille tuomista. Lisäksi palstalaiset ovat lisänneet "puhutaan nyt vain yleisistä totuuksista" sananparen runsasta käyttöä. Kurppien pelko on kuitenkin lisääntynyt ätmien keskuudessa huolestuttavasti.

Ätmien maailmanneuvosto on yrittänyt rauhoitella ätmien itkukohtauksia ns. palstatotuuksien vieläkin hanakammalla toistelulla sekä toistelemalla mantraa tutkittu asia tarkoittaa sitä että kaikki ovat samanlaisia ja ne toista mielipidettä edustavat puhuvat vain omasta puolestaan. Kaikkien ätmien olisi nyt hyvä, sanoo Ätmien maailmaneuvoston puheenjohtaja Dick Jerkoff, vain hengitellä rauhassa, pysyä sisätiloissa, katsella pornoa, ajatella naisia alistavia turvalauseitaan ja masturboida entistäkin voimaakkaammin. Kyllä se siitä helpottaa kun saa taas oman sisäisen maailmansa umpioitua, lohduttelee Jerkoff toiveikkaana.
358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No yli 70-vuotias mies voi kelpuuttaa myös yli kolmekymppisen naisen kuten Al Pacino esimerkiksi on tehnyt.

Äänestä

Hirveeetä kun palsta täyttyy kurppien valituksesta, että ne ei saa miestä. Kaikki muut keskustelut hautautuu niiden alle.

Äänestä

30-100 vuotias naishenkilö asa aika helposti miehen, no seksiin ainaki en sit tiiä parisuhteesee vaikka kyl noi naapurin juoru akoil ketkä on jotai 40vuotiaita on kaikilla joku miess.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuus kaurapuurosta kirjoitti:

Tällä palstalla julkaistava Ätmi sanomat on raportoinut uudesta löydöstä. Tällä sivustolla käydyn keskustelun perusteella eli siis ätmien tietotoimisto on havainnut, että tutkimusten mukaan 80-90% miehistä haluaisi 20-25 vuotiaan naisen mieluisimmaksi rakastelu- ja seurustelukumppanikseen. Varsinainen uutinenhan tulee siitä, että silloin jopa joka viides mies ei halua tällaista, vaan kelpuuttaa ns. kurpan eli ehkä jopa yli 30-vuotiaankin naisen itselleen. Tämä tieto on herättänyt ätmien keskuudessa suurta kauhua ja paniikkia, ja aktiovoinut palstalaisissa lisääntyvää tällaisten miesten poikkeuksellisuuden esille tuomista. Lisäksi palstalaiset ovat lisänneet "puhutaan nyt vain yleisistä totuuksista" sananparen runsasta käyttöä. Kurppien pelko on kuitenkin lisääntynyt ätmien keskuudessa huolestuttavasti.

Ätmien maailmanneuvosto on yrittänyt rauhoitella ätmien itkukohtauksia ns. palstatotuuksien vieläkin hanakammalla toistelulla sekä toistelemalla mantraa tutkittu asia tarkoittaa sitä että kaikki ovat samanlaisia ja ne toista mielipidettä edustavat puhuvat vain omasta puolestaan. Kaikkien ätmien olisi nyt hyvä, sanoo Ätmien maailmaneuvoston puheenjohtaja Dick Jerkoff, vain hengitellä rauhassa, pysyä sisätiloissa, katsella pornoa, ajatella naisia alistavia turvalauseitaan ja masturboida entistäkin voimaakkaammin. Kyllä se siitä helpottaa kun saa taas oman sisäisen maailmansa umpioitua, lohduttelee Jerkoff toiveikkaana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu