Alepa ja S-Maket liian kalliita, edelleen!

Ihan typerää on S-ryhmän ratsastaa joillakin Prismansa hintojenlaskemisella, koska niistä ei ole mitään hyötyä, ainoastaan mainosarvoa tuolla hössötyksellä yrittävät S-ryhmään. Lisäyksenä siis huomio, että Helsingin keskustassa asuvaiset eivät tavoita prismoja ja äkkiä katsottuna alepa ja S-market mieluummin ovat nostaneet kuin vähentäneet hintoja!

Tässä viime päivinä kävin sekä Alepa että S-Market. Voi kauhistus, montaa ruokatuotetta pyrittelin, mutta pistin takaisin hyllyyn. Niin koin, että hinta oli ryöstämistä - edelleen.

K-ryhmiin en nenääni pistä ollenkaan. Heidän supermainostaminenkin ällöttää.

Jäljelle jää hovihankkijani Lidl, lähikauppoina pieneen tarpeeseen Siwa ja Valintatalo tarjouksineen.
9401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Asiaa haastat, minäkin käyn vallan Valintatalossa. Matkaa tulee 44 kilometriä, mutta eihän tuo enää niissä hinnoissa tunnu miltään.

Äänestä

Kävin täällä kaukana kehäkolmosen tällä puolen s-marketissa. Olivat saaneet reissumiestä isot kasat 0,49e pussi myyntiin. Jouduin sitten ostamaan kananmunia niin huomasin että hinta oli noussut 10 senttiä. Se siitä halvasta ruuasta, jostain se napataan takaisin.

Äänestä

Lehtitietojen mukaan Prisma sai noin 50 000 asijakasta lisää käymään kaupoissaan lähinnä
alentamalla (kallista)Valion Oltremanne juuston hintaa olemattoman vähäsen.
Lidlissä maksaa laadukas Eestiläinen kermajuusto 3,99E 700gramman kimpale
ja hyvä Virolainen Edam 2,79E 700gramman klöntti.
Ja on taatusti myös hyvänmakusta ja turvallista syötävää.
Keskonen , S- ryhmä ja Valio ovat hinnotelleet ittensä ties miksi?

Äänestä
  • Eihän sitä Valion Oltermania halvenettu kuin pari euroa, joten olemnattoman vähän se on.

    Äänestä

  • Tosi maukas se Lidilin kermajuusto, nam.nam.'

    Äänestä

Ruoka-ale? Arkijukurtti ennen 0,99, tänään 1,15. Ruokakerma ennen 0,55, tänään 0,59. S-market Äänekoski.

Äänestä

Samaa mieltä. Telkkarista tuli kamala määrä mainoksia S-ryhmältä että eurolla sitä ja eurolla tätä. Suippopaprika esim 1 euro "paketti" , huijausta, pienellä präntilla oli kilo hinta kyltissä lähemmäs 6 euroa kilo. näin kontulan s-marketissa. käytän edelleen lidiliä kaikessa missä voin.

Äänestä

Älkää jumalau-ta käyttäkö s-marketteja,hel-vetin rumat tönöt ja per-keleen kallista kuraa ja törkyä syöttävät ihmisille,huijari kauppa ei mitään muuta.

Menkööt minun puolesta konkursiin koko s ryhmä,joka kerta hinnat eri kun pitää ja aina kaupan eduksi,hinnat ei tullu alas niin kuin piti,täyttä huijausta se oli .

Kommentoi aloitusta

EiÄssää kirjoitti:

Ihan typerää on S-ryhmän ratsastaa joillakin Prismansa hintojenlaskemisella, koska niistä ei ole mitään hyötyä, ainoastaan mainosarvoa tuolla hössötyksellä yrittävät S-ryhmään. Lisäyksenä siis huomio, että Helsingin keskustassa asuvaiset eivät tavoita prismoja ja äkkiä katsottuna alepa ja S-market mieluummin ovat nostaneet kuin vähentäneet hintoja!

Tässä viime päivinä kävin sekä Alepa että S-Market. Voi kauhistus, montaa ruokatuotetta pyrittelin, mutta pistin takaisin hyllyyn. Niin koin, että hinta oli ryöstämistä - edelleen.

K-ryhmiin en nenääni pistä ollenkaan. Heidän supermainostaminenkin ällöttää.

Jäljelle jää hovihankkijani Lidl, lähikauppoina pieneen tarpeeseen Siwa ja Valintatalo tarjouksineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu