http://yle.fi/uutiset/raty_perustuslain_tulkinta_voi_muuttaa_soten_hallintoa/7757083
"– Tiedän, että erityisesti lähipalveluiden puolesta pelätään kovasti. Mikäli voisi olla varmuutta siitä, että valinnanvapautta ensi kaudella laajennetaan toteuttamalla raha seuraa potilasta -malli, niin uskon, että monessa kunnassa huokaistaisiin helpotuksesta. Silloinhan palveluita tulee sinne, missä ihmisiä on. Usein näissä vireissä kunnissa ihmisiä ja potilaita kuitenkin riittää."
Mm. Tervola suunnittelee terveyspalvelujensa ulkoistamista ja toivoo, että sotelaki kaatuisi.
http://yle.fi/uutiset/tervolassa_toivotaan_sotelain_kaatumista/7749037
"Ulkoistus pitää tehdä ennen sote-lain voimaantuloa tai kunta voi joutua maksamaan sekä sopimuskumppanille että sotealueelle."
Jotenkin tuntuu, että pohjoisen kunnissa sotelaki nähdään nyt kovasti isona mörkönä joka pienentäisi liikaa kuntien omaa päätäntävaltaa. Miksi palvelujen ulkoistaminen nähdään parempana asiana kuin sotelain mukaiset toimet palvelujen järjestämisestä?
Muuttaako perustuslain tulkinta Soten sisältöä?
17
54
Vastaukset
- Kerro Arska
Kerroppa mikä siinä ulkoistuksessa on niin kauhea mörkö, että sillä pitää ihan avauksessasikin tulla pelottelemaan?
Ulkoistuksistahan on monella paikkakunnalla saatu suorastaan loistavia tuloksia. Palvelutaso on noussut samalla kun kustannukset ovat laskeneet. Sotelaki ei sosialidemokraattisine holhouspykälineen tule kuunaan ainakaan laskemaan kustannuksia, ja palvelutasokin tulee putoamaan juuri noilla pienemmillä paikkakunnilla.Kerrohan missä kunnassa on näin tapahtunut "Palvelutaso on noussut samalla kun kustannukset ovat laskeneet." Ihan kiitos mielellään linkki jossa olisi numeraalista tietoa. Ei riitä, että nimimerkki "Kerro Arska" näin vakuuttaa.
Nimenomaan kustannusten hallinnassa pysymisen vuoksi sotelaki olisi tärkeä. Myös niille pohjois-suomen kunnille jotka nyt eivät ole vakuuttuneet asiasta.
En usko, että ulkoistaminen on ratkaisu.- Kerro Arska
aito-arska kirjoitti:
Kerrohan missä kunnassa on näin tapahtunut "Palvelutaso on noussut samalla kun kustannukset ovat laskeneet." Ihan kiitos mielellään linkki jossa olisi numeraalista tietoa. Ei riitä, että nimimerkki "Kerro Arska" näin vakuuttaa.
Nimenomaan kustannusten hallinnassa pysymisen vuoksi sotelaki olisi tärkeä. Myös niille pohjois-suomen kunnille jotka nyt eivät ole vakuuttuneet asiasta.
En usko, että ulkoistaminen on ratkaisu.Itärajan useat kunnat ovat olleet julkisuudessa onnistuneen ulkoistuksen esimerkkinä, puhutaan Eksote alueesta. On niitä paljon muitakin, mutta noista voit aloittaa, Uutisia löytyy ihan googlaamalla. Ainakin noiden esimerkkien varassa ulkoistaminen on erittäin toimiva ratkaisu.
Kerro sinä nyt vihdoin itse, mikä siinä ulkoistuksessa on se mörkö jolla sinunkin pitää ihan tuollaisena avauksena tulla pelottelemaan. Äläkä taas venkoile asian vierestä Kerro Arska kirjoitti:
Itärajan useat kunnat ovat olleet julkisuudessa onnistuneen ulkoistuksen esimerkkinä, puhutaan Eksote alueesta. On niitä paljon muitakin, mutta noista voit aloittaa, Uutisia löytyy ihan googlaamalla. Ainakin noiden esimerkkien varassa ulkoistaminen on erittäin toimiva ratkaisu.
