Levin hissijuttu yksi KRP:n isoimpia juttuja?

Jännää kun katsoo KRP:n tiedotteet, niin niitä ei montaa ole. Mutta yksi koskee Levin hissijuttua. Onko niin, että se on yksi KRP:n merkittävimmistä tutkinnoista?

19.01.2015 Oulun Tuiran henkirikostutkinta jatkunut viikonloppuna
16.01.2015 Oulun Tuiran henkirikostutkinta edennyt
15.01.2015 Oulun Tuiran henkirikosten tutkinta jatkuu tiiviinä
15.01.2015 Oulun henkirikoksista epäilty menehtynyt
18.12.2014 Laaja varkausrikoskokonaisuus syyteharkintaan
11.12.2014 Huumausaineiden levitysorganisaatio paljastettu
03.12.2014 Suomen ja Hollannin poliisien yhteisoperaatiossa suuret huumausainetakavarikot
26.11.2014 Levin hissijutun tutkinta laajenee Kittilän kunnanjohtajan erottamisasiaan
24.11.2014 EMGOLDEX-yhtiötä epäillään rahankeräysrikoksesta
27.03.2014 Nimitys Keskusrikospoliisissa
25.03.2014 Rahanpesuepäilyistä tehtyjen ilmoitusten määrä kasvoi
4181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mut kyllä kepulaiset vaientavat oikeuslaitoksen ja poliisit kun pääsevät valtaaan. Jutun tukinta venyy vuodella ja siinä tehdään nippu nolla-päätöksiä. Kunnan herra-tapeilla on sellaiset suhteet mm tulevan pääministerin kabinettiin, että se jyrää kaiken sivistyksen ja oikeusvaltion periaatteet. Vahvemman ja röyhkeämmän oikeus sekä hyväveli-kerhon periaatteet päästävät heidät "yleisen edun nimissä" ilman jälkiseuraamuksia jatkamaan kähmintäänsä.

Äänestä
  • Osaa ne muutkin, ei kepu ole ainut. Punaniskat tapaavat jäädä kolttosistaan kiinni. Nämä kuntapoliitikot ovat alansa huippuja, tämmöistä ei ole missään nähty. Italia tulee mieleen, ne on hyviä jelppaamaan kaveria.

    Äänestä

Ei KRP:llä ole pieniä juttuja! Ehkä nämä kunnan älyt ja valot tajua että KRP tutkii vain ja ainoastaan merkittäviä juttuja. Kommentoivat aina vaan että ketään ei ole kuulusteltu joten ei tässä ole mitään hätää. Jatketaan vaan samaan malliin.

Sitten kun KRP saa tutkinnan valmiiksi niin tuskin tulee mitään raskaita syytteitä ja homma hoituu sakoilla. Asiahan on sikäli kummallinen että kunnilla on vahva itsemäärämisoikeus ja kuntalakia vastaan voi toimia niin kauan kuin kunta sitä sietää. Nyt kun lakia rikkova elin on sama jonka tehtävä on valvoa että lakia noudatetaan niin soppa on valmis. Prättälähän, joka on ollut valmistelemassa voimassaolevaa lakia, sanoi että kukaan ei koskaan kuvitellut tälläistä tilannetta. Pelkällä maltilla olisi tästäkin hänen mukaan selvitty. Kurula kovasti peräänkuuluttaa malttia mutta toimii justiinsa päinvastoin; kenkää vaan ennenkuin tutkinta on valmis.

KRP:hän otti asian tutkintaa koska asia on valtakunnallisesti merkityksellinen. Yksi valtakunnallinen aspekti on se että kuntalain rikkomisesta ei seuraa käytännössä mitään.

Äänestä

Hyvä kirjoitus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lainkuuliainen kirjoitti:

Jännää kun katsoo KRP:n tiedotteet, niin niitä ei montaa ole. Mutta yksi koskee Levin hissijuttua. Onko niin, että se on yksi KRP:n merkittävimmistä tutkinnoista?

19.01.2015 Oulun Tuiran henkirikostutkinta jatkunut viikonloppuna
16.01.2015 Oulun Tuiran henkirikostutkinta edennyt
15.01.2015 Oulun Tuiran henkirikosten tutkinta jatkuu tiiviinä
15.01.2015 Oulun henkirikoksista epäilty menehtynyt
18.12.2014 Laaja varkausrikoskokonaisuus syyteharkintaan
11.12.2014 Huumausaineiden levitysorganisaatio paljastettu
03.12.2014 Suomen ja Hollannin poliisien yhteisoperaatiossa suuret huumausainetakavarikot
26.11.2014 Levin hissijutun tutkinta laajenee Kittilän kunnanjohtajan erottamisasiaan
24.11.2014 EMGOLDEX-yhtiötä epäillään rahankeräysrikoksesta
27.03.2014 Nimitys Keskusrikospoliisissa
25.03.2014 Rahanpesuepäilyistä tehtyjen ilmoitusten määrä kasvoi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu