Moottorikelkalla ladulla melkein päälle!

Syväsenvaara-Napapiiri välisellä ladulla keskiv. klo.15-17. Kaksi poikaa hurjasteli kelkoilla vasta höylätyllä ladulla.Yritin pysäyttää ja ohjata ne kelkkareitille,mutta päälle melkein ajoivat ja jatkoivat ladulla ajamista.Pitäkäähän vanhemmat poikianne silmällä missä ajelevat.Syväsenvaarassa muutenkin rällätään kelkoilla ja kävellään jatkuvasti piloille Paloaseman kohdalta sähkölinjaa pitin lähtevä laistelu-ura joka on tarkoitettu vain hiihtämistä varten!.
23335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Silläkös ne poliisit olivat eilen iltapäivällä kyseisellä alueella katselemassa.Pitäis poliisien olla useamminkin kelkan kanssa seuraamassa Syväsenvaara-Nivavaara alueella.

Äänestä
  • Olivat sakottaneetkin ainakin yhtä kelkkailijaa ladulla ajamisesta.

    Äänestä

  • sakkoja kirjoitti:

    Olivat sakottaneetkin ainakin yhtä kelkkailijaa ladulla ajamisesta.

    Olivat myös antaneet huomautuksia latuja tallanneille!.

    Äänestä

Kirjoitit sitten oikeen lehteenkin tämän saman asian , että kyllä nyt varmaan
kaikki tietää!

Äänestä
  • Joo tehtiin myös rikosilmoitus,perästä kuuluu!.

    Äänestä

Ounasmetsässä penteleen molopäät ajelevat pyöräteitä pitkin. Onko ne tyhmiä vai onko niillä huonot kelkat?

Äänestä
  • Toivottavasti kelkkailijat kelkailee vain luvallisilla alueilla.Jos ei toimi ajelu luvallisilla paikoilla
    niin toivottomasti POLIISIT hoitaa kelkkailut.

    Äänestä

  • alueet kirjoitti:

    Toivottavasti kelkkailijat kelkailee vain luvallisilla alueilla.Jos ei toimi ajelu luvallisilla paikoilla
    niin toivottomasti POLIISIT hoitaa kelkkailut.

    Hyvä juttu!. Ounasrinteellä oli tarkkailtu kelkkailijoita,oli alaikäinen kuski,ladulla ajajia ja kevyenliikenteen väylällä ajajia,Joita oli sakotettu.Tämähän oli vasta alkua,tarkkailut jatkuu päivittäin.

    Äänestä

  • alueet kirjoitti:

    Toivottavasti kelkkailijat kelkailee vain luvallisilla alueilla.Jos ei toimi ajelu luvallisilla paikoilla
    niin toivottomasti POLIISIT hoitaa kelkkailut.

    Ainakin eilen Syväsenvaarassa kelkkailija sai sakot kun ajoi Paloasemalta lähtevällä ladulla.HYVÄ HOMMA!.

    Äänestä

  • HEHHEHHEE kirjoitti:

    Ainakin eilen Syväsenvaarassa kelkkailija sai sakot kun ajoi Paloasemalta lähtevällä ladulla.HYVÄ HOMMA!.

    Taas olivat poliisit syväsenvaarassa seuraamassa kelkkailijoita.

    Äänestä

Minkä ihmeen takia vain hiihtäjillä on oikeus kulkea laduilla.

Itse tulen jatkossakin ajelemaan kelkalla laduilla. Maksan tunnollisesti veroni, eli minulla on oikeus käyttää verovaroin hankittua latua.

Äänestä
  • EX sie käsitä,laduthan on tehty hiihtoa harrastaville,niin kuin muillekki jotain harrastaville on omat harrastuspaikat.Jos näitä harrastuspaikkoja mennään rikkomaan niin se on ilkivaltaa josta rangaistaan.Jos et käsitä niin mene äkkiä Muurolaan,sieltä löytyy paikka sinulle ja sinunlaisillesi.

    Äänestä

  • tajuatko kirjoitti:

    EX sie käsitä,laduthan on tehty hiihtoa harrastaville,niin kuin muillekki jotain harrastaville on omat harrastuspaikat.Jos näitä harrastuspaikkoja mennään rikkomaan niin se on ilkivaltaa josta rangaistaan.Jos et käsitä niin mene äkkiä Muurolaan,sieltä löytyy paikka sinulle ja sinunlaisillesi.

    En tajua.

    Itse en hiihtoa harrasta, niin näen täydeksi oikeudekseni ajaa kelkalla hiihtoladulla.

    Näytä lainpykälä joka sen kieltää. Ainiin, voi olla vaikeaa, kun ei semmoista lakia ole.

    Äänestä

  • Pysy nyt vaan poissa kelkallasi sieltä hiihtoladuilta. Turhaa iniset vastaan lakipykälinesi ja koita kasvaa aikuiseksi.

    Äänestä

  • On totta , että mikään lakipykälä ei varmasti kiellä laduilla kävelyä , eikä kelkkailua.
    Tuollaista lakia ei ole olemassakaan .

    Äänestä

  • Kyllä kelkkailu on ilman kirjallista lupaa toisen maalla lailla kielletty!!! Latu-ura ei anna siihen lupaa. Siis edelleenkin turhaa iniset vastaan lakipykälinesi ja koita kasvaa aikuiseksi.

    Äänestä

  • Toivottavasti Poliisit kyttää luvattomilla alueilla kelkkailevat.Sakkoja reilusti,Suomi tarvii
    EU-roja.

    Äänestä

  • pykälät kirjoitti:

    On totta , että mikään lakipykälä ei varmasti kiellä laduilla kävelyä , eikä kelkkailua.
    Tuollaista lakia ei ole olemassakaan .

    Kyllä se laki löytyy eli maastoliikenne laki. Kelkkailua saa harrastaa OMALLA maala tai sille varatulla alueella/reitillä. Ladulle harvoin haettu kelkkareitin lupaa. Kyllä pitää myydä kelkka pois jos ei osaa/voimat riitä ajamaan muualla

    Äänestä

  • Ota vaan rakkisi mukaan, pistän vähän "syötävää" sille ladun varteen. Joudut lapiotöihin.

    Äänestä

  • Heikko voimaiset ajelee valmiita jälkiä tai muuten kyvyttömät. Jätkä se ajelee ummessa ja hyvin menee

    Äänestä

  • VOima2 kirjoitti:

    Heikko voimaiset ajelee valmiita jälkiä tai muuten kyvyttömät. Jätkä se ajelee ummessa ja hyvin menee

    Täällä Nivavaarassa taitaa olla noita kyvyttömia kelkkailijoita kun ajelevat pitkin teitä.

    Äänestä

Rine420:lle - Jos kelkkasi ei pääse tai sinä olet liian heikko ajamaan umpisella niin ladulla ajo sinulle suotakoon. Kyllä yhteiskunnan huono-osaisia pitää jelppiä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


noudattakaa kirjoitti:

Syväsenvaara-Napapiiri välisellä ladulla keskiv. klo.15-17. Kaksi poikaa hurjasteli kelkoilla vasta höylätyllä ladulla.Yritin pysäyttää ja ohjata ne kelkkareitille,mutta päälle melkein ajoivat ja jatkoivat ladulla ajamista.Pitäkäähän vanhemmat poikianne silmällä missä ajelevat.Syväsenvaarassa muutenkin rällätään kelkoilla ja kävellään jatkuvasti piloille Paloaseman kohdalta sähkölinjaa pitin lähtevä laistelu-ura joka on tarkoitettu vain hiihtämistä varten!.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu