Mieheni kuoli

Minulla ei vastaavaa kokemusta, tarvitset kaiken läheisten ja lastesi tuen jos niitä on ja jos on veljiä siskoja? Seurakunnan Diagoni voi auttaa, ja keskustelut papin kanssa, voi varata ajan. Menetin äidin ja pitkä taival on toipumiseen.
En tiedä mitä tekisin jos tilanne sattuisi pian tänne. Joutuisin itse myymään asunnon ja auton ja hävittämään puolisoni vaatteet. lapsia ei ole elossa.

Hautajaisiin jää aikaa järjestelyjen ei tarvitse hoitua 2-3-viikossa, vaan siihenkin on aikaa.
Kuinka toipua 45-vuoden yhteisen taipaleen katkeamisesta? Jumalalla on jokin tarkoitus kumman ottaa ensin?

Runsaasti voimia suureen suruusi jota kukaan ulkopuolinen ei kykene käsittämään.

Rakkaat Taivaassa odottaa, miehesi sielu on saanut Rauhan ja on rauhassa nyt.

Kiitos,en ole yksin kun vastaatte minulle

kiitos, haluan kaikkeni nyt tukea itken...........................

uus mies auttais asiaa joku etelän kikolo tai joku kotimaan juntti nii ei tartteis yksin olla. mulla ku ukko kuoli niin tansseista löyty jo kohta uus.

pjo: kovasti voimia sulle! Se on ookoo että suree, itkee kun siltä tuntuu. Mulla on läheinen kuollut yli 5 v sitten ja itselleni se oli shokki. Kuljin jonkin aikaa aivan kuin zombiena, siis sillai ettei ajatukset ollu ollenkaan mukana mitä tein, elin kuin sumussa. Kova oli ikävä ja kaikki hyvät kokemukset tulivat mieleeni. Itse hain jonkin aikaa sairaslomaa töistä jolloin pystyin käsittelemään läheisen poismenoa ja surra. En olisi töissä pystynyt keskittymään mihinkään kun olo oli niin paha.

Mua on auttanut seuraavat Raamatun kohdat, toivottavasti niistä olisi sullekin apua:
Saarnaaja 3
1. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
2. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
3. Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
4. Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
5. Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
6. Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
7. Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.


Joh. 14. "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos niin ei olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä, minäkin olen.
Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte."
Tuomas sanoi: "Herra, me emme tiedä, minne sinä menet; kuinka sitten tiedämme tien?"
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö kuin minun kauttani."

1 PIetarin kirje
5:7 ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen."


Olen ihan varma että pääset tilanteestasi yli ja jossain vaiheessa elämä taas voittaa. Älä jää yksin surusi kanssa, aikaisemmalta kirjoittajalta oli hyvin kirjoitettu että hakee apua esim. diakoneilta tms.

Jos sua kiinnostaa hengelliset asiat, niin Tv7:n sivuilta löytyy ohjelma-arkisto jossa on hyviä ohjelmia mitä voi tietokoneen kautta katsoa. http://www.tv7.fi/vod/
Voimia, jaksamisia ja haleja ihan hirmu paljon!!!!!

Tsemppiä edelleen!!!!
Kiva kun kirjoitat tänne ja kerrot ajatuksiasi!
Olisikohan sinulla joku kaveri/sukulainen/ystävä ketä voisi tulla tueksesi hautajaisiin, siitä olisi suuri apu ja tuki sinulle?

Toi niin aina pysäyttää kun joku yllättäen kuolee. Se pistää niin miettimään elämää ja tietysti poismennyttä ym. Olen varma että rakkaasi aina elää sydämessäsi ja muistot eivät katoa. Ajan mittaan ainakin itselläni pahin suru helpotti vaikka siinä menikin aikaa ja edelleen vaikka tästä on monta vuotta poismenosta, niin jos katson kuvia kyseisestä läheisestä niin itku meinaa tulla. Olen ihan varma että miehesi ei haluaisi että jäät suruun, tietenkin suree aikansa ja niin kauan kuin siltä tuntuu, se puhdistaa, mutta että sitten kun aika on oikea niin askel kerrallaan menee "valoa" kohti, eli alkaa taas elää. Olen varma että miehesikin haluaisi sitä. Itse ainakin haluaisin, että jos minä kuolisin yllättäen, että mieheni surisi aikansa mutta sitten alkaisi pikku hiljaa nauttia elämän pienistä iloista, kuten vaikka kauniista auringonnousuista, linnunlaulusta, hyvistä ystävistä. Ihmiset saavat lohtua eri asioista, itselläni auttoi Jumala, rukoilu ja hengelliset kirjat, metsälenkit kävellen hiljaisuudessa, hyvän musiikin kuuntelu, hyvien ystävien kanssa keskustelu myös auttoi käsittelemään tunteitani ja syvää suruani.

Kovasti edelleen haleja ja voimia sinulle, oot tärkee!!!!


"Minä ajattelen sinua illassa hämärtyvässä.
Sytytän pöydälle kynttilän, aivan kuin olisit tässä.
Minä ajattelen sinua tuoksussa syystuulen,
laulussa muuttolintujen kuiskauksesi kuulen.
Minä ajattelen sinua missä vain ikinä kuljen,
syvälle, syvälle sisimpään kuvasi rakkaani suljen."
(A -M Kaskinen)
Lähettäjä: auli / Positiivarit-sivulta lainattu

Eipä kestä, olen iloinen jos edes hitusen voin auttaa. Toivon että näistä on apua suruusi.
Laitan muutaman kappaleen mitkä on mua lohduttanut ja auttanut, jos niistä on sullekin lohtua. En tiedä musiikkimakuasi, mutta tässä näitä muutama:
Juha Tapio
https://www.youtube.com/watch?v=Xp_g_NVBYHc

Celine Dion
https://www.youtube.com/watch?v=saalGKY7ifU

Terapia
https://www.youtube.com/watch?v=10wSwR4ifPI&list=PLvLxZ-PYVAMgqirjWHKQsgtRQP-zc1OZW

Ihana kun poltat kynttilöitä, mullakin tulee täällä tippa linssiin sun puolesta kun tunnen tuskan kun menettää erittäin läheisen ihmisen. Voimia sulle!!!

Kuolema tulee aina yllättäen. Varsinkin meidän kulttuurissa, jossa kuolemaa yritetään piilotella ja unohtaa se. Karhunpalvelus itsellemme. Kuolema on yhtä luonnollinen asia kuin syntymä, mutta onglemaksi se tulee kun siitä on pitänyt tehdä kammoksuttava asia. Jokainen meistä lähtee täältä ajallaan, joten hyväksytään se ja sanotaan vain hyvästit. Muistellaan yhteisiä hetkiä ja nähdään se hopeareunus mustan pilven reunoilla, mutta ei anneta kuoleman johtaa ylenpalttiseen tuskaan. Lohdutukseksi voin kertoa, että ei tämä elämä tähän taidakaan päättyä. Itse uskon "aavemaailmaan" koska olen ollut todistamassa sellaista. Ja saman todisti myös kaksi erillistä tutkijaryhmää, jotka viettivät useita viikkoja laitteineen asunnossamme. Mutta se on toinen tarina. Voimia ja uskoa, sillä todnäk näette vielä;)

pjo, minulla 35 vuotta yhteistä elämää ja äkkikuolema. Tapahtui tammikuussa. Ei tämä hellitä. Yritän tehdä normaaleja asioita, mutta...

Minun näkökulmasta katsoen olen melkeinpä kateellinen, että sait pitää noinkin kauan rakkaan miehesi ja kerätä paljon muistoja. Et ehkä ainakaan vielä osaa katsoa asiaa siltä kannalta, minkä ymmärrän.
Itseltäni on kuollut 2 aviomiestä. Kummatkin melko nuorina. Tuntuu, että en koskaan täysin toipunut 1. mieheni kuolemasta, josta on nyt 27 v. aikaa, kun jo tuli toinen kuolema perään. Nyt on voimat vähissä enkä enää kuvittele löytäväni kumppania.
Yritän tehdä päivittäin jonkin kivan vaikka pienenkin asian, joka piristäisi. Usein päivät menevät kylläkin puoliunessa, kun yöunet ovat katkonaisia.

Hei,

Vaikeassa elämäntilanteessa kannattaa hakea keskusteluapua auttavilta tahoilta.
Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

Ohessa Suomen Mielenterveysseuran tarjoamat palvelut.
www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua

Esimerkiksi Valtakunnallinen kriisipuhelin, jonka numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15-07. Puhelut maksavat vain operaattorin veloittaman puhelumaksun.

Jos haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:
www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisikeskuksista

Jos koet, että haluat kertoa olostasi lisää kirjoittamalla voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta(www.tukinet.net/)

Ystävällisin terveisin,
SOS-kriisikeskus

Minunkin mieheni kuoli pari vuotta sitten yllättäen kuusikymppisenä. Poliisit tulivat kertomaan yllättäen oven taakse, ettei enää tule kotiin. Avioliittoa oli yli 40 vuotta. Olen nyt kahlannut tätä elämää päivän pari kerrallaan eteenpäin. Lapset, ystävät ja harrastukset kylläkin auttoivat, mutta raskasta se on ollut. Aluksi ei jaksanut kiinnostua mistään, ei edes mieleisistä harrastuksista. Nyt on ruvennut näyttämään jo hiukan valoisammalta. Enää ei elämänhalu ole kokonaan hakusassa. Näyttää siltä, että kyllä me selviämme toisiamme tukien, vaikka aikaa se vie. On ollut lohduttavaa lukea muidenkin ajatuksia yksinjäämisestä.

Munki mies kuoli reilu viikko sitten.Olo on ihan turta. Ajatukset pyörii ja niin.

Asuimme yhdessä pari vuotta ja mietittiin miten kukaan voi olla näin onnellinen elämä oli niin täydellistä....kunnes hän lähti töihin 12, päivä ja kuoli työtapaturmassa.....hautajaiset on edessä ....