Wanha extreme-laji

Mannerkorpi

Karpalo olisi saanut pärjätä paremmin järjestämässäni makuelämyskilpailussa, sillä sen kerääminen on extreme-urheilua. Marraskuisella suolla suon pinta saattaa olla valkean kuuran peitossa lähelle puolta päivää ja neljän aikaan iltapäivällä on jo niin pimeää, että ei näe mitään. Vaikka on kahdet villasukat kumisaappaissa, siitä huolimatta varpaat tuntuvat paleltuvan jäisen veden seassa, sormista nyt puhumattakaan. Aukealla suolla myös tuulee hyvin.

KARPALOT JA PUOLUKAT
Kirjoittanut: Mannerkorpi, 16.10.2002 klo 21.02

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin parahultaisessa ilmastossamme sadonkorjuun aika on päättymässä ja karpalot erotetaan puolukoista. Torilla puolukoiden sisäänottohinta on 15e sanko ja karpaloiden 20e sanko. Puolukoita kerää päivässä kolme sankoa ja sangossa karpaloita kuluu aikaa VIIKKO.

Niksi on siinä, että raakaa karpaloa ei erota ulkonäön perusteella puolukasta ja vain tosimies ei sotke puolukoita karpalosankoon. Nyt kuitenkin jyvät erotellaan akanoista kun ei enää ole raakoja karpaloita ja puolukat muuttuvat puuroksi niitä kerättäessä.

M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]

1

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja sitten

      vielä saa pelätä että joutuu siellä karpalosuolla jonkun puolisokean hirviporukan saaliiksi. Etenkin jos on laittanut jalkaan beiget housut ja takki on tummanruskea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1073
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      515
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      36
      509
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      467
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe