Elän parisuhteessa, jossa olen onneton. Niin on myös naiseni. Olemme seurustelleet neljä pitkää vuotta, josta 2 viimestä on ollut pelkkää alamäkeä. Parisuhteemme on väkivältainen niin fyysisesti kuin henkisestikkin.
Naiseni käyttää minuun paljon henkistä väkivaltaa, minä puolestani käytän nyrkkejä. Hyvin usein riitelemme, silloin suutun ja rikon tavaroita, huonekaluja tai revin vaatteita. Olen tuhonnut omaisuutta satojen eurojen edestä. Eikä sillä omaisuudella niinkään väliä, sitä voi aina hankkia uutta, mutta se mitä olen tehnyt naiselleni. Olen lyönyt häntä monesti, en kasvoihin sillä olen tiedostanut sen näkyvän, minä tönin, huudan ja kuristan. Hän pelkää minua ja minä häntä. En koskaan voi tietää milloin hänelle riittä kohteluni ja milloin hän päättää hankkiutua minusta eroon lopullisesti. Ymmärrän tietysti miksi hän pelkää minua, itsekkin pelkäisin.
En todellakaan tiädä miksi olen väkivaltainen, tiädän ettei lapsuuteni ollut helppo tai etten saanut tarvittavaa kasvatusta, ohjeistusta enkä mielestäni tärkeintä, oikeaa isämallia.
Vaikkakin pienenä näin mitä isäni teki äitille, ja aina ajattelin ettei minusta todellakaan samanlaista tule, niin nyt se pahentaa vain asioita, sillä ajattelen olevani jatkuvasti enemmän ja enemmän isäni kaltainen.
Olemme molemmat , naiseni ja minä, käyneet terapiassa väkivaltaisuuden takia, en tuntenut siitä olevan itselleni apua. Onneksi olen onnistunut rauhoittamaan itseäni ja joks viikkoinen väkivaltaisuus tapahtuu vain muutaman kuukauden välein.
En ole millään tapaa onnellinen tekojeni kanssa ja haluaisin vain pystya lopettamaan ne ja antaa naiselleni paremman elämän ilman minua. Itse en häntä pysty jättämään , koska olen heikko. Enkä tiödä miksei hän voi minua jättäö vaikka usein niin uhoaa. Oikeastaan saatan tiätää, olen narsisti ja on paljon jo sen myöntäminen. Olen manipuloinut hänet olemaan kanssani vaikka kuinka paskaa olisi, olen saanut hänet uskomaan minuun. Olen aina ollut hyvä saamaan ihmiset puolelleni. Olen siis melkoinen spykopaatti.
Silti haluaisin hänen lähtevän ja olevan onnellisempi, ei toisen ihmisen surun näkeminen tee onnelliseksi. Haluaisin meidän eroavan , olen halunnut jo pitkään, silti olemme edelleen yhdessä.
Hyvin usein halusisin tappaa itseni ja päästä vain pois täältä, johonkin parempaan. Olen vain liian heikko, en uskalla satuttas itseäni. En uskalla tehdä yhtäkään viiltoa kehooni, koska pelkään kipua. Naiseni viilteli, minä yritin siinä onnistumatts. Tunnen epäonnistineeni jopa viimeisessä ja helpoimmassa asiassa jonka ihminen voi tehdä, itsensä tappamisessa.
Ulospåin ei kukaan voisi uskoa miten minulla tai meillä menee, ei kukaan, niin hyvin sen peittelen.
Minulla ei myöskään ole enään ystäviä , sillä valitsin mieluummin tyttöysyävän kuin ystävät, en osannut antas molemmille aikaa , eikä naiseni antanutkaan.
Toivon tästä olevan jollekkin toisellekkin ongelmissa olevalle jotain apua, sillä emme me täällä ole yksin. En myöskään mikään kirjailia ole, joten virheitä voi olla ja onkin.
No kevät aurinko alkaa pian paistamaan, ehkä tämä kesä tuo tullessaan onnen ja rauhan.
Naiseni käyttää minuun paljon henkistä väkivaltaa, minä puolestani käytän nyrkkejä. Hyvin usein riitelemme, silloin suutun ja rikon tavaroita, huonekaluja tai revin vaatteita. Olen tuhonnut omaisuutta satojen eurojen edestä. Eikä sillä omaisuudella niinkään väliä, sitä voi aina hankkia uutta, mutta se mitä olen tehnyt naiselleni. Olen lyönyt häntä monesti, en kasvoihin sillä olen tiedostanut sen näkyvän, minä tönin, huudan ja kuristan. Hän pelkää minua ja minä häntä. En koskaan voi tietää milloin hänelle riittä kohteluni ja milloin hän päättää hankkiutua minusta eroon lopullisesti. Ymmärrän tietysti miksi hän pelkää minua, itsekkin pelkäisin.
