Tiesitkö, mikä näitä urheiluseuroja ja tuhansia muita yhdistyksiä pyörittää?
VAPAAEHTOISTYÖ
Minä huseeraan parissa yhdistyksessä, Uimaseurassa ja suunnistusseurassa, niin harrasteena kuin kilpaurheiluna pyörittävissä yhdistyksissä. Alkaa vain olla puhti pois. Nyt jätän tämän vuoden jälkeen paikallisen uintiseuran, ei yksinkertaisesti jaksa. Vaikka olen kouluttautunut valmentajaksi. Kun omat lapset lopettivat uinnin keväällä 2014, jäin seuraan. Mutta ei jaksa. 5 päivänä viikossa, myös aina sunnuntaisin, pitäisi olla hallilla treenejä vetämässä tai kokoustamassa hallituksen kanssa, tai muiden valmentajien kanssa tai suunnittelemassa tapahtumia, tai sitten ollaan kisamatkalla.
Ei yksinkertaisesti jaksa enää. Nyt ärsyttävät tutut, jotka taivastelevat ehtimistäni ja sanovat, että "eihän sitä tarvi kuin vähän jarruttaa ja vauhdista potkaista lapset pois autosta parkkipaikalla. Kyllä ne siellä pärjäävät".
Voi kunpa olisi enemmän ihmisiä tässä mukana, mutta ei, vanhemmat eivät tule edes halliin asti. En tiedä miltä tuon lapsen vanhemmat näyttävät, mitä he tekevät työkseen tai harrastavatko he jotain lajia. Oletteko koskaan ajatelleet, että jopa 200 lapsen viikkotreenit pyörivät 3-4 ihmisen voimin. Kuinka kiitollisia olisimmekaan, jos joku tulisi edes avuksi tähän, Mutta ei, haukutaan, nuristaan maksuista, kaikki on valmentajien syytä, huonot treeniajat, pitkät kisa-viikonloput, lapsen menestyminen jne jne.
Ääh, mä olen väsynyt. Onneksi yksi Master tuli avuksi ryhmäni treeneihin ja aikoo valmentajaksi. Toivotan tervetulleeksi ja näkemiin, minä katoan.
Eli kaikella ylläolevalla haluan sanoa, että tulkaa vanhemmat mukaan lapsenne harrastukseen. Jos se hiihto tai sähly tai uinti tai suunnistus ei suju, ei se mitään, taustahommia on tuhottomasti. Kuka päivittää kotisivut, kukaa varaa kuljetukset ja hotellit kisamatkoille, kuka hoitaa kirjanpidon, kuka kerjää mainoksia, kuka organisoi kisat, kuka tiedottaa jäseniä jne. jne. TAUSTAHOMMIA on tuhottomasti. Tulkaa auttamaan!
Avunhuuto!!!!
Väsähtänyt aktiivi
0
79
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36502
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427