Kerro sinä nyt vihdoin itse, mikä siinä ulkoistuksessa on se mörkö jolla sinunkin pitää ihan tuollaisena avauksena tulla pelottelemaan. Äläkä taas venkoile asian vierestäEksote-alue on alue jonka sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri joka on 9 kunnan ja kaupungin muodostama kuntayhtymä jota johtaa poliittisin perustein valittu valtuusto ja hallitus. Tuolla on lyhennelmä ohjesäännöstä.
http://www.eksote.fi/fi/eksote/hallinto/perussopimusjahallintosaanto/sivut/default.aspx
Tässä ollaan siis normaalit kunnalle kuuluvat sote-toiminnot ulkoistettu kuntayhtymälle mikä on hyvä ja toimiva ratkaisu.
Tämäntyyppisiä ratkaisuja uusi sote-laki mahdollistaisi myös pohjois-suomen kunnille.
Mistä olet saanut päähäsi, että pidän ulkoistamista mörkönä?- Tohmäjärvikö?
aito-arska kirjoitti:
Eksote-alue on alue jonka sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri joka on 9 kunnan ja kaupungin muodostama kuntayhtymä jota johtaa poliittisin perustein valittu valtuusto ja hallitus. Tuolla on lyhennelmä ohjesäännöstä.
http://www.eksote.fi/fi/eksote/hallinto/perussopimusjahallintosaanto/sivut/default.aspx
Tässä ollaan siis normaalit kunnalle kuuluvat sote-toiminnot ulkoistettu kuntayhtymälle mikä on hyvä ja toimiva ratkaisu.
Tämäntyyppisiä ratkaisuja uusi sote-laki mahdollistaisi myös pohjois-suomen kunnille.
Mistä olet saanut päähäsi, että pidän ulkoistamista mörkönä?Entäs jos ajatellaan vain yksityistä yritystä, ei kuntayhtymää tai kuntainliittoa tms, jonka tarkoituksena, kuten minkä tahansa yksityisen yrityksen, voiton tuottaminen omistajilleen. Mikäli kunta/kaupunki haluaa ulkoistaa toimintansa yksityiselle yritykselle niin voidaanko taata, että kuntalainen saa palvelunsa yhtä laadukkaana kuin kunnan/kaupungin omana tuotantona olisi? Maksaako yksityisen tuottama palvelu enemmän kuntalaiselle?
- Kerro Arska
aito-arska kirjoitti:
Eksote-alue on alue jonka sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri joka on 9 kunnan ja kaupungin muodostama kuntayhtymä jota johtaa poliittisin perustein valittu valtuusto ja hallitus. Tuolla on lyhennelmä ohjesäännöstä.
http://www.eksote.fi/fi/eksote/hallinto/perussopimusjahallintosaanto/sivut/default.aspx
Tässä ollaan siis normaalit kunnalle kuuluvat sote-toiminnot ulkoistettu kuntayhtymälle mikä on hyvä ja toimiva ratkaisu.
Tämäntyyppisiä ratkaisuja uusi sote-laki mahdollistaisi myös pohjois-suomen kunnille.
Mistä olet saanut päähäsi, että pidän ulkoistamista mörkönä?Et nyt Arska hyvä tainnut ymmärtää alkuunkaan. Opetteleppa aivan aluksi tuottaja ja toteuttaja termien ero, sitten vaikka se mitä tarkoittaa ulkoistus.
Ulkoistetuilla ja ilman mitään sotelain holhousta ja byrokratiaa mukanaan tuovalla mallilla useissa alueen (siis tuon itä-Suomen) kunnissa on saavutettu selkeitä taloudellisia säästöjä sen lisäksi, että palvelutaso on noussut.
Juuri edellisessä viestissäsi sanot sanatarkasti: "En usko, että ulkoistaminen on ratkaisu " ja kun jo avauksessasi ulkoistusta kritisoit, niin mörköhän se sinulle on, ihan siis sinun kirjoituksistasi se käy ilmi. Vai väitätkö nyt, ettei se olekkaan huono asia? Kerro Arska kirjoitti:
Et nyt Arska hyvä tainnut ymmärtää alkuunkaan. Opetteleppa aivan aluksi tuottaja ja toteuttaja termien ero, sitten vaikka se mitä tarkoittaa ulkoistus.
Ulkoistetuilla ja ilman mitään sotelain holhousta ja byrokratiaa mukanaan tuovalla mallilla useissa alueen (siis tuon itä-Suomen) kunnissa on saavutettu selkeitä taloudellisia säästöjä sen lisäksi, että palvelutaso on noussut.
Juuri edellisessä viestissäsi sanot sanatarkasti: "En usko, että ulkoistaminen on ratkaisu " ja kun jo avauksessasi ulkoistusta kritisoit, niin mörköhän se sinulle on, ihan siis sinun kirjoituksistasi se käy ilmi. Vai väitätkö nyt, ettei se olekkaan huono asia?Itsehän toit esille Eksote-alueen ulkoistamisesta. Minä vastasin ja sanoin, että tuon kaltainen ulkoistaminen jossa kunnat toimivat kuntayhtymänä on hyvä asia. Pitäisköhän sinun itsesi hieman opetella termistöä?
En välttämättä pidä hyvänä, että kunnan lakisääteiset sosiaali- ja terveysalaan kuuluvat tehtävät ulkoistetaan ulkomaalaisomisteiselle yksityisyritykselle.Tohmäjärvikö? kirjoitti:
Entäs jos ajatellaan vain yksityistä yritystä, ei kuntayhtymää tai kuntainliittoa tms, jonka tarkoituksena, kuten minkä tahansa yksityisen yrityksen, voiton tuottaminen omistajilleen. Mikäli kunta/kaupunki haluaa ulkoistaa toimintansa yksityiselle yritykselle niin voidaanko taata, että kuntalainen saa palvelunsa yhtä laadukkaana kuin kunnan/kaupungin omana tuotantona olisi? Maksaako yksityisen tuottama palvelu enemmän kuntalaiselle?
Jaa, tuo askarruttaa itseni lisäksi muitakin. Attendo on ilmeisesti onnistunut kahden toimintavuotensa aikanaTohmajärvellä.
aito-arska kirjoitti:
Itsehän toit esille Eksote-alueen ulkoistamisesta. Minä vastasin ja sanoin, että tuon kaltainen ulkoistaminen jossa kunnat toimivat kuntayhtymänä on hyvä asia. Pitäisköhän sinun itsesi hieman opetella termistöä?
En välttämättä pidä hyvänä, että kunnan lakisääteiset sosiaali- ja terveysalaan kuuluvat tehtävät ulkoistetaan ulkomaalaisomisteiselle yksityisyritykselle.Ja esimerkiksi ulkoistamisesta ottamassasi Eksote-alueesta vielä, että kuinka tuo ihailemasi kuntayhtymä onnistuu tuossa kirjoittamassasi: "Ulkoistetuilla ja ilman mitään sotelain holhousta ja byrokratiaa mukanaan tuovalla mallilla useissa alueen (siis tuon itä-Suomen) kunnissa on saavutettu selkeitä taloudellisia säästöjä sen lisäksi, että palvelutaso on noussut." kun perussopimuksessa on nämä allaolevat holhousta ja byrokratiaa edustavat pykälät?
Kuntayhtymän tehtävänä on:
1.Järjestää kaikkien jäsenkuntien puolesta erikoissairaanhoitolaissa ( 1062/89) tarkoitettu erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/1977) tarkoitettu erityishuolto sekä järjestää Imatran kaupunkia lukuun ottamatta jäsenkuntien puolesta
2.kansanterveyslaissa (66/72) tarkoitettu kansanterveystyö
3.sosiaalihuoltolaissa (710/82) tarkoitettu sosiaalihuolto sekä sosiaalihuoltoasetuksessa tarkoitettu ehkäisevä työ lukuun ottamatta lasten päivähoitoa, ympäristöterveydenhuoltoa ja eläinlääkintähuoltoa, jotka jäävät jokaisen kunnan itsensä hoidettavaksi. Kuntayhtymä voi järjestää myös muita toimialaansa liittyviä tai sitä tukevia palveluita sekä olla osallisena yhteisöissä, jotka toteuttavat kuntayhtymän tarkoitusperiin liittyviä toimintoja.
