9/11 epäkohdat

Jepjeps, meni viimeisin keskustelu lukkoon, joten pakko aloittaa uusi, että voin pari näkemystä heittää.

Eli itseäni on nyt mietityttänyt tämä yksi kohta, noiden WTC tornien romahtamisesta. Haastatteluissa ja dokumenteissa on väitetty, että jopa jo viikon jälkeen rakennuksien sisältä löytyi sulaa metallia. Kuinkas tämä sitten voidaan selittää, kun teräs ei pysy sulana viikkoa, ei niin millään. Vaikka siellä kuinka riehuisi tulipalo, on lämpötilaero sulamiseen nähden vähintään 500 astetta, joten jäähdytys olisi siltikin todella suurta, ja jo muutamien tuntien jälkeen pitäisi sulan teräksen jähmettyä. Miten siis tämä voidaan edes selittää?

Ihan vain vielä vertailun vuoksi: teräksen ominaislämpökapasiteetti on alle puolet laavan ominaislämpökapasiteetistä sekä sulamislämpö vain noin 60% laavan omaamasta. Tulivuoren purkauksissa, joissa purkautuu tonneittain sulaa laavaa, jäähtyy laavan pinta kiinteäksi jo hyvinkin nopeasti (pienessä virtauksessa pinnan jäähtyminen tapahtuu jo alta tuntiin). Eroahan toki lämpötiloissa on sen verta, että teräs on sulana kuumempaa kuin laava, joista laavan noin 1000c ja teräksen n. 1600c (saattoihan se olla muutama sataa astetta tuonkin yläpuolella, mutta tehdään nyt oletus, ettei kyseessä ole hirveästi kuumennettua nestettä, kun kitkavaikutuksella nestemäisen teräksen kuumennus on melkoisen hankalaa). Tämäkin tosin vain meinasi, että teräksen jäähtyminen vain nopeutuisi suuremman lämpötilaeron seurauksesta. Tietenkin jos otetaan huomioon, että raunioissa roihuaa vielä liekit (kuten uutisissa on väitetty), voidaan lämpötila ero luokitella suurinpiirtein samaksi kuin laavan jäähtymisen yhteydessä (eli n.970c), mikä siltikin on todella kova jäähdytyksen osalta.

Eli miten helvetissä sieltä rakenteista voisi löytyä juoksevaa terästä, kun sen jäähtyminen ei voi kestää noin kauaa. Vaikka lämmönsiirtyminen konvektiolla ahtaissa tiloissa olisikin hitaampaa, on tuo useiden päivien sulana pysyminen täysin epärealistiselta kantilta. Mitkään termiitit tai räjähdykset eivät tätä selitä (oletuksena, ettei niitä ole jemmattu sinne kellariin kymmeniä tuhansia kiloja, mitä vähän epäilen) ja suurin lämmöntuotto lieneekin muutenkin siinä, että kasa romua tulee vaihdilla alas ja energiaa muuttuu lämmöksi. Ja kaikki "insinööritkin" ovat puhuneet itsensä pussiin jo siinä vaiheessa, kun väittävät, ettei palavien materiaalien liekit pysty sulattamaan terästä, joten eivät ne liekit edes pysty sulaa terästä pitämään sulana. Lämpö mikä ei sulata, jäähdyttää.
7358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ole salaliittoteorioiden kannattaja, mutta viralliset selvitykset jättävät kuitenkin vahvan epäilyn, ettei kaikki käynyt kuten kerrotaan.
Mm.
- WTC 7:n siisti sortuminen kaukana (myös 1: ja 2:n sortuminen ovat kuin hallitun räjäyttämisen oppikirjasta)
- nanotermiittiijäänteet
- sulan teräksen löytyminen vielä viikon jälkeen
- WRC:n rakennusten vakuutusarvojen huima nostaminen vähän ennen tapahtumaa
- virallisen raportin ja välittömästi haastateltujen silminnäkijöiden havaintojen ristiriitaisuudet..
- Jne.

Kyllä jutttu haisee! Tietysti eräs mahdollinen syy on esitetty Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjan jossain osassa. Kristian oli tapahtuman aikaan matkalla New Yorkissa ja etsi krapulaansa helpotusta hotellihuoneen minibaarista. Kun huomasi juoneensa sen jo tyhjäksi, paiskasi oven voimalla kiinni, ja silloin ulkoa alkoi kuulua jyrinää ...

Äänestä

Joo, tuo "virallinen totuus" ainakin WTC-7:n osalta vaikuttaa yhtä uskottavalta kuin tornien sortuminen pettyneen krapulaisen jääkaapin oven kiinnipaiskaisemisesta. Miksihän muuten lähempänä ykköstä ja kakkosta olevat rakennukset jäivät vaurioitumatta, vaikka ne on rakennettu paljon löysemmin turvallisuusnormein?

Äänestä

-Viimeksi saksassa tuhottiin räjäyttämällä korkein Euroopassa räjähteillä purettu talo. 32 kerrosta, 1500 kg räjähteitä ja 2 kk valmistelu, mm osa purkuja, hitsattuja ja polttoleikattuja tukipalkkeja-

Kummallista miten tyhmiä rakennuspurkufirmojen omistajat ovat, yksinkertaisempaa, nopeampaa ja halvempaa on purkaa pilvenpiirtäjiä kerosiinilla ;D

http://keskustelu.suomi24.fi/t/11021907

Äänestä

Vaikka kuinka olisi jenkkien oma tempaus, ei noille epäkohdille ole tarjottu selitystä mitään kautta. Edes salaliittoilijat eivät ole missään selittäneet, että miten siellä voi olla viikon sulaa terästä... Itseä ei sinänsä romahtaminen tai taustat asiaan kiinnosta vaan enemmänkin nuo täysin epäkohdat, joita on useissa lähteissä väitetty.

Äänestä
  • -- siis totuus on että tinasta siellä on puhuttu ,eikä teräksestä -- painovirhe paholainen

    Äänestä

  • Eipä tuo oikeastaan vastannut yhteenkään kysymykseeni, joita alussa esitin...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kysymysvaan kirjoitti:

Jepjeps, meni viimeisin keskustelu lukkoon, joten pakko aloittaa uusi, että voin pari näkemystä heittää.

Eli itseäni on nyt mietityttänyt tämä yksi kohta, noiden WTC tornien romahtamisesta. Haastatteluissa ja dokumenteissa on väitetty, että jopa jo viikon jälkeen rakennuksien sisältä löytyi sulaa metallia. Kuinkas tämä sitten voidaan selittää, kun teräs ei pysy sulana viikkoa, ei niin millään. Vaikka siellä kuinka riehuisi tulipalo, on lämpötilaero sulamiseen nähden vähintään 500 astetta, joten jäähdytys olisi siltikin todella suurta, ja jo muutamien tuntien jälkeen pitäisi sulan teräksen jähmettyä. Miten siis tämä voidaan edes selittää?

Ihan vain vielä vertailun vuoksi: teräksen ominaislämpökapasiteetti on alle puolet laavan ominaislämpökapasiteetistä sekä sulamislämpö vain noin 60% laavan omaamasta. Tulivuoren purkauksissa, joissa purkautuu tonneittain sulaa laavaa, jäähtyy laavan pinta kiinteäksi jo hyvinkin nopeasti (pienessä virtauksessa pinnan jäähtyminen tapahtuu jo alta tuntiin). Eroahan toki lämpötiloissa on sen verta, että teräs on sulana kuumempaa kuin laava, joista laavan noin 1000c ja teräksen n. 1600c (saattoihan se olla muutama sataa astetta tuonkin yläpuolella, mutta tehdään nyt oletus, ettei kyseessä ole hirveästi kuumennettua nestettä, kun kitkavaikutuksella nestemäisen teräksen kuumennus on melkoisen hankalaa). Tämäkin tosin vain meinasi, että teräksen jäähtyminen vain nopeutuisi suuremman lämpötilaeron seurauksesta. Tietenkin jos otetaan huomioon, että raunioissa roihuaa vielä liekit (kuten uutisissa on väitetty), voidaan lämpötila ero luokitella suurinpiirtein samaksi kuin laavan jäähtymisen yhteydessä (eli n.970c), mikä siltikin on todella kova jäähdytyksen osalta.

Eli miten helvetissä sieltä rakenteista voisi löytyä juoksevaa terästä, kun sen jäähtyminen ei voi kestää noin kauaa. Vaikka lämmönsiirtyminen konvektiolla ahtaissa tiloissa olisikin hitaampaa, on tuo useiden päivien sulana pysyminen täysin epärealistiselta kantilta. Mitkään termiitit tai räjähdykset eivät tätä selitä (oletuksena, ettei niitä ole jemmattu sinne kellariin kymmeniä tuhansia kiloja, mitä vähän epäilen) ja suurin lämmöntuotto lieneekin muutenkin siinä, että kasa romua tulee vaihdilla alas ja energiaa muuttuu lämmöksi. Ja kaikki "insinööritkin" ovat puhuneet itsensä pussiin jo siinä vaiheessa, kun väittävät, ettei palavien materiaalien liekit pysty sulattamaan terästä, joten eivät ne liekit edes pysty sulaa terästä pitämään sulana. Lämpö mikä ei sulata, jäähdyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu