Täällä kyseltiin sisustamisen vastakohtaa. Kysyjä ei ole kertonut oikeaa vastausta, mutta arvioita on kyllä esitetty.
Mutta: mikä on 'ulkoilmaihmisen' vastakohta? Eiköhän se ole 'muikku', tyypillinen sisävesieläin.
Mutta: mikä on 'ulkoilmaihmisen' vastakohta? Eiköhän se ole 'muikku', tyypillinen sisävesieläin.
Vastaukset 26
Vanhimmat
.. Ulkoustus
ihminen - eläin, häh? Ihminen on eläin!
Se on tietenkin sisävesikasvi.
Olisin asettanut ihmisen vastakohdaksi kasvin, mutta en tiedä yhtään sisävesikasvia, siis sellaista joka ei kasvaisi merivedessä. Lumme? No joo, ihminen ja kasvi ovat molemmat eliöitä, eikä eliö ole eliön vastakohta, joten aivotyötä voisi jatkaa.
...vai kontroverbaalisuuksistako tässä pitäisi?
Joskus tuntuu siltä, ettei kaikille sanoille löydy oiken luontevia vastakohtia. Vai tietääkö joku, millainen on esim.
- lyhytpiimäinen
- kaksitoikkoinen (monitoikkoinen)
- kaksivakainen (monivakainen)
- tiheäsanainen
- aivan alivoimainen (alivertainen)
- paljojärkinen (runsasjärkinen)
- huonohultainen
- piripohjainen (en puhu amfetamiinista)
Oletko ollut koskaan ihan avotunnelissa?
Oletko ollut koskaan neuvottelussa, jossa on päästy lopulta monimielisyyteen? (Useissa neuvotteluissa olen kuullut kaksimielisyyksiä ja monimielisyyksiäkin on joku ehytviisas saattanut laukoa). Oletko koskaan ryhtynyt kenenkään kanssa mihinkään puuhaan kaksissa tuumin (tai edes kaksituumaisina - 5,08 cm...)?
Aika koomisia (IMHO) yhdistelmiä saa myös vahvistussanojen nurinkurisella käytöllä tyyliin
- pitkänläntä (paljonläntä)
- lyhyenhuiskea
- langanpaksu (hiuksenpaksu)
- salamanhidas
- rikkityhmä
- seinäviisas
- ypökimpassa
- aniusein
- ikikamala (tjaa - ikivanha/ikinuori?)
- ratki-ikävä (ratkiriemuton)
- vitimusta
- sysivalkoinen (sysivalkeilla istuessa saattaa ehkä sotkeakin itsensä sellaiseksi!)
Pitänee lopettaa, ennen kuin tämä menee turhan lyhytveteiseksi. Se ei olisi aika kivaa!
Tuossa on jo nähty vaivaa! Mutta eikö pitkäpiimäisen vastakohta olisi paremminkin lyhytleipäinen, tai edes lyhytmaitoinen? Vitivalkoiselle löytyy ainakin sysi- tai pikimusta. Ylivoimainen - alivoimaton. Ja koululaishuumoria: Anna Eriksson - Ota Nokia.
Yksissä tuumin - kaksissa sentein. Tuuman vastakohtako sentti? On se ainakin eri asia kuin tuuma!
Jos kahdesta osasta muodostuvan attribuutin molemmat osat kiepsauttaa käänteisiksi, niin tulos ei välttämättä ole alkuperäisen vastakohta.
Pitkäpiimäisen vastakohta on mielestäni lyhytpiimäinen, mutta olen ymmärtävinäni päinvastakkaisiakin mielipiteitä.
Onko leipä tai maito piimän vastakohta? Mielenkiintoista, perin mielenkiintoista!
Anna Eriksson ei ole mielestäni Ota Nokian vastakohta, koska Sony Ericssonin ruotsalaisosapuoli kirjoittaa nimensä Lars Magnus Ericssonin (1846-1926) mukaisesti c:llä mutta laulajatyttö k:lla. Suullisella tasolla juttu tietenkin toimii ihan hyvin :o)
Ruotsin Eri??oneille on vaikea kirjoittaa korrektisti näkemättä heidän nimeään jossain (oikein) kirjoitettuna, koska kirjoitustapoja löytyy itse kunkin mielihalujen mukaan. Ruotsalaisista puhelinluetteloista löytyy versioita Eriksson, Erikson, Ericsson, Ericson, Erixon; jopa Ericxon taitaa villeimmillään löytyä. Sama ongelmahan hiipii toki Suomeenkin (vai pitäisikö sanoa puhtaasti suomenkielisten keskuuteen): enää ei voi olla varma, kirjoittaako Marco vai Marko, Niko vai Nico, Pia vai Piia, Miia vai Mia jne.
mikä on ihmisen vastakohta. Kaikille varmaan sopii ulko/sisä-vastakkaisuus, mutta tuo ilman ja veden vastakohtaisuus ei ole kovinkaan selvä. Ilman vastakohta voisi myös olla maa ja veden vastakohta vaikka tuli, vai olisiko siinä mitään järkeä?
Jos sentin vastakohta on tuuma, niin ihmisen vastakohta on 2,5 ihmistä. :)
Yhden vastakohtako kaksi? Entä kolmen, neljä?
Jos ilman vastakohta on maa, niin maailman vastakohta on ilmamaa.
Tästä tuli mieleeni avaruustutkimusta koskevat uutiset, joissa kerrottiin naapuriplaneetalla vaeltelevan mönkijärobotin ottavan näytteitä "marsperästä". Niin, ei kai se "maaperää" voi olla. Eikä Kuussa voi ajaa maastoautolla kuutamossa, mutta pääseepähän kruisailemaan kuustoautolla maatamossa.
Minä vanhana radistina olen joskus pähkäillyt, että jos minut lähetettäisiin astro-, kosmo- tai taikonautiksi nauttimaan kuusta avautuvista näkymistä ja minun pitäisi perustaa sinne radioasema kertoakseni kokemuksista Maan matosille, niin miten minun pitäisi suhtautua velvoittavaan ohjeeseen "Maadoita lähettimesi ennen kuin se maadoittaa sinut!"
Maajohdon pituudeksi tulisi 380.000 km ± jotakin. Eihän se taitaisi kestää edes omaa painoaan katkeamatta, ainakaan täällä Maan vetovoimakentässä! Ja menomatkalla pitäisi lappaa piuhaa vähän helvetin kiireellä ulos avaruusaluksesta... Mitähän tuollainen kieppi painaisikaan? Entä kuinka suureksi muodostuisi oleellisen tärkeä maadoitusimpedanssi?
Tulin siihen tulokseen, että päätyisin maadoittamisen asemesta kuudoittamaan lähettimeni. Kuujohdon pituus pysyisi järkevissä puitteissa.
"Maadoita lähettimesi ennen kuin se maadoittaa sinut!"
Miten se lähetin voi maadoittaa sinut kuussa?
...on niin monen vuosikymmenen takainen hokema, ettei silloin anno dazumal oltu edes uneksittu kuuhun menosta.
Mijenkäs muuten: kun Kuussa käydään pitkäkseen – ihan vatupassiin siis – niin sanotaanko silloin mentävän maata vai kuuta?
Kuumiehen tietolaari on tietenkin pelkkää asiaa, mutta esiintyykö sikäläisessä tarustossa menninkäisten ohella kuuhisia?
Jos jättää Kuuhun eloperäisiä roskia mätänemään, niin kuutuvatkohan ne elämän maana päivänä (maana mallan valkeana)?
Entäpä kun Kuun asutuskeskuksista halutaan viikonloppuisin vähän väljemmille vesille (liekö siellä vettä edes?), niin ajetaanko silloin kuulle, kun maalle ei tavan pyhien puitteissa oikein ehdittäisi?
Kaikki muu kelpaa, mutta kulta tuskin muuttuu mallaksi edes ulkoavaruudessa. Lienee pelkkää mielikuvitusta siirtää kuuden kuukkelin populaatio kuun kuusimetsiin, eikä noiden sanojen kampeaminen taivaankappaleelta toiselle jaksa enää inspiroida.
Mitä muuten käsitellään Kuumiehen tietolaarissa? Kaikkea tavallista kuuseutuun liittyvää: kuutilamatkailua, peltokuun kemiaa, kuulaiskulttuuria, kuunomistuksen juridiikkaa. Ohjelmahan tulee kerran kuus... hups - maassa.
Siinä se...
Eikös sekin voisi olla sadekuuron vastakohta...
Ovatko lumi(-sade) ja sade toistensa vastakohtia? Faasimuunnosko muuttaa veden vastakohdakseen?
Ovatko sokeus, kuurous ja mykkyys aistivammoja tai vajavaisuuksia, jotka ovat kaikki toistensa vastakohtia?
Jos joku saa joltain päin näköä, niin antaako hän samalla mitalla takaisin antaessaan kuulosta poispäin? Miltä näyttää tai kuulostaa (tai joidenkin mielestä kuullostaa)?
Kainussa olen muuten kuullut sellaisen näyttää-verbin synonyymin kuin "näytöstää". "Minustahan tuo näytöstää siltä, että..."
Jos oikein huonolla säällä tulee vanhoja akkoja taivaalta, niin meneekö sitten parhailla poutailmoilla nuoria miehiä helvettiin?
Tuo viimeinen esimerkki oli päivän paras! Kaikille neljälle osalle löytyi vastakohdaksi ymmärrettävä käsite; jopa taivas-sanan ablatiivin (ulkoinen) ymmärsit keikauttaa helvetti-sanan illatiiviksi (sisäinen). Täydellistä!
Faaseista tuli mieleeni - mitä kemisti halusi nauttia,, kun hän tilasi "divetymonoksidin kiinteällä faasilla"?
Ei kai vaan olisi ollut liian vahvaa ainetta? Millähän sitä voisi laimentaa ettei ihan kerralla kaataisi miestä?
...etanolivapaata votkaa kahden eri faasin sekamelskana.
Divetymonoksidistahan on seikkaperäinen selonteko täällä: http://www.dhmo.org/
jäävettä?
Mikäpä olisi tuhlaajapojan vastakohta?...
Pihtarityttöä veikkaisin.
Pihtarilla lienee ollut pärvalkeiden aikaan sellainenkin merkitys kuin päreenpidin. Valaisuun käytettävä päre paloi pihtariin kiinnitettynä. Näin ainakin muistelen kuulleeni joskus muinoin.
>Pihtarityttöä veikkaisin.
Ei ole. Tuhlaajapojan vastakohta on Pihtaajatyttö.
Tuo pihtarityttö on tietenkin juuri niinkuin sanoitkin, pihtari. Siis juuri se valosouvari - tai mikä valaistusmesteri se nyt olikaan...
Tässäpä lienee sellainen tarkoittamasi valaisijatytteli (kuvassa oikealla).
Eikös se kohta ole Lusija-neitojen sesonkiaika?
http://katiska.uku.fi/naula/pictures/7237.JPG
Kuopijossako mahtanee tämä päreenpitelijä opiskella?
”Eikä siitäkään niin hirmuisen kauan ole, kun elimme Suomessa vielä pärevalossa. 1800-luvun loppupuoliskolla onnettomuuksia eivät tuottaneet autot eivätkä lentokoneet vaan varomattomasta pärevalaistuksesta johtuneet tiheät tulipalot.
Päreen käsittely vaatii tarkkuutta. Tavallisesti päre paloi pihdissä, mutta kun tehtiin poikkeuksellisen tarkkaa työtä, oli päre otettava pihdistä käteen ja tuotava aivan työn äärelle. Se joka sai päreen pidettäväkseen sai kunnianimen "pihtari." Pihtari on siis alunperin sama kuin valontuoja, valonnäyttäjä. Nykyisinhän pihtari ei näytä eikä anna. Jakamisen sijasta pihtari kieltäytyy eli yksinkertaisesti pihtaa. Mutta sanan alkuperäinen merkitys on siis kokonaan päinvastainen.
Kynttilänpäivää kutsuttiin muinoin kynttelinpäiväksi. Silloin toivotettiin: kevättä kynttelistä!”
http://naiset.almamedia.fi/helmi/kuudesaisti/uskontojaelamankatsomus.shtml/205024?Papinhelminauhasta