Mikä ihme sinua siis pelottaa tuossa sote-laissa?- yksi esimerkki ulkoi
Kerro Arska kirjoitti:
Et nyt Arska hyvä tainnut ymmärtää alkuunkaan. Opetteleppa aivan aluksi tuottaja ja toteuttaja termien ero, sitten vaikka se mitä tarkoittaa ulkoistus.
Ulkoistetuilla ja ilman mitään sotelain holhousta ja byrokratiaa mukanaan tuovalla mallilla useissa alueen (siis tuon itä-Suomen) kunnissa on saavutettu selkeitä taloudellisia säästöjä sen lisäksi, että palvelutaso on noussut.
Juuri edellisessä viestissäsi sanot sanatarkasti: "En usko, että ulkoistaminen on ratkaisu " ja kun jo avauksessasi ulkoistusta kritisoit, niin mörköhän se sinulle on, ihan siis sinun kirjoituksistasi se käy ilmi. Vai väitätkö nyt, ettei se olekkaan huono asia?Vantaalla Peijaksen ensiapu ulkoistettiin muutama vuosi sitten. Potilasjono ei aluksi lyhentynyt myöhemmin kaupungin vaatiessa jono saatiinkin lyhenemään.
Jouduin muutaman kerran käymään siellä ja selitys jonotusaikojen lyhennykselle selvisi. Vastaanotosta ei päässyt lääkärin vastaanotolle, kehoitettiin vain menemään terveysasemalle. Lyheneehän ne sillä tavalla.
Ensimmäisellä kerralla kuumetta oli päälle 39 ja olin juuri tullut Kauko-Idästä ja viikonloppu edessä. Kehoitus oli ottaa särkylääkettä ja mennä maanantaina terkkariin. Siellä selvisi että olin saanut salmonellan.
Tälläistä hyvää tuo ulkoistus, kirjanpidossa se varmaan näyttää hyvältä, mutta Peijaksen säästöt ovat lisäkuluina muualla. - Kerro Arska
aito-arska kirjoitti:
Ja esimerkiksi ulkoistamisesta ottamassasi Eksote-alueesta vielä, että kuinka tuo ihailemasi kuntayhtymä onnistuu tuossa kirjoittamassasi: "Ulkoistetuilla ja ilman mitään sotelain holhousta ja byrokratiaa mukanaan tuovalla mallilla useissa alueen (siis tuon itä-Suomen) kunnissa on saavutettu selkeitä taloudellisia säästöjä sen lisäksi, että palvelutaso on noussut." kun perussopimuksessa on nämä allaolevat holhousta ja byrokratiaa edustavat pykälät?
Kuntayhtymän tehtävänä on:
1.Järjestää kaikkien jäsenkuntien puolesta erikoissairaanhoitolaissa ( 1062/89) tarkoitettu erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/1977) tarkoitettu erityishuolto sekä järjestää Imatran kaupunkia lukuun ottamatta jäsenkuntien puolesta
2.kansanterveyslaissa (66/72) tarkoitettu kansanterveystyö
3.sosiaalihuoltolaissa (710/82) tarkoitettu sosiaalihuolto sekä sosiaalihuoltoasetuksessa tarkoitettu ehkäisevä työ lukuun ottamatta lasten päivähoitoa, ympäristöterveydenhuoltoa ja eläinlääkintähuoltoa, jotka jäävät jokaisen kunnan itsensä hoidettavaksi. Kuntayhtymä voi järjestää myös muita toimialaansa liittyviä tai sitä tukevia palveluita sekä olla osallisena yhteisöissä, jotka toteuttavat kuntayhtymän tarkoitusperiin liittyviä toimintoja.
Mikä ihme sinua siis pelottaa tuossa sote-laissa?Minua pelottaa sote laissa se, että siihen on tulossa sosialidemokraattien vaatimuksesta liikaa kontrolli ja hallintobyrokratiaa ja se, että malli on liian kaavamainen ja kankea toimiakseen kaiken isoimmissa kaupungeissa tai kaiken pienimmissä kunnissa. Siis isolle osalle suomalaisia sote laki tarkoittaa tilanteen huononemista, sillä sotelain malli pakottaa kunnat toimimaan tuon jäykän, byrokraattisen ja keskusjohtoisen (toisinsanoen sosialidemokraattisen) mallin mukaan.
Isoissa kaupungeissa on yksityinen vaihtoehto, joten niiden käyttö luonnollisesti lisääntyy, etenkin kun vakuutusyhtiöt ovat nyt oivaltaneet alan bisneksen ja perustaneet tai perustamssa omia sairaaloitaan. Ainakin Pohjolalla on sairaalahanke vireillä. Ulkomaalaisomisteisiahan on jo. Sosiaalipalvelujen rahat siis valuvat jatkossa entistä enemmän juuri pelkäämiesi yksityisyritysten kassaan, ei kuntien vaan Kelan kautta.
Ikävä kyllä, sote laki vesittyi täydellisesti sen jälkeen kun päätös saatiin opposition tuella sorvattua, lain valmistelu hallituksessa on ollut luokatonta, niin Kokoomus (Risikko) kuin SDP (Huovinen) ovat tyrineet totaalisesti. - Näin oN
Kerro Arska kirjoitti:
Itärajan useat kunnat ovat olleet julkisuudessa onnistuneen ulkoistuksen esimerkkinä, puhutaan Eksote alueesta. On niitä paljon muitakin, mutta noista voit aloittaa, Uutisia löytyy ihan googlaamalla. Ainakin noiden esimerkkien varassa ulkoistaminen on erittäin toimiva ratkaisu.
Kerro sinä nyt vihdoin itse, mikä siinä ulkoistuksessa on se mörkö jolla sinunkin pitää ihan tuollaisena avauksena tulla pelottelemaan. Äläkä taas venkoile asian vierestäYksi asia joka noista ulkoistuspyuheista puuttuu.
Ulkoistus on kannattavaa, mutta kun ykstyisen palvelun tarjoaja toimii lähetteen kirjoittajana julkisen terveyden hoidon erikoissaisaanhoitoon. Ykstyinen toimii yleslääkäripalveluna, muta kun tarvitaan erikoissairaannhotoa ykstyisellä ei itsellään sitä ole, vaan potilaat lähetetään samaan kalliit erikoishoidon palvelut jukisen terveydenhuollon puolelle julkisella rahoituksella. Liäsksi yktyiseltä puolelta lähetteellöä tuylevat ohittavat julkisen puolen jonot. Ovat siis erikoisasemassa julkisen hoidon potilaiden kanssa.
Jos ykstyinen puoli velvoitettraisi hankkimaan kaikki hoidossa tarvittavat laitteet ja tilat omaan omistukseensa ei se yktyuinen enää olisikaan kannattva vaihtoehto.
Yksityinen toimii kermankuorinta terveydenhoitajana. - !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
aito-arska kirjoitti:
Jaa, tuo askarruttaa itseni lisäksi muitakin. Attendo on ilmeisesti onnistunut kahden toimintavuotensa aikanaTohmajärvellä.
Niin...kun lähettää erikoisahoitoa tarvitsevat asiakkaat julkisen hoitoon ja rahoitukseen.
Johann sillä tavalla voi kilpailla kun ei ota kustannutksia kontolleen. Attendon pitäisi panna maksamaan myös ne erikioisairaanhoidon kulut.
Olisko sitten enää kannattvaa se ulkoustus? - Amanuenssi-
Näin oN kirjoitti:
Yksi asia joka noista ulkoistuspyuheista puuttuu.
Ulkoistus on kannattavaa, mutta kun ykstyisen palvelun tarjoaja toimii lähetteen kirjoittajana julkisen terveyden hoidon erikoissaisaanhoitoon. Ykstyinen toimii yleslääkäripalveluna, muta kun tarvitaan erikoissairaannhotoa ykstyisellä ei itsellään sitä ole, vaan potilaat lähetetään samaan kalliit erikoishoidon palvelut jukisen terveydenhuollon puolelle julkisella rahoituksella. Liäsksi yktyiseltä puolelta lähetteellöä tuylevat ohittavat julkisen puolen jonot. Ovat siis erikoisasemassa julkisen hoidon potilaiden kanssa.
Jos ykstyinen puoli velvoitettraisi hankkimaan kaikki hoidossa tarvittavat laitteet ja tilat omaan omistukseensa ei se yktyuinen enää olisikaan kannattva vaihtoehto.
Yksityinen toimii kermankuorinta terveydenhoitajana.Tuo ei pidä paikkaansa: "Liäsksi yktyiseltä puolelta lähetteellöä tuylevat ohittavat julkisen puolen jonot."
Erikoishoidon palvelun antaja määrittelee jononsa kiireellisyyden tapauskohtaisesti, yleensä sairauden vaatiman kiireellisyyden vuoksi eikä sillä ole merkitystä lähettääkö potilaan yksityisen vastaanoton lääkäri tai julkinen TK-lääkäri. Kerro Arska kirjoitti:
Minua pelottaa sote laissa se, että siihen on tulossa sosialidemokraattien vaatimuksesta liikaa kontrolli ja hallintobyrokratiaa ja se, että malli on liian kaavamainen ja kankea toimiakseen kaiken isoimmissa kaupungeissa tai kaiken pienimmissä kunnissa. Siis isolle osalle suomalaisia sote laki tarkoittaa tilanteen huononemista, sillä sotelain malli pakottaa kunnat toimimaan tuon jäykän, byrokraattisen ja keskusjohtoisen (toisinsanoen sosialidemokraattisen) mallin mukaan.
Isoissa kaupungeissa on yksityinen vaihtoehto, joten niiden käyttö luonnollisesti lisääntyy, etenkin kun vakuutusyhtiöt ovat nyt oivaltaneet alan bisneksen ja perustaneet tai perustamssa omia sairaaloitaan. Ainakin Pohjolalla on sairaalahanke vireillä. Ulkomaalaisomisteisiahan on jo. Sosiaalipalvelujen rahat siis valuvat jatkossa entistä enemmän juuri pelkäämiesi yksityisyritysten kassaan, ei kuntien vaan Kelan kautta.
Ikävä kyllä, sote laki vesittyi täydellisesti sen jälkeen kun päätös saatiin opposition tuella sorvattua, lain valmistelu hallituksessa on ollut luokatonta, niin Kokoomus (Risikko) kuin SDP (Huovinen) ovat tyrineet totaalisesti.Tuolta löydät sote-lain perusraamit. http://www.stm.fi/vireilla/kehittamisohjelmat_ja_hankkeet/palvelurakenneuudistus
Mikä kohta tuolla sinun mielestäsi on tuo "sosialidemokraattien vaatimuksesta liikaa kontrolli ja hallintobyrokratiaa "
Jokainen julkinen toimiala toimii periaatteessa samoilla periaatteilla. On toiminta jota johtaa hallinto ja erillinen valvontaelin. Näinhän on myös tuossa ihailemassasi Eksote-alueen toiminnassa.
Onhan tuo pohjoisen sote-alue kieltämättä suuri. Huolensa sikäli ymmärtää.
Jos uudistus menee uusiksi perustuslakivaliokunnan tulkinnan takia, päädyttäneen nykyisiä sairaanhoitopiirejä vastaaviin sote-alueisiin. Niiden demokratiavajeeseen perustuslakivaliokunnalla ei liene sanottavaa, koska ei ole ollut 1960-luvultakaan asti.
Näkisin, että uudistuksen peruslähtökohta toimii sairaanhoitopiirien pohjaltakin, kunhan keksitään toimiva malli keskussairaaloiden yhteistyölle yliopistollisten sairaaloiden kanssa. Nämä valmisteltavana olevat sote-alueethan perustuvat nimenomaan yliopistollisten sairaaloiden toimialueisiin.- Uskokaa vain
Kotikunta/maakunta maliin se lopulta päätyyy.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982