13 Älä kiellä poikaselta kuritusta.

Sananlask. 23.:13 "Älä kiellä poikaselta kuritusta, sillä jos lyöt häntä vitsalla, säästyy hän kuolemasta."

Tytöt ovat näemmä muutenkin jo tuhoon ja kuolemaan tuomittuja ja heitä ei siis tarvitse rangaista mitenkään Raamatun tarinoiden mukaan?

Tulee mieleeni vain eräs julkisuudessa ollut muslimiperhe, jossa isä muisti kurittaa vitsalla poikaansa aina tarpeen tullen. Pojasta kuitenkin tuli fundamentalistikapinallinen ja myöhemmin katkeroituneena isänsä kohtelusta pojasta tuli myös itsemurhapommittaja. Pojan äiti ei uskaltanut puuttua asian, koska muslimimaailmassa naisen paikka on yleisesti olla keittiössä nyrkin ja lieden välissä hiljaa ja hyväksyä vain mitä perheen pää pättää tehdä.
Poika ei siis vitsasta huolimatta säästynyt ennenaikaiselta kuolemalta.

Miten adventistit toteuttavat esim. näitä Sananlaskujen "viisuksia", joiden väitetään olevan maailman "viisaimman" miehen Salomon kynästä lähteneitä ja jumalien innoittamia neuvoja?

Kyllähän 1000 vaimon kanssa pelehtineen pitäisi tietää, miten sitä valtavaa lapsilaumaa kuritetaan? Ei jäänyt Salomollakaan aikaa paljon muuhun kuin lasten piiskaamiselle, itsensä ihailulle, naimiselle sekä notkuvien ruokapöytien ääressä mässäilylle? Salomonkin onnen lähteet olivat hänen omien kirjoitustensa mukaa; syöminen, juominen, naiminen ja lastensa piiskaaminen.

Kurittavatko adventistit tai seurakuntien pastorit lapsiaan ja antavat vitsaa, että nämä säästyisivät kuolemalta, kuten Raamatun "viisaus" kehottaa?

7

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NäinSeVainOn

      Raamatun höpinät ovatkin vaarallisia ja raaistavat ihmistä väkivaltaisuudessaan. Adventistit, jotka ottavat Raamatun kirjaimellisesti ovatkin lahkoista kaikkein raaimpia lähimmäisilleen ja oman lahkonsakin jäsenille.

    • Advari_Kurittaa_Rankasti

      Kuritatko lastasi ja miten? Adventisti vanhempi antaa tukkapöllyä ellei lapsi suostu lähtemään sapattikouluun ja sitten kirkossa lapsi saa vielä luunappeja kun pienokainen haluaisi lähteä tylsästä sapattikoulusta pois kotiin.

    • Adventistiperhe

      Meidän perheessä lapsi suljetaan perjantaina auringon laskiessa komeroon, ettei hän pääse tietokoneelleen. Sapattina kun tietokoneen räplääminen on kiellettyä. TV:stäkin saa katsoa vain luonto-ohjelmat. Komerossa on pieni tirkistysaukko suoraan televisioruutuun.
      Ainoastaan pastorilla on oikeus kopeloida tietsikkaansa siellä "saarnastuolissaan" puhujakorokkeella sapattina. Hän kun nääs lukee USA:sta kopioimansa saarnan tabletistaan.
      Onneksi on Google kääntäjä-ohjelma, niin pastorin ei tarvitse muuta kuin korjata hivenen kääntäjän tekemiä bugeja.

    • Kyllä tässä uutisia katsellen, niin kertovat, että esim. kuriton poika, vikaankasvanut, koulussa uhkaajaa kohtaan ei ole edes viranomaisilla apuja. Nuori saa, koska "valtaa ja kuria" ei edes yhteiskuna saa käyttää, niin kohdistaa "oman" pahat tekonsa toisiin ihmisiin.

      Siinä sitten saa pohtia, onko oikein johdattaa jopa kurin kautta nuori oikealle tielle.

      Jos nämä "evolutistit" miettii sitä evoluutionsa kautta, niin eläinmaailmassa kyllä järjestys kurin kautta hoidetaan kuntoon.
      Mutta, tämä pyrokratiaa hakeva ihminen voi mennä hakuseen, kun ei tiedetä mitä tehdä.
      Tehdään pykälä, että ei ole lupa kasvattaa, niin käsissä on ongelma.
      Sitten kun siinä IsossaKirjassa on sanat kurista, niin ateisti kaivelee ja raapii takapuoltaan ja kaivelee senjälkeen nenäänsä, niin sen jälkeen hetki keksii "Ahaa, hyökätääns raamattua vastaan" tuossa lukee sana kuri. Nyt se on ihmisen hakusessa olevien kasvatusmetodien kanssa ristiriidassa. Näin on "uusi" idea rumbaan raamattua vastaan.
      Mutta, se kirjoitussyy kyllä haiskahtaa lukijalle, että miksi kirjoitetaan.

      Kristittyjen puolella kyllä kurituksista on tervettä, että ei siinä oikein sisäistettynä ole ongelmia. Nyt en muista tätä evl. kirkon vanhempaa naista, mutta hän on puheensa puhunut tästäkin alueesta. Kyse on naisesta, joka kirjoitti Jumalan käskyistä kirjankin.

      Mutta kuria on käytetty eri aikakausina erinäköisesti. Olkoon ateisti ja kristitty, niin tukkapölly ja saattoi koivuvitsakin saattoi tulla kysymykseen.
      Ei siinä "vammautuneita" ihmisiä syntynyt. Ehkä nyt syntyy, kun kuria ei ole.

      Tässä jokuaika taaksepäin telkussa oli ent. Puolustusvoimien komentaja haastattelussa. Arvostettu kentraali kertoi kurittaneensa jopa lastenlasta tarpeen mukaan. Mutta, totesi sen olevan nykypäivänä "laitonta". Siis lausunnon totesi ihminen, jonka käsissä on ollut maanpuolustus ja sen toiminta. Siellä kurin kautta opetetaan ihminen tottelemaan ja miksi? Siksi, että se on elämänkannalta sen pelastava toiminta.
      Käsky on käsky ja siitä ei aleta neuvottelemaan, on toteltava ja vielä kyselemättä.
      Täällä olevat päivittäiset maitomiesmussuttajat, eivät varmaan tunne sanaa kuri.
      Ne sitten kuolisi vaikka sodassa, kun kuikuilevat, että miksi pitäisi maahan lyödä turpaansa. Meinaan tyhmän tappaa luoti. Siksi nämä kurittomat ja mussuttajat heiluu päivittäin kristillisissä palstoilla ja myös kuolevat. Synnin luoti osuu ja se tappaa.

      Tuolla Puolustusvoimissa palvellessani oli joskus jollekin poskisolistille käsyttäessä sanottava, että "älä mussuta". Sellaisia ne jotkut ovat, ilman asiaa ja päämäärää.

      • Tahdissa

        "Tuolla Puolustusvoimissa palvellessani oli joskus jollekin poskisolistille käsyttäessä sanottava, että "älä mussuta". Sellaisia ne jotkut ovat, ilman asiaa ja päämäärää."

        Meillä siellä puolustusvoimissa oli sen verran fiksua ja motivoitunutta porukkaa, että siellä ei tarvinnut kenellekkään sanoa "älä mussuta", koska kaikki tekivät juuri niinkuin käskettiin ja ohjeistettiin. Rannikkojääkärit kun ovat jo hakemuksensa jättäneinä motivoituneet ja tekevät kaikkensa läpäistäkseen koulutuksen mahdollisimman hyvin arvosanoin. Hienoja poikia kaikki.


      • Tahdissa kirjoitti:

        "Tuolla Puolustusvoimissa palvellessani oli joskus jollekin poskisolistille käsyttäessä sanottava, että "älä mussuta". Sellaisia ne jotkut ovat, ilman asiaa ja päämäärää."

        Meillä siellä puolustusvoimissa oli sen verran fiksua ja motivoitunutta porukkaa, että siellä ei tarvinnut kenellekkään sanoa "älä mussuta", koska kaikki tekivät juuri niinkuin käskettiin ja ohjeistettiin. Rannikkojääkärit kun ovat jo hakemuksensa jättäneinä motivoituneet ja tekevät kaikkensa läpäistäkseen koulutuksen mahdollisimman hyvin arvosanoin. Hienoja poikia kaikki.

        Ollessani aliupseerikoulussa, meillä oli yksi merivoimista oleva värvätty koulutuksessa. Kyllä, fiksumies. Hyvät muistot jäi rannikolta.


    • Riippuu sanojen merkityksestä, merkitykset muuttuvat kun sana kulkee toiseen kieleen.

      Sanskritissa Vidja tarkoittaa muistaakseni totuutta, tai totuuden sanoja, ei mitään risua tai remeliä. Sadistit muuttavat merkityksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      849
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      483
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    Aihe