Liityin naamakirjaan ja rupes vientiä olemaan.

Olen reilu kolmekymppinen mies muutaman tuhannen ihmisen paikkakunnalta. Toimin yrittäjänä ja harrastantan kaikenlaista eräilyä. Toisin sanoen olen aina menossa jossain mm. töissä tai harrastuksissa, baarissa olen viimes käynyt alaikäisenä.
Eli en tapaa naisia oikesastaan missään ja muutenkin olen tottunut siihen että joudun viettämään aikaa yksin. Olen kyllä sosiaalinen, puhelias jne.
Muutama vuosi sitten tuli semmonen tunne että nyt pitäs se kumppani löytää ja kokeilin parin vuoden ajan erillaisia treffisivuja mutta siitä touhusta ei tullut minkäänlaisia yhteyksiä minnekkään ja vuoden vaihteessa lopetin koko leikin.
Nyt sain kumminkin idean kokeilla tinderiä ja sitä varten piti liittyä naamakirjaan kun en vielä siellä ollut. Tinderiin en ole vielä sotkeutunut ja ei taida tarvitakkaan.
Nyt olen viikon verran ollut naamakirjassa ja mulla on jo siellä yli sata kaveria vaikka itse en ole tehnyt yhtään kaveripyyntöä.
Mutta suurin hämmästys minulle on ollut se että suurin osa kaveripyynnöistä on tullut naisilta, vaikka tätä ennen minulla ei oikeastaan ollut naista ystäväpiirissä.
Kolmen nimen tiesin ennen ja loput on kasvotuttuja jotka on joskus kylillä tullut vastaan.
Nyt kuusi naista on laittanut minulle viestiä, aloittaneet yhteydenpidon ja ehdotelleet tapaamistakin.
26155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Niin, se on sitä sosiaalista elämää, jota ei tällä palstalla aina oikein tunnuta ymmärtävän :) Kun on itse aktiivinen ja näkyvillä, niin se kantaa hedelmää.
Hieno homma sulle!

Äänestä
  • Näinhän se on. Naamatutut saa helposti kiinni naamakirjasta ja sosiaalisuus kannattaa aina. :)

    Hyvää onnea sulle. :)

    Äänestä

Sinua ei ehkä ole aikaisemmin tavoitettu tai tiedetty. Moni on voinut pitää sinua aikaisemmin jonain erakkona tai outona ennen kuin nyt liityit faceen.

Äänestä

Oho ensimmäinen keskustelu minkä löysin jossa ei valiteta. Pimppaloora on niin oikeassa kuin voi olla. Pitää olla näkyvissä ja tavoitettavissa jos kumppania hakee ja mukavaa lukea että naisetkin tekee aloitteita.

Äänestä
  • Niinhän me tehdään tuntemillemme miehille. Sellaista se on elämä palstan ulkopuolella. :)

    Äänestä

Olen ollut lärvikirjassa vaikka kuinka kauan, eikä ole tultu pillua tyrkyttämään. Kaikki FB-kaverinikin ovat itse tekaistuja feikkiprofiileja.

Äänestä
  • Pitäisikö sun sit pyytää enemmän huoria kaveriksi? Saisit sitä pillua, jos se on sun ainoa syy miksi naiseen edes kannattaa tutustua.

    Äänestä

  • Antaisin peukkua ylös mutta AAAAAAAARRRRRRRRRRRRRRRRRGGGGGGHHHHH

    Äänestä

  • UPDATE_10651883 kirjoitti:

    Pitäisikö sun sit pyytää enemmän huoria kaveriksi? Saisit sitä pillua, jos se on sun ainoa syy miksi naiseen edes kannattaa tutustua.

    Ei kuule auta naamakirjaan liittyminen jos ei ole jo ennestään niitä vitun vitun kavereita että tiedä sä se senkin huorra. Eikä siinä auta mikään harrastuksiin meneminen kun ei pysty, ei kykene eikä kuitenkaan saa pillua niin ei todellakaan kannata. Aloittaja sai varmasti sen takia seuraa koska on varakkaana miehenä korkean statuksen miehiä. Naisethan ovat lähes aina rahan perään.

    Äänestä

  • Naiset ei todellakaan ole tuollaisten vi...n huutajien ja saman perässä kerjäänien perään. Toivottavasti sut ja kaltaisesi ymmärretään kiertää kaukaa typerys!

    Äänestä

Itse en ole Facebookissa koska joku saattaisi nauraa siellä alle 180cm pitkälle "miehelle".

Äänestä
  • Ei facessa pituutta ilmoiteta ja on niitä lyhyitä naisiakin olemassa. Minä iskin mieheni facen kautta. Silloin tällöin näin yhtä miestä ja hänen työ vaatteista sain nimen. Sit tein kaveri pyynnön jne..

    Äänestä

  • Ihanaa tää miesten keskinäinen toistensa dissaus. Ihan itse satuja keksitte, suhteissa on myös köyhiä, rumia ja statuksettomia. Mut satumaailmahan tämä palsta on. Aikuisten lastentarha, jossa on muutama täti ja paljon lapsia.

    Äänestä

Pitää vielä täydentää minusta lisää. Minua ei komeas voi kehua vaikka olenkin ruumiilliseti hyvässä kunnossa ja voimissaan.
En ole ennen edes seurustellut eli pelimiehen mainetta en omista.
Olen kuitenkin työnantaja parille ihmiselle.
Harrastusten ja niissä kilpailun kautta minun mini on saattanut paikllislehdessä ollut.
Mitä nyt olen muutaman naisen kanssa keskustellut naamakirjan kautta niin he ovat luulleet minusta vaikka mitä mm. että olen varattu, tai en etsi mitään ja haluan olla yksin jne.
Jokainen on sanonut sitä etteivät ennen saaneet mahdollisuutta kunnolla tavoittaa minua ennen kuin nyt facen kautta.

Äänestä

Ennenvanhaa saatiin nainen ja työ ilman naamakirjaa... 90 luvul.

Äänestä

Hieno homma ja menestystä jatkoon. Naamakirjahan on myös "syväluotaavampi" mitä nämä treffi-ilmoitukset. Täällä nyt kaikki on huumorintajuisia ,mutta jos naamakirjan tykkäyslistalla on pikku britanniaa ja Monty Pythonia niin voi jo päätellä että Brittihuumori on se joka iskee. Itsellä mennyt niinpäin että ensin treffeillä ja sitten jatkettu jutustelua naamakirjakavereina. Ei noista suhdetta ole tullut, mutta fb-kavereina edelleen.

Äänestä

Facebookissa ja treffipalstoilla samat naamat kiertää..vuodesta toiseen. Molemmat yhtä tyhjän kanssa. Materia on mitä on,..ei mainitsemisen arvoista.

Äänestä
  • No voihan facessakin laajentaa piirejä, jos tuntuu liian pieniltä kuvioilta. Liittyä erilaisiin ryhmiin, tavata ihmisiä sitä kautta, saada uusia kavereita jne. Kyllä sitä kuukaudessa aina pari uutta (tai vanhaa) kaveria löytyy ja sen lisäks seuraajia, joista joku saattaa haluta tutustua paremmin jne.
    Ihmiset arastelee ja miettii ihan liikaa, kehtaanko laittaa kaveripyynnön tai alkaa seuraamaan. Mitä hittoa sitä miettimään!

    Äänestä

Johtuu siitä että olet yrittäjä. Minä olen komea työtön ja ketään ei Facessa kiinnosta.

Äänestä

En tiedä mitä pointtia minulla olisi liittyä naamakirjaan kun saisin hävetä sitä ettei minulla olisi siellä kuin joku 10 kaveria kun kaikilla muilla on jotain 100-300 kaveria tai enemmänkin. En huoli sellaisia ihmisiä kaverilistalleni jotka olen joskus jossain ohimennen nähnyt tai sanonut korkeintaa "moi" puolin ja toisin.

Äänestä
  • Enkä tiedä lähettäiskö jotkut entiset luokkakaveritkaan minulle kaveripyyntöjä kun eivät varmaan kehtaisi pitää tällaista koulukiusattua luuseria kaverilistallaan.

