Pieni,persoonallinen ja hyvä hinta laatu suhde.Maistuvat lasagnet ja pizat.Perjantaisin sika hyvät liha ja kana padat,kyllä nälkä lähtee ,eikä ole kallista.
Mare Chiaro
Vakkari
91078
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja missähän tällainen ihmepaikka mahtaa olla? Italiassako?
Taas joku, joka kuvittelee että ilman osoitetietoja osataan perille.
Hämeenkadulla, numeroa en muista, ei kuitenkaan kaukana Hakiksesta.
Jeps Helsingissä ,Hämeentien ja Viidennenlinjan kulmassa kutakuinkin.
Paska paikka. Tai no, ruoka voi olla hyvää, näin olen kuullut, mutta palvelu... Mikä palvelu? Itse en ole vielä kertaakaan päässyt ko. puljuun syömään, enkä aio enää edes yrittää. Aina kun pääsee sisälle kokki sanoo joko että ei ole tarvikkeita haluamaani pizzaan, liian täyttä, tai liian myöhä. Kaverit ovat päässeet 50% mahiksilla sisään, eli joka toinen kerta kokki käännyttää ovella ja joka toinen kerta he ovat saaneet ruokaa. En siis suosittele kenellekään ko. paikkaa, siellä palvellaan ilmeisesti vain ja ainoastaan kanta-asiakkaita, eikä uusia kanta-asiakkaita enää oteta.
kummallinen paikka, vaikka pizzat ovatkin hyviä. ei huvita mennä enää.
http://www.vapaa-aikavirasto.com/ravintolat/view.php?rid=3035
Käykää tuolla kertomassa mitä mieltä paikasta olette. Siellä voi myös lukea muiden jättämiä arvosteluja.
Mare Chiaro on ihan oikeasti hyvä, persoonallinen ja edullinen pizzapaikka. Suomesta saa yleensä niin kehnoja pizzoja että pakko mainita kun löytää hyvän. Toinen vastaavantasoinen on Zio Pepe Malminkadulla. Aito italialainen, italialaiset tarjoilijat ja kokki. Mare Chiaron kokki on vaalea suomalainen, mutta tekee hyviä pizzoja.
Joskus Mare Chiaro todella on ikävästi kiinni. Tuoli oven edessä! Varsinkin klo 16 kieppeillä. Kyse ei ymmärtääkseni ole siitä, että ravintolanpitäjä boikotoisi asiakaskuntaansa, vaan hän ei ole ehtinyt vastata kysyntään. Kannattaa tulla uudestaan - se on sen arvoista.
Sijainti on Hämeentiellä suunnilleen vanhaa Elantoa vastapäätä. Kävelymatka Hakiksen torilta.
tuo mesta, jos raaka-aineetkin loppuu kesken päivän..Eihän se mikään uus paikka ole?1
Mikä muuten erottaa hyvän pizzan huonosta? Tai mikä tekee Mare Chiarosta ns. poikkeuksen :)?
kyllä paljon parempiakin paikkoja löytyy, musta tuntuu että tossa vaan on jotain sellaista glamouria kun kokki heittää asiakkaita ulos. sitten voi paukutella henkseleitään jos itse saa sieltä ruokaa.
en kyllä suosittele jos ei halua pahaa mieltä, niin tyly on kokki kun oon pari kertaa käyny yrittämässä. jätän paikan mielellään niille vakkareille ja syön omat pizzani jossain laadukkaammassa paikassa.