En todellakaan tiädä miksi olen väkivaltainen, tiädän ettei lapsuuteni ollut helppo tai etten saanut tarvittavaa kasvatusta, ohjeistusta enkä mielestäni tärkeintä, oikeaa isämallia.
Vaikkakin pienenä näin mitä isäni teki äitille, ja aina ajattelin ettei minusta todellakaan samanlaista tule, niin nyt se pahentaa vain asioita, sillä ajattelen olevani jatkuvasti enemmän ja enemmän isäni kaltainen.
Olemme molemmat , naiseni ja minä, käyneet terapiassa väkivaltaisuuden takia, en tuntenut siitä olevan itselleni apua. Onneksi olen onnistunut rauhoittamaan itseäni ja joks viikkoinen väkivaltaisuus tapahtuu vain muutaman kuukauden välein.
En ole millään tapaa onnellinen tekojeni kanssa ja haluaisin vain pystya lopettamaan ne ja antaa naiselleni paremman elämän ilman minua. Itse en häntä pysty jättämään , koska olen heikko. Enkä tiödä miksei hän voi minua jättäö vaikka usein niin uhoaa. Oikeastaan saatan tiätää, olen narsisti ja on paljon jo sen myöntäminen. Olen manipuloinut hänet olemaan kanssani vaikka kuinka paskaa olisi, olen saanut hänet uskomaan minuun. Olen aina ollut hyvä saamaan ihmiset puolelleni. Olen siis melkoinen spykopaatti.
Silti haluaisin hänen lähtevän ja olevan onnellisempi, ei toisen ihmisen surun näkeminen tee onnelliseksi. Haluaisin meidän eroavan , olen halunnut jo pitkään, silti olemme edelleen yhdessä.
Hyvin usein halusisin tappaa itseni ja päästä vain pois täältä, johonkin parempaan. Olen vain liian heikko, en uskalla satuttas itseäni. En uskalla tehdä yhtäkään viiltoa kehooni, koska pelkään kipua. Naiseni viilteli, minä yritin siinä onnistumatts. Tunnen epäonnistineeni jopa viimeisessä ja helpoimmassa asiassa jonka ihminen voi tehdä, itsensä tappamisessa.
Ulospåin ei kukaan voisi uskoa miten minulla tai meillä menee, ei kukaan, niin hyvin sen peittelen.
Minulla ei myöskään ole enään ystäviä , sillä valitsin mieluummin tyttöysyävän kuin ystävät, en osannut antas molemmille aikaa , eikä naiseni antanutkaan.
Toivon tästä olevan jollekkin toisellekkin ongelmissa olevalle jotain apua, sillä emme me täällä ole yksin. En myöskään mikään kirjailia ole, joten virheitä voi olla ja onkin.
No kevät aurinko alkaa pian paistamaan, ehkä tämä kesä tuo tullessaan onnen ja rauhan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jahas, vakka on kantensa valinnut. Jos nainen viiltelee itseään, hän myös haluaa elää ihmisen kanssa, joka satuttaa häntä. Palvelette toinen toisianne tuossa väkivaltaisessa suhteessanne.
Elämän laki on sellainen, että se mistä yrittää päästä eroon (ihminen tai tavat) pysyy sinnikkäästi mukana elämässä, koska se mihin keskittyy, pysyy.
Jos alkaisit keskittymään omaan henkiseen kasvuusi menemällä yksin terapiaan ja menisit purkamaan tuota aggressiivisuuttasi kamppailulajin piiriin, missä saa myös henkistä vahvuutta, voisi tilanne suhteessa muuttua.
Jos naisesi ei kehitä itseään, hän ei ehkä pysty enää olemaan kanssasi, kun et enää satuta häntä. Sairasta, mutta on naisia, jotka eivät halua olla ns. kilttien miesten kanssa, koska heillä on sairas tarve tulla satutetuksi.
Toisaalta voit onnitella itseäsi parinvalinnassasi, koska sehän on herättänyt sinut henkisen kasvun tielle. Sitten vain hyvää matkaa teille.. henkisen kasvun tielle :)