oletteko palanneet yhteen

Palattiin yhteen mutta niin palasivat pölyn laskettua petturi ja kakkonenkin.

En ole palannut yhteen. Jos mies on psykopaatti tai narsistinen palaaminen olisi aika vaarallista.

Palasimme yhteen muutaman kuukauden päästä, kun oli vaikea olla erillään.
Parin vuoden päästä mies tunnusti taas että on salasuhde. Halusi kuitenkin yrittää vielä. Keskusteltiin useita pitkiä vakavia keskusteluja. Huudettiin, itkettiin ja riideltiin. Mies sanoi katuvansa, ja oppineensa nyt. Mietiskeli paljon tekojaan. Eikä kuulemma enää ikinä pettäisi. Aloin luottaa ja uskoa häntä. Paitsi että sitten taas nyt parin vuoden päästä kärysi. Salasuhde oli ollut tauolla ehkä korkeintaan kaksi kuukautta. Selvisi miksi hän halusi vuokrata erillisen "työsuhdeasunnon" ja mitä ne reissut jätkien kanssa todella oli. Tuoksukynttilät unohtui mökille ja konserttilippu kahdelle taskuun.
Nyt on mietinnässä jatketaanko vielä, voiko häneen luottaa. Kuulemma tällä kertaa olisi tosissaan muuttumassa. Haluaisin taas uskoa, niin vakuuttava hän osaa olla. Mutta erohan se järkevin ratkaisu on. Ei mielenterveyskään kestäisi enää petollisuutta.

Yhteenpalaajille, pariterapia on hyvä. Molempien, kannattaa lukea kirja Revitty sydän
(Maria Buchert, Kari Kiianmaa) -psykologian hylly kirjastossa, ks:
http://www.suhdesoppa.fi/uskottomuus/voiko-uskottomuudesta-toipua/

meillä mies kärysi syksyllä suhteesta, yritettiin vielä parannella ja korjata avioliitoa..vajaa.kk takaperin jäi taas kiinni toisen kanssa. Meilläpä tämä on jatkunut jo parinkymmenen vuoden ajan ( ei jatkuvasti vaan paljon myös ihania aikoja ja kokemuksia takana) ja nyt vasta näyttää siltä että mikään ei tule enää muuttumaan mutta tässäpä sitä vielä ollaan...en todellakaan enää tiedä miksi' missä on mun itsearvostus,ei taida olla*

Minä petin. Olimme eroamassa mutta molemmat huomasimme ettemme halua erota! Halusimme olla yhdessä hän halusi antaa anteeksi ja minä saada. Minä en halua koskaan enää satuttaa häntä kuten silloin tein. Huomaatko ,tarvitaan molemmilta halu ja päätös! Siitä on nyt 5 vuotta ja tämä päätös ja halu yhteiseen elämään on pitänyt. Kaiken ei tarvitse olla ohi jos molemmat HALUAVAT yrittää.

On palattu yhteen pettämisen jälkeen tai pikemminkin oltu yhdessä useiden kakkosten ja kolmosten oltua hommassa mukana. Yritetään pysyä kasassa lasten takia. Miehellä on ollut lukuisia seksisuhteita työkavereiden ja nettituttujen kanssa. Jopa kotona oli nussittu parivuoteessa, jäljet oli nähtävillä. Nyt ovat alkaneet myös toiset miehet olla mukana. Kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen mies paljastuu biseksuaaliksi. Mies lähtee mitään sanomatta, tulee takaisin iltamyöhällä. Ei selittele. En minäkään jaksa enää riidellä. Päivä kerrallaan menen. Lenkkeilen ja koitan pitää itsestäni huolta.

Petin, valehtelin.. Itselleni, vaimolleni ja hänelle, jonka kanssa petin - petturi tosin hänkin. Uskoin jopa itsekin kun tilanne oli päällä, että olin oikeutettu pettämiseen, vaimoni näin sellaisessa valossa kuin itselleni siihen sopi. Itsessäni ei toki syytä ollut silloin. Nyt kaiken jälkeen olen onnellinen siitä, että vaimoni ei minua hylännyt, vaikka paskamaisesti tein. Opin, itsestäni, vaimostani, avioliitostani, jopa tuosta sivusuhteesta. Sen tiedän, etten koskaan enää tule pettämään. Anteeksi kaikille.

Olemme olleet yhdessä koko ajan pettämisen jälkeen. Minulla oli 9 kuukautta tosi vaikeaa olla muistelematta asiaa, ja välillä tuntui että en pysty enää yhteiseloon. Mutta sitten koin hengellisen uudistumisen (olen tunnustava kristitty) ja pääsin yhdessä hetkessä koko jutusta täysin yli. Sen jälkeen asia on tullut mieleen ehkä kerran 1-2 viikossa, mutta muistoon ei liity enää kipua ja tuskaa vaan se on pelkkä muisto. Välit pettäneen puolison kanssa on välillä läheisemmät, mutta enimmäkseen asiallisen etäiset. Minua ei haittaa se enää, jollain tavalla tuon kaiken kautta sitä pääsi ihan täydellisen vapaaksi avioliiton ja -puolison kautta elämisestä. Olen antanut hänelle täyden vapauden ja sanonut että hän voi vaikka olla toisen kanssa jos haluaa. Ja hän tuntee minut niin hyvin, että hän tietää minun tarkoittavan sitä. Hänen ei ole tarvinnut siksi vakuutella ja vannoa pysyvänsä yhdessä ja ettei hän tee sitä uudestaan. Minusta tällainen avoimuus on parasta avioliitolle, koska silloin tietää että toinen oikeasti haluaa olla yhdessä jos elää niin. Salasuhteen viehätyshän on nimenomaan siinä, että se on salainen.

Jos on ollut parisuhteessa 13 vuotta, ei pysty antamaan anteex.

En ede ajatellut, että jatkaisin elämää uskottoman mieheni kanssa. Tavarat laatikkoon ja äijä ulos. Vuosi on kulunut tapahtuneesta ja olen todella tyytyväinen elämääni.

Yhteen paluu pettämisen ja etenkin eron jälkeen on lähes mahdotonta saada toimimaan. Pelkän pettämisen jälkeen on todella vaikeaa jatkaa yhdessä. Pelkästään eron jälkeen on tosi vaikea aloittaa alusta samassa osoitteessa.

Emme ole ...pettäjä on aina tulevassakin pettäjä..kuspää ei muuksi muutu...

On naisia jotka pitävät miehensä vain siksi, että tarvitsevat jonkun elättämään kun ei työ kiinnosta. Ei tarvitse harrastaa seksiä, eikä tehdä paljon muutakaan. Kaikki ei aina ole siltä miltä näyttää.

Pohdin näin ystävänpäivän kunniaksi menneitä ja tämänhetkisiä ihmissuhteitani. Muutamia vuosia taaksepäin olisin varmaan väittänyt eläväni ihan hyvässä ja normaalissa parisuhteessa. Ajattelin että kaikillehan sitä sattuu. Mutta silloin en tiennyt peremmasta, en tiennyt että on olemassa aivan toisenlaisia, oikeasti ajattelevaisia ja epäitsekkäitä miehiä. No nykyään tiedän.

Edellinen mieheni oli (ja on vieläkin) nyt jälkikäteen ajateltuna täysi itsekäs pentu. Kuitenkin hän oli taitava puhumaan ja manipuloimaan, ja sai minut uskomaan valheisiinsa, vuosi toisensa jälkeen. Pitiväthän kaikki muutkin häntä ihanana tyyppinä. Hullua kyllä, tunsin melkein syyllisyyttä siitä että ajattelin jättäväni hänet epäluottamuksen vuoksi. Mitä ihmiset sanoisi kun jätän niin hienon ja kivan ihmisen. Myöhemmin selvisi että siinäkin olin väärässä, että luulin tietäväni yksin millainen valehtelija hän todella oli. Kyllä muutkin tiesivät, eivät vain halunneet satuttaa. Jälkikäteen olenkin saanut yllättävän paljon tukea ja tsemppiä yhteisiltä tutuilta. He ovat tulleet kertomaan että he kyllä näkivät mieheni teeskentelyn läpi, jotkut olivat jopa todistaneet mieheni makeilevia iskuyrityksiä ja lepertelyjä muita naisia kohtaan.
Aluksihan hänen uskottomuudessaan oli kyse vain yhdestä salasuhteesta. Annoin sen anteeksi koska oletin rehellisen tunnustamisen olevan salasuhteen loppumisen merkki. No eihän se niin tietenkään ollut, vaan mies oli ihan pokkana jatkanut suhdetta samaan aikaan kun meillä oli kamala kriisi. Oksettavaa teeskentelyä oli sekin, muka katuvaisuus ja muuttumislupaukset. Minä olin kuulemma ainoa millä oli väliä. Silti piti kiemurrella ja juosta jossain naisia viihdyttämässä ja valloittamassa.
Vaistosin sisimmässäni että suhde ei vielä ehkä ollut ohi, mutta en halunnut kuunnella vaistojani. Ajattelin sen olevan vainoharhaisuutta ja kuuluvan petetyksi tulemisen jälkeisiin tunteisiin. Huolimatta siitä että mies tuijotti nololla tavalla innokkaasti hymyillen kaikkien vähänkään nätimpien naisten perään, ryhtiään korjaillen, en olisi uskonut minkälainen vyyhti hänen petollisuudestaan lopulta muodostuisi.
Alkoi selvitä että kaikenmaailman pikku viihdykenaisia oli siellä sun täällä, ollut ja mennyt vuosien ajan. Näiden tiedonmurusten saamisessa avusti eräs miehen entinen ystävätär, joka paljasti langenneensa itsekin joskus mieheni valheisiin. Kun tivasin näistä, rauhalliseen sävyyn, mies väitti niiden olevan mennyttä, vanhoja juttuja. Ei hän kuulemma enää niin käyttäytynyt, hän oli kuulemma kypsynyt ja tiesi mikä on tärkeintä, minä siis. Sattuipa kerran kuitenkin niin että olin hänen vieressään kun hän oli fb:ssä, ja sinne tupsahti juuri uusi viesti. Hän pyrki heti sulkemaan sivun, muutenkin hän aina jotenkin ovelasti vältti fb:n ja vastaavien käytön minun nähteni. Kyselin leikilläni härnäten keneltä viesti oli, ja mies suuttui. Alkoi perus vainoharhaisuussyyttelyt, ja että olin liian takertuvainen kun en antanut yhtään rauhaa jne. Aikamoinen äläkkä pienestä siis. Käytin myöhemmin salapoliisin taitojani ja näin että viestit olivat kaikkea muuta kuin viattomia. Oikeastaan melko huvittavaa soopaa ja lepertelyä mieheni puolelta, jotain tämän tapaista: ihmeellinen olemuksesi sai sydämeni tykyttämään...
Se oli melko shokeeraavaa ja silmiä avaavaa. En muista tunteneeni muuta kuin inhoa ja sääliä häntä kohtaan sen jälkeen. Olin todella pettynyt ja vihainen, olin kuitenkin oikeasti yrittänyt luottaa, ja yrittänyt rakentaa suhdetta uudestaan.

Nykyään mietin, että hän tarvitsisi ehkä jonkinlaista hoitoa. Jotain täytyy olla pahasti vialla, kun käyttäytyy noin. Tuntuu myös surulliselta tajuta, että hänelle ei luultavasti ole koskaan valjennut mitä rakastaminen ja rakkauden vastaanottaminen oikeasti tarkoittaa.

Onneksi kuitenkin itse tiedän nykyään millaista on todellinen rakkaus, se on aivan toisenlaista.