Olen joutunut tapaturman seurauksena olemaan jo puoli vuotta sairaslomalla kotona ja tietysti painokin alkaa herkästi nousemaan kun ei liikkumisesta tule mitään, en kuitenkaan ihan sänkypotilaana ole mitä nyt kotioloissa pystyn vähän liikuskelemaan mutta mietinpä vain että mikähän mahtaa olla sopiva kalorimäärä mulle tällaisessa tilanteessa? Olen pyrkinyt 1500kcal/pvä mutta onko se liikaa? Kun olen kuullut jostain että se olis ihan minimimäärä ettei elimistö menis säästöliekille. Olen aika isokokoinen ja paino on ollut aina iso ongelma. Nyt varsinkin tällaisessa tilanteessa olis aika hiton tärkeetä saada painoa pois keinolla millä hyvänsä. Antakaa ohjeita ja neuvoja!
Antakaa ohjeita/neuvoa?
2
<50
Vastaukset
- VeijoKPuustinen
- neuvja
Eli sulla on siis paraneminen vielä kesken, näin ymmärsin? Onko kipuja?
Jos näin on, en suosittelisi kalorien laskemista tms. Kipu ja paranesmisprosessi on sen verran suuri stressi keholle, että on aivan turhaa lisätä stressin määrää vielä mittailemalla ruokamäärää laskemalla kaloreita. Pikemminkin valitse vain sellaista ruokaa, joka auttaa paranemisessa, eli ravinteikasta, paljon kasviksia sisältävää ruokaa (vähemmän valkoista viljaa, sokeria, kevyttuotteita, eineksiä) ja liiku sen verran kuin pystyt. Pääsetkö esimerkiksi ulos kävelemään? Pystytkö tekemään mitään jumppaa kotona, vaikka vain kehonpainoilla?
Keskity paranemiseen. Vähennä kaikkea muuta stressiä, kuten huolestumista painostasi. Ehdit kyllä keskittyä laihduttamiseen, kun olet paremmassa kunnossa, tässä tilanteessa pidä enemmänkin huolta siitä, ettei paino enempää nouse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455384Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360