    Äänestä

  • Ei tarvitse yhtään ihmetellä miksi sinulla ei ole kavereita.
    Ja ei kait sitä ennen tarvitse kaveri ollakkaan että kaveris voisi naamakirjassa ottaa.
    Aloittajakin kerto ettei tuntenut naisia ennen edes nimellä kun ne kaveripyynnöstä selvisi.

    Äänestä

  • tyhbbj kirjoitti:

    Ei tarvitse yhtään ihmetellä miksi sinulla ei ole kavereita.
    Ja ei kait sitä ennen tarvitse kaveri ollakkaan että kaveris voisi naamakirjassa ottaa.
    Aloittajakin kerto ettei tuntenut naisia ennen edes nimellä kun ne kaveripyynnöstä selvisi.

    Miten niin ei tarvitse ihmetellä? Nyt en ymmärtänyt ollenkaan, selvennä vähän. Ja minusta nyt vaan on omituista ottaa sellaisia ihmisiä kavereikseen joita ei tunne ollenkaan.

    Äänestä

Onnea matkaan aloittajalle. Hyvä jos vihdoin on alkanut kiinnostusta löytymään naisten suunnasta.

Luulen tosin että aloittajan tapauksessa se kiinnostus naisilla on ollut olemassa jo ennen sitä naamakirjaa. Siis ihan live-elämän kautta tapaamisissa ne naiset on kiinnostuneet. Tai sitten niiden lehtijuttujen, yms. kautta. Naamakirja on vaan nyt tarjonnut helpon yhteydenottovälineen.

Käytännössä siis ne, jotka ovat sopivan sosiaalisia jo muussakin elämässään, mutteivat huomaa vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta tai vaan ymmärrä/uskalla tehdä itse niitä aloitteita (tai jostain syystä antavat sen virheellisen kuvan vastakkaiselle osapuolelle että olisivat jo parisuhteessa), voivat päästä sen facen kautta hyvin kontakteihin.

Vähän noin ainakin itse tulkitsen aloittajan tekstiä.

Äänestä

Mulla on tuttavapiirissä yks mies joka lähettää kaveripyyntöjä kunhan vaan tietää ensin jonkun nimen tai sit näihin mitä face tarjoaa että yhteisiä kavereita.
Pitää sivusta seuranneena ihmetellä että miten helposti hän tutustuu ja saa seuraa . Ei se vaadi muuta kun yritystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yllättynyt kirjoitti:

Olen reilu kolmekymppinen mies muutaman tuhannen ihmisen paikkakunnalta. Toimin yrittäjänä ja harrastantan kaikenlaista eräilyä. Toisin sanoen olen aina menossa jossain mm. töissä tai harrastuksissa, baarissa olen viimes käynyt alaikäisenä.
Eli en tapaa naisia oikesastaan missään ja muutenkin olen tottunut siihen että joudun viettämään aikaa yksin. Olen kyllä sosiaalinen, puhelias jne.
Muutama vuosi sitten tuli semmonen tunne että nyt pitäs se kumppani löytää ja kokeilin parin vuoden ajan erillaisia treffisivuja mutta siitä touhusta ei tullut minkäänlaisia yhteyksiä minnekkään ja vuoden vaihteessa lopetin koko leikin.
Nyt sain kumminkin idean kokeilla tinderiä ja sitä varten piti liittyä naamakirjaan kun en vielä siellä ollut. Tinderiin en ole vielä sotkeutunut ja ei taida tarvitakkaan.
Nyt olen viikon verran ollut naamakirjassa ja mulla on jo siellä yli sata kaveria vaikka itse en ole tehnyt yhtään kaveripyyntöä.
Mutta suurin hämmästys minulle on ollut se että suurin osa kaveripyynnöistä on tullut naisilta, vaikka tätä ennen minulla ei oikeastaan ollut naista ystäväpiirissä.
Kolmen nimen tiesin ennen ja loput on kasvotuttuja jotka on joskus kylillä tullut vastaan.
Nyt kuusi naista on laittanut minulle viestiä, aloittaneet yhteydenpidon ja ehdotelleet tapaamistakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu